Pariisin tavoite karkaamassa ulottumattomiin

Science-lehti julkaisi toukokuussa kiinnostavan raportin Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämistä toimista maailmalla. Joukko eurooppalaisia tutkijoita päätti selvittää mitä joulukuussa 2015 allekirjoitetun sopimuksen toteuttaminen edellyttäisi käytännössä. Tulokset ovat hämmentäviä.

Raportista laaditusta yhteenvedosta käy ilmi että kansainvälinen yhteisö on kaukana Pariisin sopimuksen tavoitteista. Niiden saavuttaminen edellyttäisi seuraavia toimenpiteitä:

Energiantuotannon ja teollisuuden hiilipäästöt olisi puolitettava kerran kymmenessä vuodessa seuraavan 30 vuoden ajan. Toisin sanoen, nykyiset päästöt olisi puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen vuoden 2030 päästöt olisi puolitettava vuoteen 2040 mennessä. Ja sama uudelleen vuoteen 2050 mennessä.

Vastaavasti maan muokkauksesta – kuten maa- ja metsätaloudesta – aiheutuvat nettopäästöt olisi saatava nollaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä pitäisi tehdä samaan aikaan kun maapallon väestömäärä ja ruuantarve kasvavat.

Samalla ihmiskunnan tulisi lisätä voimakkaasti ilmakehässä olevan hiilidioksidin talteenottoa. Vuoteen 2050 mennessä meidän tulisi kyetä sitomaan 5 gigatonnia hiiltä vuodessa – toisin sanoen kaksi kertaa enemmän kuin mitä kasvillisuus ja maaperä tekevät tällä hetkellä maailmassa.

Tutkijoiden mukaan Pariisin sopimuksen toimeenpano edellyttäisi seuraavia välitavoitteita:

2020 mennessä

Kaikki maat luopuvat fossiilisten polttoaineiden tuista, jotka ovat tällä hetkellä 500 miljardin dollarin luokkaa vuodessa. Lisäksi niiden tulisi luopua uusien hiilivoimaloiden käyttöönotosta, pyrkiä hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä sekä ottaa käyttöön politiikkatoimia, kuten hiiliperusteisia maksuja ja puhtaan sähkön standardeja, jotka ohjaavat investointipäätöksiä yhteiseen suuntaan.

Vuoteen 2020 mennessä jokaisella kaupungilla ja suuremmalla yhtiöllä maailmassa tulisi olla hiilettömyyteen tähtäävät strategiat käytössä.

2020-2030

Hiilidioksidin hinnoittelun tulisi laajentua siten että se kattaisi käytännössä talouden kaikki tasot. C02-tonni maksaisi tuolloin keskimäärin 50 dollaria – eli noin kymmenen kertaa enemmän kuin tällä hetkellä.

Samaan aikaan energiatehokkuutta koskevat ohjelmat lyövät itsensä läpi kaikkialla yhteiskunnassa. Hiilivoiman käyttö ajetaan teollisuusmaissa alas, ja sen merkitys muissa maissa laskee voimakkaasti. Teollisuusmaat eivät enää myy lainkaan polttomoottoreilla toimivia autoja vuoden 2030 jälkeen. Henkilöautoilu muuttuu laajalti sähköiseksi, ja monet lyhyen matkan lentoyhteydet korvataan luotijunilla.

Lisäksi puhtaan energian tutkimukseen käytetyt resurssit kasvavat voimakkaasti ja ne keskittyvät erityisesti uuden akkuteknologian kehittämiseen, CCS-teknologian kulujen karsimiseen, teräksen ja betonin tuotannon vähäpäästöisyyden kehittämiseen, kestävän kaupunkisuunnittelun ja älykkään sähkönsiirtoteknologian edistämiseen sekä lentoliikenteen päästöjen leikkaamiseen.

2030-2040

Vuosikymmenen aikana teknologinen kehitys puhtaan energian saralla alkaa tuottaa hedelmää. Monet pohjoismaat ovat siirtyneet hiilivapaisiin sähköverkkoihin, ja suuri osa kuljetuksesta, lämmityksestä ja teollisuudesta on sähköistetty. Polttomoottoreilla toimivat autot ovat käymässä vähiin, ja merkittävä osa lentoliikenteestä perustuu biopolttoaineille tai vedylle.

