VVT

VVT

maanantai 29. toukokuuta 2017

EU:n rahoitusta mietitään uusiksi

EU:n talousarvion rahoituksen perustana oleva ns. omien varojen järjestelmä saattaa mennä lähivuosina uusiksi. Euroopan komission entinen kilpailukomissaari Mario Monti luovutti EU:n rahoitusta tarkastelleen työryhmän raportin tammikuussa Brysselissä.

Raportin sisältöä ei ole toistaiseksi juurikaan käsitelty julkisuudessa.

Työryhmän ehdotukset saattavat saada tulevaisuudessa lisäpontta sen jälkeen kun EU-myönteinen Emmanuel Macron valittiin Ranskan uudeksi presidentiksi.

EU:n nykyinen rahoitus perustuu pitkälti jäsenmaiden maksuosuuksiin, jotka vastaavat enintään 1,20 prosenttia niiden bruttokansantuotteesta. Nykyistä rahoitusjärjestelmää on pidetty ongelmallisena, koska siitä puuttuu mekanismi jolla ohjata EU:n talousarvion kautta kanavoitavien varojen käyttöä.

Rahoituksen sitominen selkeämmin tiettyihin politiikkatavoitteisiin toisi EU:n toimintaan lisää läpinäkyvyyttä ja tulosvastuuta. Lisäksi se osoittaisi että rahoitus tuottaa selkeää lisäarvoa, joka täydentää jäsenmaiden omia ponnistuksia samoilla toimintalohkoilla.

Työryhmä ehdottaa että EU:n omia varoja tulisi jatkossa suunnata EU:n keskeisten vastuualueiden hoitamiseen, kuten ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen torjuntaan, energian sisämarkkinoiden kehittämiseen sekä jäsenmaiden fiskaalisten erojen kaventamiseen. Jäsenmaiden omaa rahoitusosuutta voisi pienentää vastaavasti.

EU:n talousarvio olisi tarkoitus muuttaa myös nykyistä ymmärrettävämmäksi. Tällä hetkellä rivikansalaisen on vaikea hahmottaa mitä rahoilla saadaan aikaiseksi, ja jäsenmaiden maksuosuudet tuntuvat katoavan EU-molokin kitaan.

Omia varoja koskevan järjestelmän tarkistaminen voisi työryhmän mukaan parantaa sisämarkkinoiden toimivuutta yhtenäistämällä jäsenmaiden verotusta esimerkiksi arvonlisäveron ja yhteisöveron osalta. Se mahdollistaisi myös uudenlaisten ohjauskeinojen käyttöönoton, joilla voisi edistää oikeudenmukaisempaa verotusta ja torjua yhtiöiden harjoittamaa verosuunnittelua.

Muita työryhmän ehdottamia vaihtoehtoja ovat mm. hiilidioksidivero, sähkövero, fossiilisista polttoaineista perittävät maksut sekä välillinen vero EU:n ulkopuolella tuotetuille tuontitavaroille, joilla on korkeat päästöt.

Ilmastonmuutoksen torjunnan ohella omien varojen kautta rahoitettavia, jäsenmaiden yhteistä etua edustavia toimintalohkoja voisivat olla EU:n sisäistä ja ulkoista turvallisuutta, tutkimusta ja puolustusta edistävät toimet.

Työryhmän esitys siirtyy seuraavaksi EU:n toimielinten jatkovalmisteluun. Omia varoja koskeva uudistus on tarkoitus ottaa käyttöön tulevasta EU:n rahoituskehyksestä (2021-2027) päätettäessä.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja.

Lisätietoa EU:n budjetista

torstai 4. toukokuuta 2017

Pariisin tavoite karkaamassa ulottumattomiin

Science-lehti julkaisi toukokuussa kiinnostavan raportin Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämistä toimista maailmalla. Joukko eurooppalaisia tutkijoita päätti selvittää mitä joulukuussa 2015 allekirjoitetun sopimuksen toteuttaminen edellyttäisi käytännössä. Tulokset ovat hämmentäviä.


Raportista laaditusta yhteenvedosta käy ilmi että kansainvälinen yhteisö on kaukana Pariisin sopimuksen tavoitteista. Niiden saavuttaminen edellyttäisi seuraavia toimenpiteitä:

Energiantuotannon ja teollisuuden hiilipäästöt olisi puolitettava kerran kymmenessä vuodessa seuraavan 30 vuoden ajan. Toisin sanoen, nykyiset päästöt olisi puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen vuoden 2030 päästöt olisi puolitettava vuoteen 2040 mennessä. Ja sama uudelleen vuoteen 2050 mennessä.

Vastaavasti maan muokkauksesta – kuten maa- ja metsätaloudesta – aiheutuvat nettopäästöt olisi saatava nollaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä pitäisi tehdä samaan aikaan kun maapallon väestömäärä ja ruuantarve kasvavat.

Samalla ihmiskunnan tulisi lisätä voimakkaasti ilmakehässä olevan hiilidioksidin talteenottoa. Vuoteen 2050 mennessä meidän tulisi kyetä sitomaan 5 gigatonnia hiiltä vuodessa – toisin sanoen kaksi kertaa enemmän kuin mitä kasvillisuus ja maaperä tekevät tällä hetkellä maailmassa.

Tutkijoiden mukaan Pariisin sopimuksen toimeenpano edellyttäisi seuraavia välitavoitteita:

2020 mennessä

Kaikki maat luopuvat fossiilisten polttoaineiden tuista, jotka ovat tällä hetkellä 500 miljardin dollarin luokkaa vuodessa. Lisäksi niiden tulisi luopua uusien hiilivoimaloiden käyttöönotosta, pyrkiä hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä sekä ottaa käyttöön politiikkatoimia, kuten hiiliperusteisia maksuja ja puhtaan sähkön standardeja, jotka ohjaavat investointipäätöksiä yhteiseen suuntaan.

Vuoteen 2020 mennessä jokaisella kaupungilla ja suuremmalla yhtiöllä maailmassa tulisi olla hiilettömyyteen tähtäävät strategiat käytössä.

