VVT

VVT

torstai 12. joulukuuta 2019

Hallituksen tulevaisuusinvestoinnit: mahdollisuuksien taidetta vai mätä kompromissi?


Kertaluonteisiin tulevaisuusinvestointeihin on hallitusohjelmassa varattu kolme miljardia euroa ja ne ”rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla siten, että ne eivät johda lisävelkaantumiseen vuonna 2023”. Pysyviin menonlisäyksiin suunnataan yli miljardi euroa ja ne on määrä kattaa pysyvillä tulojen lisäyksillä. Niihin ei kuulu tulo- ja omaisuusverojen korotuksia. 

Markkinapohjaista kehitystä korostavat voimat hallituspuolueissa näkevät tulevaisuusinvestoinnit toivottavina, mutta katsovat, että niihin ei pidä mennä veroja kiristämällä tai velkaantumalla. Jos niiden kertaluonteiset osat voidaan pääosin rahoittaa valtion omaisuuksia myymällä, se sopii, onhan valtion omistusten myyminen markkinoille paikallaan. 

Julkisiin toimenpiteisiin panostavat voimat hallituspuolueissa taas ajattelevat, että tulevaisuusinvestoinnit ovat juuri niitä, joita on tavoiteltu. Hyvä, että saadaan askel siihen suuntaan. Siitä kannattaa maksaa se, että valtion omaisuutta myydään, vaikka se onkin usein aika typerää. Ja tuloksena on tulevaisuusinvestoinneiksi luettavia pysyviä menonlisäyksiä.


Politiikan sanotaan olevan mahdollisuuksien taidetta, joten edellä kuvattujen näkökohtien yhdistäminen hallitusohjelmassa on juuri tätä.
Palataanko hallituskauden ja tulevaisuusinvestointien jälkeen 1990-luvulta alkaneelle hyvinvointivaltion rakentamista seuranneelle yhteiskunnallisia panostuksia rajoittaneelle linjalle? Silloin tuloksena on jonkin verran toteutuneita ja pysyviäkin tulevaisuusinvestointeja ja omistukseltaan köyhempi valtio ja paluu 1990-luvulla alkaneelle linjalle? - Mätä kompromissi?  

Eikö edellä kuvattu ole hallitusohjelman ydin – kutsutaan sitä joko mahdollisuuksien taiteeksi tai mädäksi kompromissiksi? Vai osoittautuisivatko tulevaisuusinvestoinnit, sekä kertaluonteiset että pysyvät, niin vetovoimaisiksi, että sillä linjalla sittenkin jatketaan ja hallituksen ohjelma onkin uuden aikakauden alku?


Vapaus valita toisin yhdistys (VVT) järjesti tulevaisuusinvestoinneista yhdessä PTTS:n (Poliittisen Talouden Tutkimuksen Seura) ja Attacin kanssa seminaarin 30.10.2019. Keskustelun alusti STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà, sen ohjasi työelämäprofessori, Palkansaajien tutkimuslaitoksen entinen johtaja Seija Ilmakunnas. Keskusteluun osallistuivat lisäksi PTTS:n varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Hoppania, VM:n talouspolitiikan koordinaattori Markus Sovala ja työelämäprofessori, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen entinen johtaja Vesa Vihriälä.
Keskustelu ovat katsottavissa VVT:n Youtube-kanavalta.


Tässä kolumnissa pelkistän hallituksen kohtalon kysymyksiä ja etsin kipupisteitä seminaarin pohjalta.




Tulevaisuusinvestoinnit, työllisyys ja julkisen talouden tasapaino

Hallituksen kohtalo ratkaistaan kolmiodraamassa tulevaisuusinvestoinnit, työllisyys ja julkisen talouden tasapaino.  

Tulevaisuusinvestoinnit ovat hallituksen ydin. Ne lopettavat edellisten hallitusten leikkauspolitiikan. Sen korvaa koulutuksen ja tuotekehityksen lisääminen, työllistämistukien parantaminen ja työvoimaneuvojien määrän lisääminen, liikenteen painopisteen siirtäminen rautateille, monenlaiset toimenpiteet ilmasto-ongelman ratkaisemiseen ja luonnon monipuolisuuden turvaamiseen, kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu sekä panostukset sosiaalisen perusturvan parantamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.