Uudet rakennukset ovat pitkälti hiilineutraaleja, ja päästöttömien keinojen käyttö teräksen ja betonin tuotannossa on yleistä. Samaan aikaan ihmiskunta sitoo 1-2 gigatonnia hiiltä ilmasta joka vuosi, ja hiilen sidontaa pyritään edelleen kehittämään.

2040-2050

Vuosikymmenen alkuun mennessä useimmat eurooppalaiset maat ovat lähes hiilivapaita, ja suuri osa muista maista lähestyy tavoitetta vuosikymmenen loppuun mennessä. Energiantuotannossa ei synny juuri lainkaan hiilipäästöjä, joskin maakaasu toimii edelleen varalähteenä kriisitilanteiden varalta.

Hiiltä tulisi tuolloin sitoa ilmakehästä yli 5 gigatonnia vuodessa. Tavoite voi osoittautua ongelmalliseksi, mikäli se aiotaan saavuttaa esimerkiksi bioenergian tuotannossa syntyvää hiilidioksidia sitomalla ja varastoimalla. Mittakaava on yksinkertaisesti mahdoton, jos meidän on samaan aikaan tarkoitus ruokkia lähes 9 miljardia ihmistä. On siis todennäköistä että hiilipäästöjä energiantuotannossa ja teollisuudessa joudutaan leikkaamaan vielä nopeammin kuin mitä tutkijoiden tiekartassa ennustetaan.

Raportin sisältö pökerryttää jo sen vaatimustason vuoksi. Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä että kansainvälinen yhteisö olisi tiedostanut Pariisin sopimuksen toimeenpanon käytännön haasteita. Niiden sisäistäminen edellyttäisi asian käsittelyä kaikilla tasoilla, kuten YK:n ja EU:n toimielimissä, kansallisissa parlamenteissa ja kunnallisissa päätöksentekoelimissä.

Pariisin ilmastokokouksen jälkeen moni kuvitteli että ilmastonmuutoksen ongelma on saatu ratkaistua.  Tosiasiassa kaikki käytännön toimenpiteet jäivät tuolloin vielä avoimiksi. Puolitoista vuotta myöhemmin ongelman mittasuhteet ovat vähitellen valkenemassa. Kyse on suurimmasta haasteesta, jonka ihmiskunta on kohdannut.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Kansainväliset sopimukset viitoittavat tietä tulevaisuuteen

EU on hyväksynyt kuluneen vuosikymmenen aikana useita sopimuksia, joilla on merkitystä myös elinkeinoelämän kannalta. Tuoreimmat esimerkit ovat viime vuodelta, jolloin allekirjoitettiin sekä Pariisin ilmastosopimus että hyväksyttiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuodelle 2030.

Ilmastosopimus oli näistä käänteentekevin, sillä se määrittelee pitkälle tulevaisuuteen kansainvälisen yhteisön tahtotilan. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen enintään kahteen asteeseen ohjaa tästä eteenpäin yritysten strategisia valintoja. Siitä saatiin ensimmäisiä vihjeitä lokakuussa, jolloin lentoyhtiöt pääsivät sopuun lentoliikenteen päästöjen kasvun pysäyttämisestä vuoteen 2020 mennessä (HS 7.10.). Saksan liittoneuvosto hyväksyi puolestaan päätöslauselman, jonka mukaan polttomoottoreilla toimivien uusien autojen myynti kielletään vuoteen 2030 mennessä (Yle 11.10.). Ruandassa päästiin taas yhteisymmärrykseen ilmastolle haitallisten HFC-kaasujen rajoituksista (HS 16.10.).

Kansainväliset sitoumukset heijastuvat ennen pitkää myös lainsäädäntöön, jolloin ne muuttuvat normiohjaukseksi. Ne kannattaisi ottaa huomioon mieluummin etu- kuin jälkikäteen, jolloin olemme jo auttamattomasti jäljessä teknologisten innovaatioiden kehittämisessä.