2020-2030

Hiilidioksidin hinnoittelun tulisi laajentua siten että se kattaisi käytännössä talouden kaikki tasot. C02-tonni maksaisi tuolloin keskimäärin 50 dollaria – eli noin kymmenen kertaa enemmän kuin tällä hetkellä.

Samaan aikaan energiatehokkuutta koskevat ohjelmat lyövät itsensä läpi kaikkialla yhteiskunnassa. Hiilivoiman käyttö ajetaan teollisuusmaissa alas, ja sen merkitys muissa maissa laskee voimakkaasti. Teollisuusmaat eivät enää myy lainkaan polttomoottoreilla toimivia autoja vuoden 2030 jälkeen. Henkilöautoilu muuttuu laajalti sähköiseksi, ja monet lyhyen matkan lentoyhteydet korvataan luotijunilla.

Lisäksi puhtaan energian tutkimukseen käytetyt resurssit kasvavat voimakkaasti ja ne keskittyvät erityisesti uuden akkuteknologian kehittämiseen, CCS-teknologian kulujen karsimiseen, teräksen ja betonin tuotannon vähäpäästöisyyden kehittämiseen, kestävän kaupunkisuunnittelun ja älykkään sähkönsiirtoteknologian edistämiseen sekä lentoliikenteen päästöjen leikkaamiseen.

2030-2040

Vuosikymmenen aikana teknologinen kehitys puhtaan energian saralla alkaa tuottaa hedelmää. Monet pohjoismaat ovat siirtyneet hiilivapaisiin sähköverkkoihin, ja suuri osa kuljetuksesta, lämmityksestä ja teollisuudesta on sähköistetty. Polttomoottoreilla toimivat autot ovat käymässä vähiin, ja merkittävä osa lentoliikenteestä perustuu biopolttoaineille tai vedylle.

Uudet rakennukset ovat pitkälti hiilineutraaleja, ja päästöttömien keinojen käyttö teräksen ja betonin tuotannossa on yleistä. Samaan aikaan ihmiskunta sitoo 1-2 gigatonnia hiiltä ilmasta joka vuosi, ja hiilen sidontaa pyritään edelleen kehittämään.

2040-2050

Vuosikymmenen alkuun mennessä useimmat eurooppalaiset maat ovat lähes hiilivapaita, ja suuri osa muista maista lähestyy tavoitetta vuosikymmenen loppuun mennessä. Energiantuotannossa ei synny juuri lainkaan hiilipäästöjä, joskin maakaasu toimii edelleen varalähteenä kriisitilanteiden varalta.

Hiiltä tulisi tuolloin sitoa ilmakehästä yli 5 gigatonnia vuodessa. Tavoite voi osoittautua ongelmalliseksi, mikäli se aiotaan saavuttaa esimerkiksi bioenergian tuotannossa syntyvää hiilidioksidia sitomalla ja varastoimalla. Mittakaava on yksinkertaisesti mahdoton, jos meidän on samaan aikaan tarkoitus ruokkia lähes 9 miljardia ihmistä. On siis todennäköistä että hiilipäästöjä energiantuotannossa ja teollisuudessa joudutaan leikkaamaan vielä nopeammin kuin mitä tutkijoiden tiekartassa ennustetaan.

Raportin sisältö pökerryttää jo sen vaatimustason vuoksi. Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä että kansainvälinen yhteisö olisi tiedostanut Pariisin sopimuksen toimeenpanon käytännön haasteita. Niiden sisäistäminen edellyttäisi asian käsittelyä kaikilla tasoilla, kuten YK:n ja EU:n toimielimissä, kansallisissa parlamenteissa ja kunnallisissa päätöksentekoelimissä.

Pariisin ilmastokokouksen jälkeen moni kuvitteli että ilmastonmuutoksen ongelma on saatu ratkaistua.  Tosiasiassa kaikki käytännön toimenpiteet jäivät tuolloin vielä avoimiksi. Puolitoista vuotta myöhemmin ongelman mittasuhteet ovat vähitellen valkenemassa. Kyse on suurimmasta haasteesta, jonka ihmiskunta on kohdannut.

Eero Yrjö-Koskinen
Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Arviointia osallistumistulosta: Jouko Kajanoja Vapaus valita toisin ry:n blogissa

Raivio Osallisuuden kolmio, THL
Helmikuun alussa 2017 julkaistiin raportti osallistumistulosta, kirjoittajina Heikki Hiilamo, Kathrin Komp, Pasi Moisio, Thomas Babila Sama, Juha-Pekka Lauronen, Aasa Karimo, Päivi Mäntyneva, Antti Parpo & Henri Aaltonen: Neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2017. 

Raportti sisältää suuntaviivat osallistumistulon toteuttamiseksi. Esitän alla tulkinnan ja arvion ehdotuksesta.

Työttömän ja virkailijan sopimus osallistumisen tavoista

Osallistumistulo olisi työttömän ja virkailijan sopimus. Siinä työtön sitoutuu tekemään yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa, kuten järjestötyö, koulutus, opiskelu, läheisten hoito, pienimuotoinen työ ja vastaava toiminta, joka ei korvaa palkkatyötä, ja saa vastapainoksi aktiivisen osallistumistulon. Osallistava toiminta voi olla työttömän oma ehdotus. Se olisi toivottavaa. Virkailijalla olisi myös lista mahdollisista osallistavista toiminnoista. Sopimuksen toteutumisesta käytäisiin uusi keskustelu esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua.

Pitkään työmarkkinatuella olevat osallistumistulon piiriin

Pitkään työmarkkinatuella olleet siirtyisivät osallistumistulolle. Raportti ei sisällä tarkennusta, kuinka pitkän työmarkkinatukijakson tulee olla. Näin ansiosidonnaisella työttömyysturvalla olevat eivätkä siltä vasta pudonneet tulisi osallistumistulon piiriin. Aktiivinen osallistumistulo olisi työmarkkinatuen suuruinen ja sitä voitaisiin täydentää ehkäisevällä toimeentulotuella, joka kattaisi sovitun osallistumisen aiheuttamia kustannuksia.