Hallitusohjelmassa tulevaisuusinvestoinneilla on yleinen merkitys muun muassa tähän tapaan: ”Sosiaaliturva on tulevaisuusinvestointi, joka mahdollistaa yksilölle täysipainoisemman elämän sekä lisää vapautta ja osallisuutta …”. Sellaista on tarkoitus rahoittaa pääosin pysyvillä menonlisäyksillä. Toisaalta hallitusohjelmassa on ”kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja”, joista valtaosa rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä. Tarkoitan tulevaisuusinvestoinneilla molempia eli pysyviä menonlisäyksiä ja kertaluonteisia panostuksia.  

Hallitusohjelman mukaan työllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin ja työllisten määrä vahvistuu hallituksen uusin toimenpitein vähintään 60 000 henkilöllä vuoden 2023 loppuun mennessä. Vuoden 2020 budjettiriihessä tulee olla tiedossa toimenpiteet, jotka synnyttävät 30 000 työpaikkaa.  

Hallitusohjelman mukaan normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkisen talouden tulee olla tasapainossa vuonna 2023.  

Jos työllisyys ja julkisen talouden tasapaino eivät kehity hallitusohjelman edellyttämällä tavalla, hallitusohjelman hengen mukaista on nipistää tulevaisuusinvestoinneista samassa suhteessa kuin jäädään jälkeen työllisyys- ja tasapainotavoitteista ja samalla siirrytään takaisin leikkauspolitiikan suuntaan. Syvän taantuman oloissa hallitusohjelma lupaa elvytykseen yhden miljardin, mutta se tuskin riittää syvän taantuman aiheuttamien tulonmenetysten kompensoimiseen.  

Tavoiteltava työllisyyskehitys ja julkisen talouden tasapaino on melko tarkoin määritelty hallitusohjelmassa, mutta niiden tulkintaan sisältyy melkoisia ongelmia. Ehkä hankalin niistä on toimenpiteiden työllisyysvaikutusten arviointi. Esimerkiksi mitkä ovat työttömyysturvan heikentämisen tai keskiasteen koulutuksen lisäämisen työllisyysvaikutukset? 

Tulevaisuusinvestointien pelastamisen mahdollisuudet


Hallitusohjelman mukaan ”normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023”. Jos tuleva talouskehitys on VM:n hallitusohjelman pohjana olleen ennakoinnin mukainen, työllisyys- ja julkisen talouden tasapainotavoitteiden pitäisi olla saavutettavissa ja samalla ohjelman mukaiset tulevaisuusinvestoinnit toteutettavissa, vaikka tiukalle ottaa. Jos kansainvälinen kehitys on ennakoitua heikompaa, tavoitteiden saavuttaminen hallitusohjelman mukaisessa aikataulussa on lähes mahdotonta. Jos Suomen talous ajautuu syvään taantumaan, hallitusohjelmassa luvataan suhdannepuskuriksi miljardi euroa, mutta se tuskin riittää kriisin torjumiseen.  

Hallitusohjelmasta voi päätellä, että nipistykset koskisivat ensi sijassa pysyviä menonlisäyksiä eikä niinkään kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja. Elvytysmielessä olisi ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa perusteltua lisätä kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja ja pidättäytyä pysyvien menonlisäysten leikkauksista vientikysynnän heikentymisen kompensoimiseksi. Mutta hallitusohjelma ei anna eväitä sellaiseen tulkintaan. Vain hyvä suhdannekehitys antaa hallitukselle mahdollisuuden jatkaa turvallisin mielin ohjelman mukaisten tulevaisuusinvestointien toteuttamista. Onneksi kansainväliset suhdannenäkymät ovat aivan viime aikoina olleet hieman toiveikkaampia. 