Vastaavia uutisia on tulossa lisää lähiaikoina. Seuraavana listalla ovat todennäköisesti ympäristön kannalta haitalliset tuet, joiden luopumisesta sovittiin vuonna 2010 sovitussa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä koskevassa Nagoyan pöytäkirjassa ja sen sisältämissä Aichi-tavoitteissa. Haitallisia tukia koskeva määräaika on umpeutumassa vuonna 2020.

Sama koskee bioenergian kestävyyskriteereitä. EU-komissio julkaisee niistä esityksensä todennäköisesti joulukuun alussa. Tuolloin selviää katsooko se bioenergian ilmastoneutraaliksi kuten Suomen metsäteollisuudessa on ollut tapana. Kansainvälisissä keskusteluissa näkemykset ovat muuttumassa biomassan kannalta kielteisiksi. Perinteinen näkemys, jonka mukaan bioenergian käytöstä vapautuva hiilidioksidi palautuu ennen pitkää takaisin luonnolliseen kiertoon, ei herätä kaikissa vastakaikua. Piipun päästä mitattuna biomassa tuottaa enemmän päästöjä kuin kivihiili. Ihmiskunnalla ei ole aikaa odottaa vuosikymmeniä bioenergian käytöstä vapautuvan hiilen sitoutumista uuteen biomassaan.

Asia on kansallisesti hankala, sillä bioenergiaa tuottaviin laitoksiin on tehty merkittäviä investointeja. Taloudellisista seurauksista huolimatta tässä – kuten kaikissa tilanteissa – kannattaisi ottaa tosiasiat annettuina. Kansallisen menestyksen kannalta olisi viisasta satsata innovaatioihin, jotka perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Kotimainen keskustelu bioenergian kestävyyskriteereistä varmasti kiihtyy mitä lähemmäksi EU-komission tiedonantoa päästään. 

Vapaus valita toisin ry. järjestää aiheesta seminaarin ke 30.11. klo 17-19 Tieteiden talolla. 

Tilaisuutta voi seurata myös suorana VVT:n verkkosivuilla julkaistavan linkin kautta.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Kuva: Jakob Tuggener, The Family of Man, 1955

Pariisin ilmastosopimus voi muuttaa kaiken: VVT:n blogissa Eero Yrjö-Koskinen

Naomi Kleinin 600-sivuinen jättiteos Tämä muuttaa kaiken on ajankohtainen juuri nyt kun Pariisin ilmastokokous on saatu onnellisesti päätökseen. Vuosikymmeniä kestäneiden neuvottelujen jälkeen tuntui lohdulliselta että kansainvälinen yhteisö pääsi vihdoin yhteisymmärrykseen keskeisestä tavoitteesta: ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä alle kahteen asteeseen.

Yhteisen sitoumuksen muuttaminen käytännön toimenpiteiksi on jatkossa helpompaa, kun uudistuksia voi perustella kansainvälisellä sopimuksella. Tähän saakka sellainen on puuttunut, minkä seurauksena 75 prosenttia maailman energiatuotannosta perustuu yhä fossiilisiin polttoaineisiin.

Niiden vaikutukset ilmastoon ja ympäristöön ovat nyt kaikkien tiedossa.

Klein kuvaa kirjassaan erityisesti Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen ja kansalaisjärjestöjen taistelua fossiilisia polttoaineita tuottavia mahtiyhtiötä vastaan. Kirjoittajan sympatiat ovat vahvasti alkuperäiskansojen puolella, joiden suhtautuminen luonnon kiertokulkuun ja luonnonvarojen kestävään käyttöön on nousemassa uuteen arvoon.

Klein uskoo voimakkaasti uusiin poliittisiin liikkeisiin, jotka hakevat vaihtoehtoja perinteiselle kapitalismille. Hän vaatii meitä kuluttamaan vihreämmin ja vähemmän sekä suosimaan kestävämpiä, vähähiilisiä ja lähellä tuotettuja tuotteita. Ennen kaikkea Klein korostaa poliittista oikeudenmukaisuutta, jotta perustarpeittensa tyydyttämisen kanssa kamppailevat ihmiset eivät ajaudu ilmastonmuutoksen maksumiehiksi. Kaikki tämä vaatii aivan uudenlaista ohjausta, jota kulutuksen jatkuvaan kasvuun perustuva talouspolitiikka ei ole toistaiseksi suosinut.