Osallistumistuloon ei siis liittyisi kuntouttavaan työtoimintaan automaattisesti kuuluvaa työmarkkinatuen lisäksi maksettavaa yhdeksän euron päivittäistä kulukorvausta. Ehkäisevä toimeentulotuki voisi osallistumistulossa kattaa esimerkiksi sovitun toiminnan edellyttämiä matkakuluja. Osallistumistulo korvaisi kokonaan tai osittain nykyisen kuntouttavan työtoiminnan.

Jos osallisuustehtävästä kieltäytyy siirtyy passiivituelle

Jos työtön ja virkailija eivät pääse yhteisymmärrykseen molemmin puolin hyväksyttävästä osallisuustehtävästä, työtön putoaa passiiviselle osallistumistulolle, joka on toimeentulotuen perusosa, jota ei kuitenkaan vähennä varallisuus eikä puolison tulot. Kirjoittajat ehdottavat myös, että osallistumistoiminnasta kieltäytyminen ei johda toimeentulotuen alentamiseen sanktiotoimena, kuten nyt voi tapahtua kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytyessä.

Osallistumistulosta - vallankäyttöä ja neuvonpitoa osallistumisen merkityksestä  

Osallistumistulossa säilyisi nykyinen työmarkkinatuen mahdollisuus saada enintään 300 euroa kuussa ansiotuloja niiden vähentämättä osallistumistuloa. Tekijät puoltavat 300 euron suojaosuuksien nostamista osallistumistulossa.

Aktiivisen osallistumistulon vastineeksi hyväksyttävä toiminta jää yksilöllisesti sovittavaksi. Sen tulee olla työttömän taitoja kehittävää ja/tai työttömän kannalta mielekästä ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä. Tekijät esittävät keskustelua ja jatkovalmistelua asiassa ja niiden pohjalta tehtäviä täsmennettyjä ohjeita.

Toisaalta osallistumistulojärjestelmä perustuu luottamukseen työttömän ja virkailijan välillä. Virkailija olisi melkoinen vallankäyttäjä. Toisaalta menettely loisi edellytyksiä työttömän ja virkailijan dialogille ja työttömän omia pyrkimyksiä tukeville ratkaisuille.

Osallistumisratkaisujen hakeminen yhteistyössä sosiaalivirkailijan kanssa

Osallistumistuloa saava pysyisi edelleen työttömänä työnhakijana. Osallistumistulo hoidettaisiin kuitenkin sosiaalityön puitteissa ja siten sitä hoitaisi kunta ja 2019 alkaen maakunta ja se olisi sosiaalivirkailijan ja työttömän eikä työvoimaneuvojan ja virkailijan sopimus. Aiheuttaako ongelmia se, että työnhakija on osallistumistulon saajana sosiaaliviranomaisten asiakas ja samalla työnhakijana työvoimaviranomaisten asiakas?
Vaikutukset julkisiin menoihin

Osallistumistulo edellyttäisi sosiaalityöltä melkoista panosta. Kirjoittajat toteavat asiasta: ”… malli sisältää etuuksien saajille suunnattuja, nykyistä laajempia palveluita, jotka vaatisivat nykyistä enemmän resursseja … ”, mutta toteavat myöhemmin, että ”Kevyessä toteutuksessa julkiset menot voisivat vähentyä kokonaisuutena, runsaasti palveluita tarjoavassa mallissa on todennäköistä, että julkiset menot hieman kasvaisivat ainakin alkuvaiheessa ...” 

Julkiset menot vähenevät, kun ehdotettu ratkaisu siirtää aktiivisesta osallistumistulosta kieltäytyviä työmarkkinatuen saajia passiiviselle osallistumistulolle eli pelkän toimeentulotuen piiriin. Vähennys ei kuitenkaan ole suuri, sillä todennäköisesti valtaosa passiiviselle osallistumistulolle siirrettävistä on jo toimeentulotuen piirissä. Arvion mukainen ”hieman kasvavat menot” ei vaikuta realistiselta, mikäli osallistumistulon kunnolliseen toteutukseen varataan riittävät määrärahat. Osallistumistulo edellyttäisi melkoista virkailijakunnan lisäystä.

Vaikutukset työttömän toimeentuloon

Osallistumistulon vaikutuksia työttömien toimeentuloon on erittäin vaikea arvioida, ellei sen toteuttamisessa olevia avoimia kysymyksiä määritellä tarkemmin. Arviot osallistumistulon välittömistä vaikutuksista työttömän tuloihin edellyttävät mikrosimulointia. Valtaosa pitkäaikaistyöttömistä saa toimeentulotukea ja se vaikuttaa suuresti osallistumistuloa saavan tuloon. Merkittävimmät vaikutukset tulevat osallistumistulon vaikutuksista pitkäaikaistyöttömän elämänhallintaan ja työllistymiseen.

Jatkovalmistelua ja kokeilulla kokemuksia

Kirjoittajat esittävät, että osallistumistulon suunnitteluun tulisi ottaa mukaan muun muassa pitkäaikaistyöttömien edustajia.

Kirjoittajat esittävät osallistumistulon toteuttamisen aloittamista kokeiluilla. ”Osallistumistuloa voidaan ensin kokeilla sosiaalityön uutena toimintamuotona, ilman työmarkkinatukeen tehtäviä muutoksia.” Se tuntuukin suositeltavalta ottaen huomioon monet hyvin avoimet asiat osallistumistulon toteuttamisessa.

Arviointia ehdotetusta osallistumistulosta


Selvityksen sisältämä ehdotus on suuntaa-antava, joka jättää monet toteutukseen keskeisestikin vaikuttavat ratkaisut avoimiksi. Kirjoittajat pohtivat vaihtoehtoisia toteuttamistapoja.

Ehdotuksen välittömiä vaikutuksia eri asemissa olevien pitkäaikaistyöttömien toimeentuloon voidaan arvioida vasta toteuttamistapojen tarkemman määrittelyn myötä. Selvityksen sisältämä ehdotus on niin yleisluonteinen, että siihen on vaikea ottaa kantaa.

Osallistumistulo voi olla vuorovaikutteinen lisä sosiaali- ja työvoimapolitiikkaan, joka avaa työttömille työnhakijoille ja työvoimasta syrjäytyneille nykyistä laajemmin yhteiskunnallisen osallistumisen ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksia. Se olisi yksi väline monen muun sosiaali- ja työvoimapoliittisen välineen joukossa ja voisi saada omassa kohderyhmässään hyvää aikaan. Osallistumistulosta syntyisi merkittävä palvelukokonaisuus.

