Tilastokeskuksen tuoreimman työvoimatutkimuksen mukaan viime kesäkuussa oli 258 000 aktiivisesti työtä hakevaa työtöntä, 9,2 prosenttia työvoimasta. Kun tähän lisätään 148 000 piilotyötöntä, jotka syystä tai toisesta eivät aktiivisesti hakeneet työtä, päästään reilusti yli 337 000:n, joka oli kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön ilmoittama (”kortistossa” olevien) työttömien työnhakijoiden määrä. Yli vuoden työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 90 000.
Sitä, kuinka laajasta työttömyysongelmasta on todella kysymys, kuvaa hyvin tieto, että viime vuonna 650 000 henkilöä oli työttömänä tai joutui työttömäksi ainakin lyhyeksi aikaa. Työttömyyden pahentuessa tänä vuonna tuo luku on vielä suurempi. Sitä, kuinka moni lisäksi koki työttömyyden uhan, ei tiedetä.
VVT:n järjestämässä seminaarissa 18.8.2014 pohdittiin laajasti, mitä työttömyydelle voidaan tehdä ja mitä täystyöllisyyden saavuttaminen edellyttäisi. Täystyöllisyys määritellään usein tilanteeksi, josta työttömyysasteen aleneminen lisää johtaa työmarkkinoiden kiristymisen kautta ansiotason nousun ja inflaation kiihtymiseen. Viimeksi tällaiset tilanteet saavutettiin juuri laman alla vuosina 1989–1990 hieman yli kolmen prosentin tasolla ja vuonna 2008 juuri finanssikriisin alla 6,4 prosentin tasolla.
Vaihtoehtoinen lähestymistapa täystyöllisyyden määrittelyyn korostaa keinoja, joilla voidaan alentaa tällaista työttömyystasoa ja poistaa pitkäaikaistyöttömyyttä. Seminaarin alustaja Pekka Tiainen olikin valmis asettamaan täystyöllisyystavoitteen 2-3 prosenttiin, 60 000-70 000 työttömän tasolle. Hän totesi, ettei se ole tämän vuosikymmenen asia, vaan riippuen kansantalouden vaihtoehtoisista kehitysurista ja suoritettavista toimenpiteistä sen saavuttaminen siirtyy väistämättä 2020-luvulle.
Miten työttömyyttä voitaisiin alentaa? On hyvin tavallista esittää finanssipoliittista elvytystä, erityisesti julkisten investointien (väylähankkeet, homekoulujen korjaukset ym.) muodossa. Markku Lehmuksen seminaarissa esittelemä tutkimustieto ei kuitenkaan viittaa kovin suuriin vaikutuksiin: 2 miljardin euron panostuksella julkisiin investointeihin saataisiin lyhyellä aikavälillä vain noin 13 000 lisätyöpaikkaa. Julkisen sektorin ostojen (kulutusmenojen) lisäyksen vaikutukset olisivat samaa luokkaa. Tällaiset työpaikat ovat verraten kalliita veronmaksajille. Veronkevennysten vaikutukset olisivat vieläkin vaatimattomammat, joskin pysyvämmät. Tehokkainta olisi palkata väkeä suoraan julkiselle sektorille: 2 miljardilla eurolla saataisiin heti 80 000 työpaikkaa. Vähempikin varmaan riittäisi, ainakin aluksi, ihan jo käytännön syistä.
Pekka Tiainen valitti työvoimapoliittisten toimenpiteiden (kuten työvoimapoliittisen koulutuksen ja tukityöllistämisen) määrärahojen vähentämistä ja sitä, että valtiovarainministeriö laskee aina vain bruttokustannukset eikä sitä palautumaa, joka valtiolle ja kunnille tulee verokertymien kasvun ja sosiaalimenojen vähenemisen muodossa, kun ihmiset työllistyvät. Hänen mukaansa esimerkiksi täydellä 100 prosentin palkkatuella työllistettävien nettokustannukset julkiselle sektorille olisivat merkittävästi luultua pienemmät. Esimerkiksi 10 euron tuntipalkalla saataisiin 30 000 työpaikkaa nettokulujen jäädessä 180 miljoonaan euroon.
Seminaarin puhujien keskeisin, pitkälti yksimielinen johtopäätös oli, että täystyöllisyyden tavoittelussa tarvitaan monia erilaisia keinoja. Merkittävintä rajoitetta, valtion velkaantumisen uhkaa korosti kommenttipuheenvuoron pitänyt Markus Sovala. Hän huomautti, että viime vuosikymmeninä Suomen bkt:sta on kahdesti kadonnut liki 10 prosenttia yhdessä vuodessa. Nämä shokit ovat johtaneet valtion velkaantumiseen, jota ei sopisi enää elvytyksellä kiihdyttää, jos halutaan, että valtiolla on mahdollisuuksia reagoida seuraavaan vastaavanlaiseen shokkiin.
Sovalan johtopäätös siis oli, että nyt pitää hillitä julkisen sektorin velkaantumista työttömyyden paisumisen uhallakin. Tämä johtopäätös luonnollisesti edellyttää, että työttömyyden alentaminen lisäisi velkaantumista ongelmallisessa määrin. Tätä kysymystä ei seminaarissa ehditty käsitellä, mutta olen kirjoittanut siitä Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) -blogissa toisaalla. Kysymys on aivan olennainen pohdittaessa, onko meillä varaa täystyöllisyyteen. – lue tästä myös Taimion PT-blogi
Heikki Taimio
kirjoittaja on Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija ja VVT:n hallituksen jäsen