Klein ruoskii fossiilisia polttoaineita tuottavia yrityksiä epärehellisyydestä ja vastuuttomuudesta. Hän suomii erityisesti viime vuosikymmenellä Pohjois-Amerikassa alkanutta maakaasun ja öljyn vesisärötystä, joka muutti koko mantereen öljy- ja kaasuyhtiöiden temmellyskentäksi. Sen tuloksena Yhdysvallat muuttui muutamassa vuodessa maakaasun nettoviejäksi, ja sen riippuvuus öljyntuonnista laski dramaattisesti.

Monissa maissa, kuten Suomessa, uuteen tuotantotapaan suhtauduttiin aluksi myönteisesti, sillä se laski fossiilisten polttoaineiden hintaa maailmanmarkkinoilla. Lisäksi sen väitettiin vähentävän saastuttavamman kivihiilen käyttöä maailmassa. Tosiasiassa se lisäsi monien maiden fossiiliriippuvuutta heikentämällä kilpailevien energiamuotojen kannattavuutta. Samalla se siirsi uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta edistäviä investointeja vähintään kymmenellä vuodella.

Klein vaatii muutosta ihmiskunnan tapaan kohdella luontoa: sen sijaan että pakotamme sen palvelemaan tarpeitamme, meidän on opittava toimimaan vuorovaikutuksessa sen kanssa. Määräysvalta on muutettava vuoropuheluksi, jossa luonnon reunaehdot otetaan kaikessa huomioon. Tähän tarvitaan markkinoiden säätelyä, suurempaa tasa-arvoa ja vahvempaa julkista sektoria – asioita, joita vasemmisto on perinteisesti kannattanut.

Klein epäilee vasemmiston kykyä vastata tähän haasteeseen: ”Ympäristökriisin syvempi viesti – että ihmiskunnan tulee kuormittaa elämäämme ylläpitäviä järjestelmiä huomattavasti nykyistä vähemmän ja pikemmin elvyttää kuin kuluttaa luonnonvaroja – on (…) vasemmiston suurelle osalle yhtä valtava haaste kuin oikeistolle. Se on haaste niille ammattiliitoille, jotka yrittävät säilyttää likaisimmat työpaikat sen sijaan, että ne ajaisivat jäsenilleen heidän ansaitsemiaan puhtaita töitä. Se on haaste myös keskustavasemmistolaisten keynesiläisten ylivoimaiselle enemmistölle, joka yhä määrittelee taloudellisen menestyksen perinteisillä bruttokansantuotemittareilla riippumatta siitä, onko kasvun taustalla kestämätön luonnonvarojen käyttö.”

Pariisin sopimus tarjoaa mahdollisuuden talous- ja energiapolitiikan tarkistamiselle. Sopimus lisää vähäpäästöisiä energiamuotoja ja resurssitehokkuutta koskevaa kysyntää kaikkialla maailmassa. Tähän tilaisuuteen tulisi tarttua myös meillä Suomessa.

Fossiilienergiaa tuottavat yhtiöt tekevät varmasti kaikkensa Pariisin päätösten vesittämiseksi. Päästötavoitteet uhkaavat yhtiöiden kannattavuutta, jos käy ilmi että merkittävä osa maapallon jäljellä olevista fossiilisista varannoista pitää jättää hyödyntämättä.

Tästä saatiin esimakua Pariisin ilmastokokouksen aikana, kun kivihiilen maailmanmarkkinahinta alkoi voimakkaasti laskea. Fossiilisia polttoaineita tuottavien yhtiöiden osalta Pariisin ilmastosopimus voi johtaa siihen että suuri osa yhtiöiden taseissa olevista jätti-investoinneista menettää lähivuosina arvonsa.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on Vapaus valita toisin ry:n varapuheenjohtaja

Lue lisää: Naomi Klein: Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs. ilmasto, Into Kustannus Oy, 2015.