Osallistumistuloa voisi lähestyä aloittamalla kokeilulla, jossa pitkään työttöminä tai työvoiman ulkopuolella oleville vapaaehtoisille maksettaisiin osallistumissopimusta vastaan työmarkkinatukea ja nykyisen kuntouttavan työtoiminnan mukaista kulukorvausta.
Lisäksi ehkäisevällä toimeentulotuella korvattaisiin osallistavan toiminnan aiheuttamia kulukorvauksen ylittäviä lisämenoja, kuten nyt voidaan tehdä kuntouttavan työtoiminnan matkakulujen suhteen. Osallistumissopimus voitaisiin arvioida ja tarkistaa esimerkiksi kuuden kuukauden välein.

Kokeilussa ei puututtaisi muulla tavoin sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikkaan eli muu jäisi ennalleen eikä ehdotettua passiivista osallistumistuloa otettaisi käyttöön. Tällöin kokeilu ei heikentäisi kenenkään asemaa.

Mahdollinen kokeilu valmisteltava perusteellisesti

Kokeilu edellyttäisi perusteellista valmistelua. Olisi määriteltävä, kuinka pitkää työttömyyttä tai työvoiman ulkopuolella oloa ja mitä muita ehtoja kokeiluun osallistuminen edellyttäisi. Olisi määriteltävä hyväksytyt osallistumisen muodot (hoiva, järjestötyö, opiskelu ja itsensä kehittäminen yms.) ja tehtävä listoja mahdollisista osallistumisen järjestäjistä. Paljon muutakin pitäisi määritellä. Olisi valittava kokeiluun oikeutetut. Luulisin, että tähän sopisi hyvin muutama kokeilukunta ja tutkimuksessa niille verrokkikuntia.

Kokeilusta saatujen kokemusten ja muun keskustelun myötä päätettäisiin jatkotoimista.
Hallitus/ministeriö saattavat olla rakentamassa selvityksen pohjalta ehdotusta. Sellaista saatetaan pohjustaa pian tulevassa hallituksen puoliväliriihessä. Osallistumistulosta voi tulla poliittisesti iso juttu. Osallistumistulosta voisi saada lupaavan uuden ennakkoluulottomasti osallistumista ja dialogisuutta edistävän välineen sosiaalityöhön. Se vaatisi myös riittävää satsausta sosiaalityön henkilöresursseihin.

Pelkään kuitenkin, että vastikkeellisuuden ajatus ja menojen leikkaus ovat hallituksen piirissä niin vahvoilla, että tuloksena on pikemminkin pitkäaikaistyöttömien kepittämistä. Kunpa olisin väärässä.


Jouko Kajanoja, 
Kirjoittaja on VTT, ekonomi ja sosiaalipolitiikan dosentti.

Hän on Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen jäsen.


11.4.2017 Työllisyys-seminaarisarjan seminaarissa keskusteltiin mm.osallisuustulosta -linkki seminaarin uutiseen



torstai 9. maaliskuuta 2017

Raimo Sailaksen subjektiivinen henkilökuva - ei talouspolitiikan oppikirja

Jarkko Vesikansan kirjoittamassa (2016) Raimo Sailaksesta kertovassa kirjassa tulee hyvin kuvatuksi maamme vaihtoehdottomuuden talouspolitiikka. Kirjassa pragmaattiseksi kuvattu suomalainen talouspoliittinen linja jopa rinnastetaan paasikiviläiseen maantieteelliseen faktaan Suomen ulkopolitiikan viisauden kannalta - ja eihän järkevälle suhtautumiselle voi olla vaihtoehtoja. 

Kirja on merkittävän vaikuttajan Raimo Sailaksen henkilö- ja työhistoria.  Kirjassa on kaksi punaista lankaa: Toisaalta kirjassa kerrotaan paljolti Sailaksen omalla suulla ja tuodaan esiin hänen oma tulkintansa aikojen tapahtumista. Tällä tavoin kirja on näkökulmaltaan luonnollisesti subjektiivinen. Tällaisena kirja on myös mitä mielenkiintoisin kuvaus Suomesta. Toisaalta kirja on edellisen subjektiivisuuden lisäksi kirjoittajan taholta selvästi fanittava, kirjan kohteen sankaruutta korostava.  Tämä näkökulma herättää kysymyksiä.

Kolme lamaa ja valittu talouspolitiikan oppi

Kirjan ytimessä ovat kolme lamaa ja kirjan sankarin panos lamoista nousemisessa. Kirjassa ylistetyn suomalaisen talouspolitiikan tienviitat juntattiin pysyviksi jo ensimmäisessä 1970-luvn öljykriisin jälkeisessä kriisissä. Talouspolitiikan pääpilarit olivat yritysvetoinen elvytys, joka sisälsi työantajamaksujen alentamista, investointeihin kannustavia veroratkaisuja, kustannus- ja palkkakehitystä hillitsevät toimet sekä julkisen kysynnän rajoittaminen.  

Talouspolitiikan oppi sisälsi myös devalvaation vastustamisen ja sen sijaan sisäiseen tasapainoon pyrkimisen.  Kuitenkin 1970-luvun kriisissä jouduttiin kolmasti devalvaatioon.  Kun kriisistä jälkeen arvioitiin talouspolitiikan tuloksellisuutta, itsesuggestion tapaan kriisistä ulospääsy ja kasvun käynnistyminen luettiin etupäässä aktiivisesti toteutettujen toimien ansioksi, kuten yritysvetoinen elvytys ja kustannuskilpailukyvystä huolehtiminen ml. julkisen talouden kireys.

Tämä tulevina lama-aikoina toistuva suomalaiseksi talouspolitiikan opiksi kiteytyvä malli on vaihtoehdottomuuden oppi.  Tämän yhden totuuden noudattamisen välttämättömyys rinnastuu kirjassa Suomen maantieteelliseen asemaan: ”Ennen kaikkea Suomi yritti noudattaa talous- ja yhteiskuntapolitikassa samaa tosiasioiden tunnustamisen oppia kuin ulkopolitiikassa” (s. 237).

Yhden totuuden oppi saa kirjassa positiivisia luonnehdintoja: pragmaattisuus, terve talouden hoito ja käytännöllinen ajattelu.  Se ei ole teoreettista, ismeihin perustuvaa akateemista ”hokkuspokkus- temppuilua” (s.396). Kirjassa linja saa myös luonnehdinnan kameralismi: ”Sailastakin puhdasoppisempaa kameralistista linjaa edusti aikanaan Väinö Tanner” (s. 370).  Jos talouspolitiikassa poliittisista syistä (!) oppiin sekoittui hieman keynesiläisiä painotuksia, Sailas oli tyytyväinen siihen, että kokonaisuutena vallalla oli käytännöllinen ajattelumalli.

Näin kiteytyvän suomalaisen talouspolitiikan mallin piirteet tulevat kirjassa hyvin esiin, kun kuvataan näkemyseroja toisen valtiovarainministeri Arja Alhon kanssa: ”Alho pyrki talouspoliittisessa ajattelutavassa siirtymään tiukan monetaristisesta ajattelutavasta enemmän kasvua aikaansaavaan ja työttömyyttä alentavaan endogeenisen kasvun malliin” (s. 398).  Akateemisten piirien lisäksi muitakin vaihtoehdon esittäjiä on ollut, mutta heidät on Suomessa hiljennetty ja vaadittu asettumaan vallitsevan linjan pragmaattisuuden, terveen taloudenhoidon ja realismin taakse ja unohtamaan teoriat, ismit ja hokkuspokkustemput. 

Työttömyyden hoito

Vastaava linjaero tulee esiin 1990-luvulla tehdyn työllisyysraportin kohdalla, kun työttömyys oli jäänyt korkealle tasolle.  Sailaksen vetämä työllisyysryhmä päätyi tuloverotuksen, työnantajamaksujen sekä yhtiö- ja pääomaverotuksen alentamiseen sekä työttömyysturvan ehtojen tiukentamiseen keinoina työttömyyden alentamisessa.  Työryhmässä mukana ollut Pehr-Erik Lundh kritisoi esitystä, ettei siinä ole riittävästi konkreettisia ehdotuksia ”aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahoiksi ja viranomaisten velvoitteiden lisäämiseksi” (siis julkisen kulutuksen puolella) (s. 426).

Sailas on ollut näissä käänteissä hyvin keskeinen vaikuttaja. Ilman hänen panostaan valitut talouspoliittiset ratkaisut olisivat voineet olla toisia. Näissä käänteissä talouspolitikka jää kameralistiseksi ja julkisen talouden ohjenuoraksi jää sopeutuminen, kunnes käynnistyvä talouskasvu osoittaa pohjan saavutetun. 

Kirstunvartija

Talouspolitiikan sääntelemä julkinen kulutus ei siis näyttele aktiivista roolia talouskasvun käynnistäjänä. Alhon mukaisissa käsitteissä se siis näyttäytyy eksogeenisena, ei endogeenisena talouskasvuun nähden.  Kirjassa vilahtaa luonnehdinta Sailaksesta valtion kirstunvartijana. Budjettipäällikön rooliin tämä sopii hyvin ja Sailas on täyttänyt roolin kiitettävällä tavalla Talouspolitiikaksi tämä kirstunvartijuus ei kuitenkaan riitä. Totta kai kirstunvartijuudella on ollut talous- ja yhteiskuntapoliittiset seuraukset ja lamoista on noustu jotenkuten.  On siis selviydytty.  Onko selviydytty paremmin kuin vaihtoehtoisilla menettelyillä? Keskustelu tällaisesta asetelmasta jää kirjassa käymättä.

Kirja rakentaa Sailaksesta yhden totuuden sankaria ja elämäkertana tällainen subjektiivinen näkökulma on hyväksyttävä. Kirja kuitenkin antaa viestin, että tällaisia sankareita ja tällaista linjaa tarvittaisiin nyt ja jatkossakin. Se on masentavaa.

Kirja kuvaa ehkä tahtomattaankin suomalaista vaihtoehdottomuuden talouspolitikkaa, mutta kirja ei käy talouspolitiikan oppikirjaksi. Eikö myös talouspolitiikassa vaihtoehdottomuuden aika olisi jo ohi?                
                                      

Kauko Aronen
Kirjoittaja on kaupunkitutkimuspäällikkö Suomen Kuntaliitossa


Kirja: Jarkko Vesikansa (2016) Laman taittaja - Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä. Otava. Keuruu.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Rakennetyöttömyydestä: VVT:n blogissa Jouko Kajanoja

VVT järjestää neljän työllisyysseminaarin sarjan keväällä 2017. Tiedot seminaarien sisällöistä, ajoista ja paikoista ovat VVT:n kotisivulla.

Seminaarisarjan keskeisin kysymys on rakennetyöttömyys. Mistä siinä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä?


Suomi
Ruotsi
Norja
Tanska
Islanti
Työllisyysaste 2015 - työllisten osuus
kaikista 15-64-vuotiaista
68
76
75
73
84
Työllisyysaste 2013, kun osa-aikaiset
työsuhteet on muunnettu kokoaikaisiksi
65
68
64
Työttömyysaste 2015 – työttömien osuus
15-64-vuotiaista työllisistä ja työttömistä
9,6
7,6
4,5
6,3
4,2
Aktiivisen työvoimapolitiikan menot
% bkt:sta 2014
0,91
1,08
0,37
1,60

Taulukon toisella rivillä työllisyysaste suhteutetaan tehtyyn työmäärään muuntamalla osa-aikatyöt kokoaikatyötä vastaavaksi. Suomessa on suhteellisen vähän osa-aikaisia ja siten Suomessa tehdään työntekijää kohden enemmän työtunteja.

EU-maiden työllisyysasteiden keskiarvot ovat molemmilla tavoin laskettuna tuntuvasti kaikkien Pohjoismaiden työllisyysasteen alapuolella.

Työnvälitystilastojen mukaan Suomessa oli vaikeasti työllistyviä eli rakennetyöttömiä 200 000 joulukuun lopussa 2016. Heistä 120 000 oli yli vuoden työttömänä olleita ja loput olivat toistuvaistyöttömiä. Kun mukaan lasketaan vielä puolet työvoimahallinnon järjestämissä palveluissa ja työvoimakoulutuksessa olevista, saadaan rakennetyöttömien määräksi noin 250 000. Tuntuva osa rakennetyöttömistä, noin 20 000, on nuoria alle 25-vuotiaita.

Työpankkikokeilun johtaja Aarne Kuusi arvioi, että näistä ehkä 25 % on täysin töihin kykeneviä, tarvitaan vain työpaikka ja halu työn vastaanottamiseen, 25 % on työkykyisiä lyhyen koulutuksen tai vastaavan seurauksena, 25% vaatii pitkiä toimenpiteitä ja 25 % on jokseenkin vailla työllistymisen näköaloja ja he kuuluvat sosiaalitoimen piiriin.

Jotta päästäisiin hallituksen tavoittelemaan 72 %:n työllisyysasteeseen, pitäisi työllisiä olla noin 150 000 nykyistä enemmän. Sillä olisi VM:n mukaan ratkaiseva merkitys kestävyysvajeen ratkaisemissa. Rakennetyöttömistä tulisi siis valtaosa työllistää.

Onko aktiivinen työvoimapolitiikka lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt rakennetyöttömyyttä? Vai olisiko hyvä vähentää aktiivisen työvoimapolitiikan aiheuttamia häiriöitä työmarkkinoilla? Onko työttömyys- ja muu sosiaaliturva aiheuttanut enemmän kannustinloukkuja vai enemmän voimaannuttanut työttömiä?

Vertaillaan USA:han, jossa luotetaan Pohjoismaita enemmän markkinoihin. USA:ssa sekä aktiivisen työvoimapolitiikan että työttömyysturvan menojen osuus bruttokansantuotteesta ovat kymmenesosa Suomen vastaavista osuuksista. Työllisyysaste on USA:ssa sama kuin Suomessa. Vuonna 2015 oli 25-54-vuotiasta miehistä Suomessa 10,4  % ja USA:ssa 11,7 % työvoiman ulkopuolella. Aktiivisesta työvoimapolitiikasta ja työttömyysturvasta luopuminen ei siis näytä ratkaisevan rakennetyöttömyyden ongelmaa.

Miten erilaiset aktiivisen työvoimapolitiikan keinot kohdistuvat edellä arvioituihin rakennetyöttömyyden neljänneksiin? Mihin neljännekseen ja miten tehokkaasti vaikuttaa tehokas työnvälitys, miten palkkatuen käyttö työpankissa, sosiaalisissa yrityksissä ja muissa muodoissa, miten raskaammat työvoimapolitiikan keinot, kuten työpajat ja varsinaiset suojatyöpaikat?

Voisiko työtakuu tai Paltamon malli (jokaiselle työkykyiselle ja työhaluiselle järjestetään työpaikka) olla mahdollinen ja merkittävä ratkaisu? Miten vaikuttaa työkokeilu ja työvoimakoulutus? Mikä merkitys on klubitaloilla ja muunlaisilla ylläpitävillä ja ohjaavilla palveluilla? Mikä on ja voisi olla kuntouttavan työtoiminnan tehtävä ja määrä? Olisiko jonkinlainen osallistumistulo tarpeellinen osaratkaisu? Mihin työvoimapolitiikan keinoihin tulisi erityisesti panostaa ottaen huomioon rakennetyöttömyyden neljännekset? Millainen olisi tehokas rakennetyöttömyyden vähentämisen ohjelma?

Miten ratkaisevaa rakennetyöttömyyden vähentämisessä on yleinen talouspolitiikka? Miten vaikuttaa valtiontalouden välitöntä tasapainottamista ja leikkauksia korostava ja miten kysynnän elvyttämistä korostava talouspolitiikka? Mikä merkitys on rakenteellisella uudistuksilla? Mitä olisi opittavissa Islannista ja siitä, että Ahvenanmaalla vuonna 2014 työllisyysaste 18-64-vuotiasta oli 82 % ja työttömyysaste oli 4,4 % työvoimasta (18-64-vuotiasta)? Missä määrin on kyse kulttuurisista tekijöistä?

Näitä kysymyksiä käsitellään kevään 2017 neljässä työllisyysseminaarissa. Ensimmäinen seminaari oli 14.2 ja se on katsottavissa ja sen aineistoa luettavissa VVT:n kotisivulla.


Jouko Kajanoja

Kirjoittaja on VTT, ekonomi ja sosiaalipolitiikan dosentti. 

Hän on VVT:n hallituksen jäsen.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Energiamurros kaipaa hiilitaseen käyttöönottoa

Energia-, ympäristö- ja kestävyyskysymyksiin erikoistunut Aki Suokko ja useita energia-alan kirjoja laatinut tietokirjailija Rauli Partanen ovat tuottaneet kunnianhimoisen teoksen talouden, energian ja ympäristön riippuvuussuhteista (Energian aika – avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen).

Kirjassa käydään läpi halvan ja helposti saatavan energian merkitys teollisessa vallankumouksessa ja inhimillisen hyvinvoinnin edistämisessä. Fossiilisten polttoaineiden läpimurron myötä talousjärjestelmän puutteet ovat alkaneet kuitenkin paljastua: talouskasvun seurauksena kasvaneet päästöt ovat aiheuttaneet kestämättömiä paineita elinympäristölle. Johtopäätös on kaikkien tiedossa: ellemme pysäytä tätä kehitystä, se pysäyttää meidät varmasti.

Kirjoittajat käyvät kiitettävästi läpi nykyiseen energiariippuvuuteen liittyviä haasteita. Yli 80 prosentin riippuvuutta kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta ei muuteta parissa vuodessa saati vuosikymmenessä. Ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä on kyse massiivisesta urakasta, jonka torjuntaan tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä vaihtoehtoja, mukaan lukien ydinvoimaa.

Uusiutuviin energiamuotoihin vihkiytyneille voi tulla järkytyksenä tieto, että näiden sinänsä kannatettavien energiamuotojen potentiaali ei riitä alkuunkaan kattamaan fossiilisten energialähteiden kapasiteettia. Jotenkin tämä energiamäärä on kuitenkin kyettävä korvaamaan – ja mieluiten päästöttömästi, mikäli aiomme pitää tämän planeetan elinkelpoisena.

Vaikka uusiutuvien läpimurrosta on kirjoitettu paljon, tosiasia on että fossiilisen energian käyttö on edelleen kasvanut. Jopa Norjan kaltaisessa maassa, jossa on voimallisesti edistetty sähköautojen käyttöönottoa, bensiinin kulutus on yhä lisääntynyt.

Suokon ja Partasen mukaan puhtaan energian (uusiutuvat ja ydinvoima) yhteenlaskettu osuus maailmassa on 2000-luvulla noussut 13 prosentista 14 prosenttiin. Selvää on ettei fossiilisten yli 85 prosentin osuutta kurota umpeen ilman merkittäviä muutoksia toimintatavoissa.

Kirjoittajat käyvät läpi tukun eri vaihtoehtoja alkaen nettoenergiakäsitteestä (EROEI) talousjärjestelmän tarkistamiseen. Osa näistä ehdotuksista voi olla vaikeita sisäistää jopa yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneelle lukijalle.
                                            
Toistakymmentä vuotta ympäristöasioita seuranneena olen vakuuttunut että vain selkeillä ja yksinkertaisilla ratkaisuilla on menestymisen mahdollisuuksia tässä aikataulussa.

Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tuskin löydetään sopua menettelytavoista, jotka asettavat kohtuuttomia rasitteita kehittyville talouksille. Energiamurroksen läpivieminen edellyttää järjestelyä, jossa kansakunnat kokevat saavansa aidosti hyötyä elintason siitä liikaa kärsimättä.

Biofyysisen elinympäristön ehdoilla toimiva kohtuutalous voi todennäköisesti toteutua vain jos jatkossa kaikissa keskeisissä toimenpiteissä arvioidaan niiden vaikutukset ilmastoon. Hiilitaseen käyttöönotto lainsäädäntötyössä on verraten yksinkertainen ratkaisu, jota tulisi täydentää saastuttaja maksaa -periaatteella, ympäristöohjaavalla verotuksella sekä elinkaariajattelun käyttöönotolla julkisissa hankinnoissa ja investoinneissa. Samalla haitallisista tuista tulisi asteittain luopua.

Nähtäväksi jää löytyykö uudistuksiin poliittista tahtoa. Aikaa on rajallisesti. Suokon ja Partasen kirja tarjoaa kuitenkin hyvän perustan tahtotilan edistämiseksi.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja.

torstai 9. helmikuuta 2017

VVT hakee uusia toimijoita hallitukseen


Kuvassa vas. Maria Rytkönen varapj. ja ex-pj. Kaarin Taipale
ja pj. Eero Yrjö-Koskinen
Vapaus Valita Toisin ry. järjestää vuosikokouksen torstaina 16.2. klo 17.00 Helsingin Paasitornissa. 

Tilaisuudessa käsitellään sääntömääräiset asiat, hyväksytään alkaneen vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan uusi hallitus vuodelle 2017. Samalla vaihdetaan ajatuksia yhdistyksen toiminnan kehittämisestä.

VVT on ollut komeassa nousukiidossa jo usean vuoden ajan. Viime vuonna yhdistys järjesti peräti yhdeksän seminaaria, joita seurasi häkellyttävät toista tuhatta osallistujaa. Jokainen tilaisuus nauhoitettiin ja live-striimattiin, jotta kaikki kiinnostuneet saattoivat seurata alustuksia ja niiden jälkeen pidettyjä paneelikeskusteluja. Seminaari-tallenteet ovat VVT:n youtube-kanavalla katsottavissa, ja niihin löytyy suoralinkki VVT:n verkkosivuilta. 

Tilaisuuksien suosio kasvoi siinä määrin että jouduimme luopumaan Eurooppasalin käytöstä, jossa on turvallisuussyistä asetettu yleisölle sadan hengen raja.

Yhdistys julkaisi syksyllä myös EU-aiheisen kirjan (Hajoaako unioni?), joka on edelleen ajankohtainen tänä keväänä järjestettävien Ranskan ja Hollannin vaalien vuoksi. Vuonna 2017 VVT pistää paremmaksi tuottamalla kaksi kirjaa, toisen työllisyyspolitiikasta ja toisen arktisista kysymyksistä.

Ahkerasta julkaisutoiminnasta ja yleisötilaisuuksien runsaasta osanotosta huolimatta VVT on huolissaan kohderyhmänsä ikärakenteesta. Olemme onnistuneet houkuttelemaan liian vähän nuoria toimintaamme. Tähän on syytä tulla muutos mikäli aiomme löytää ratkaisuja koko yhteiskuntaa ja sen eri ikäryhmiä koskeviin ongelmiin.

Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi yhdistyksen vuosikokoukseen to 16.2.2017 klo 17-19. Jos haluat osallistua päätöksentekoon, ideoida tulevaa toimintaa ja asettua ehdolle hallitukseen, pyydän että maksat VVT:n jäsenmaksun (10 euroa) hyvissä ajoin ennen kokousta.

Yhdistyksen tilinumero on FI25 5780 3820 0678. Merkkaa pankkisiirron sähköiseen viestikenttään nimesi ja sähköpostiosoitteesi - kirjoita @ merkin sijasta at-kirjaimet.


Nähdään Paasitornissa!

Eero Yrjö-Koskinen
VVT:n puheenjohtaja


PS. Paasitornin käyntiosoite on Paasivuorenkatu 5A, Helsinki. Kokous järjestetään Julius von Wright -salissa. Kokouskutsu ja asialista löytyy VVT:n nettisivuilta.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

SOTE-uudistus epäilyttää


Lääkärin sosiaalinen vastuu,
Sosiaalipoliittinen yhdistys,
SOSTE ry, Vapaus Valita Toisin
sekä Metropolia ja HY:n sosiaalityö järjestivät seminaarin SOTE:en liittyvästä valinnanvapaudesta ja sen kipupisteistä.




Paneelissa olivat sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan lisäksi professori Pentti Arajärvi, työterveyslääkäri Markku Seuri, pääsihteeri Riitta Särkelä ja filosofi Thomas Wallgren. Paneelia luotsasi Ylen kokenut ”sote-toimittaja” Tiina Merikanto.

Ministeri Mattila korosti, että nykymeno perusterveydenhuollon yleisesti tunnustettuine ongelmineen ei ole enää vaihtoehto, jotain on tehtävä. Hän muistutti, että uudistusta on valmisteltu jo vuosia ja useamman kerran se on törmännyt erilaisiin ongelmiin ja aloitettu alusta.
- Katson itsekin olevani pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulos ja sen hengen toivon uudistuksen jälkeenkin olevan voimissaan.

Valinnanvapaus oli tilaisuuden teema ja siitä Mattila totesi, että sen tulee olla asiakkaan valinnanvapautta, ei yritysten vapautta valita asiakkaansa. Huolta on kuitenkin edelleen kannettava kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Valinnanvapaus toteutunee vain suurimmilla paikkakunnilla ja edelleen jää ongelmaksi, miten ja millä perusteilla kansalaiset palvelujaan valitsevat – jos ylipäätään pääsevät niitä valitsemaan.

Sirkka Rousu Metropoliasta,
toimittaja Tiina Merikanto ja
Elina Hemminki LSV:stä.
Integraatio – tuleeko?


SOTE-uudistuksen yksi tavoitteista on terveydenhuollon ja sosiaalityön integraatio. Kaunis ajatus, mutta toteutuuko?
Asiasta kantoivat huolta sekä Pentti Arajärvi että Riitta Särkelä. Erityisen ongelmallisena nähtiin rahoitus ja uudistukselle ladatut säästötavoitteet.




Arajärvi piti kapitaatioperiaatteen, sosiaali- ja terveystoimen integraation, valinnanvapauden ja kustannussäästöjen yhtäaikaista toteuttamista lähes mahdottomana.

Uudistuksessa on puhuttu koko ajan ns. kolmannesta sektorista eli järjestöistä yhtenä palvelujen järjestäjänä. Sosiaalipuolella ne ovat olleetkin merkittäviä toimijoita muun muassa päihdehuollossa, lastensuojelussa ja vanhuspalveluissa. Tulevassa suunnitelmassa nämä tehtävät tulisi integroida jollain tavalla sote-keskuksiin. Särkelä näki tässä monia uhkakuvia. Hiipuuko järjestöissä piilevä laaja osaaminen? Mistä tulee järjestöjen rahoitus tulevaisuudessa?

Markku Seuri kyseenalaisti uudistuksessa koko kolmannen sektorin roolin, erityisesti terveydenhuollon puolella. Tähän saakka ei ole nähty yhtään terveydenhuollon yksikköä, jota ylläpitäisi järjestö – eikä tulla näkemään tulevaisuudessakaan. Hän myös epäili, että mikäli suuret yksityiset terveysyritykset saavat kilpailun kautta hoitaakseen jonkin alueen sote-palvelut, ne tulevat järjestämään itse myös sosiaalityön palvelut, mikäli se suinkin on saatavissa taloudellisesti kannattavaksi.

Kiire on…


Vaikka kaikki myöntävätkin, että jotain pitää terveydenhuollollemme tehdä, keskustelussa tuli jälleen esille hallituksen uudistukseen liittyvä kiire ja sen seurauksena näkyvä hätiköinti. Lakiluonnokset on nyt julkistettu ja lähtevät lausuntokierrokselle, lausua pitäisi muutamassa viikossa ja valmista tulla juhannukseen mennessä. Moni kysymys on avoin ja tuntuu, etteivät kaikki poliitikotkaan ymmärrä, mitä ovat päättämässä.

Pelkoa herätti julkisen perusterveydenhuollon yhtiöittämisvaade ja sen seuraukset. Valuvatko sote-rahamme pörssiyrityksiin ja veroparatiiseihin? Katoaako julkisestakin terveydenhuollosta yhtiöittämisen myötä hallinnon ja rahankäytön avoimuus?

Sote-muutos on ollut käynnissä jo vuosia. Tarkkaa tietoa ulkoistettujen terveyskeskusten määrästä ja palvelujen laadusta ei ole kerätty, mutta ainakin 10 % väestöstämme asuu ulkoistettujen terveyspalvelujen alueella. Seuri kysyikin, tarvitaanko kerralla näin suurta uudistusta vai voitaisiinko sittenkin edetä varovaisemmin askelin. Siinäpä yksi vaihtoehto.

Lopuksi


Uuden järjestelmän pitäisi olla voimassa kahden vuoden kuluttua. Kansalaiset ja sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat seuranneet prosessia hämmentyneinä, useimmat myöntäen, etteivät asiasta mitään ymmärrä. Uudistus on valtava ja ruohonjuurelta on voitu vain ihmetellä, miten kaikki käytännön yksityiskohdat aiotaan ratkaista. Valinnanvapaus on saatu näyttämään ratkaisulta kaikkiin perusterveydenhuollon ongelmiin, mutta ainakaan palvelun sisältöön sillä on tuskin juurikaan vaikutusta. Yksityinen sote-keskus ei muutu palvelujen valintataloksi. Suurissa asutuskeskuksissa terveyskeskusten lienee varauduttava kilpailutuksessa häviämiseenkin. Mitä tapahtuu silloin rakennuksille, mitä henkilöstölle? Yksityisten lääkärikeskusten yleislääkärit ovat tähän saakka olleet vapaita ammatinharjoittajia. Kuinka moni heistä haluaa sitoutua uuden yksityisen sote-keskuksen virkaan ja palkkaan? Monta kysymystä, vähän vastauksia.  

Merja Metsä-Heikkilä
Kirjoittaja on erikoislääkäri ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n hallituksen jäsen
--------------------------------------------------------------------

Vaihtoehtoja katastrofille - nykyisen sote-ehdotuksen kipupisteisiin seminaari 24.1.2017 kokosi Metropolian juhlasaliin noin 180 osallistujaa. 

Puhujien esitykset ja linkin seminaarin tallenteeseen löydät VVT:n sivuilta -tässä linkki.