Hallitusohjelman puitteissa ei siis ole näkyvissä keinoja pelastaa leikkauksilta ainakaan kaikkia pysyviä menonlisäyksiä sisältäviä tulevaisuusinvestointeja ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa. Yksi keino pelastaa tulevaisuusinvestoinnit olisi vahvempi usko tulevaisuusinvestointien taloutta ja työllisyyttä parantavaan vaikutukseen. Monet tulevaisuusinvestoinnit tuottavat tuloksia melko pitkällä viiveellä ja siten talouden tasapaino- ja työllisyystavoitteiden toteutumiseen voisi antaa enemmän aikaa kuin vuoteen 2023. Toinen keino on rahoittaa tulevaisuusinvestointeja kiristämällä suurten tulojen ja omaisuuksien verotusta. (Kiristykset olisi tosin suhdannesyistä ollut viisainta toimeenpanna ohimenneen korkeasuhdanteen huipulla.) Keskusta ja RKP torjuivat molemmat keinot hallitusohjelmaneuvotteluissa. 

Kuka antaa periksi?


Iso valinta on joka tapauksessa edessä hallituskauden jälkeen. Tulevaisuusinvestointien jatkaminen ”mahdollisuuksien taiteella” ei taida enää onnistua. Pysyvien menonlisäysten toteuttaminen menojen uudelleen suuntaamisella (yritystukien vähentämisellä) ja muilla kuin tulo- ja omaisuusverojen nostamisella on entistä vaikeampaa ja kertaluonteisten tulevaisuusinvestointien rahoittaminen julkista omaisuutta myymällä on yhä kyseenalaisempaa. Joudutaan saman valinnan eteen kuin ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa jo hallituskauden aikana. 

Palataanko tulevaisuusinvestointeja edeltäneeseen aikaan eli 1990-luvulta alkaneelle hyvinvointivaltion rakentamista seuranneelle yhteiskunnallisia panostuksia rajoittaneelle linjalle? Vai nähdäänkö mahdollisuuksia tulo- ja omaisuusverojen kiristämisen käyttämiseen tulevaisuusinvestointien rahoittamiseen ja uskotaanko tulevaisuusinvestointien tuottovaikutuksiin? 

Vaihtoehtojen takaa löytyy kysymys siitä, missä määrin halutaan panostaa julkisiin toimenpiteisiin yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa ja missä määrin halutaan painottaa markkinapohjaista kehitystä.  

Joutuvatko keskusta ja RKP antamaan periksi talouden lyhyen tähtäyksen tasapainovaatimuksissaan ja veronkiristysten torjunnassaan? Vai joutuvatko vasemmisto ja vihreät antamaan periksi tulevaisuusinvestoinneista ja sopeutumaan paluuseen kohti leikkauspolitiikkaa?

Viimeisten ilmastoraporttien jälkeen on vielä lisättävä: oli niin tai näin, nyt on ryhdyttävä ripeisiin toimiin, joista yksi osa ovat tulevaisuusinvestoinnit ilmastoa säästäviin hankkeisiin.

 



Jouko Kajanoja

Vapaus valita toisin yhdistyksen varapuheenjohtaja

PhD (Pol.Sc.), Adjunct Professor

lauantai 7. joulukuuta 2019

Arja Alho Vapaus valita toisin yhdistyksen blogissa: Pohdintaa julkisesta keskustelusta



Mitä tarkoitetaan monimuotoisella ja moniarvoisella medialle? Onko viestintä romuttamassa journalismia? Mikä on ylipäätään julkisen keskustelun merkitys?

Toimivassa demokratiassa on vapaa pääsy tiedon äärelle


Asemoidutaan ensin. Saksalainen sosiologi Jürgen Habermas julkaisi jo 1960-luvun alussa teoksen, jossa hän pohti julkista keskustelua, sen kriittistä ulottuvuutta ja ideaalia demokratialle. Habermasia huolestutti tuolloin kaupallisen lehdistön vahvistuminen, jonka hän katsoi vievän tilaa yhteiskuntaa kriittisesti tarkasteltavalta keskustelulta ja tekevän ihmisistä lähinnä mediatuotteiden kuluttajia.

Tärkeätä toimivassa demokratiassa habermasilaisen ajattelun mukaan on se, että ihmisillä on vapaa pääsy tiedon äärelle mutta että samalla tarjolla on laatua, toimitettua ja oikeaa tietoa julkisen keskustelun käymiseksi, siihen osallistumiseksi ja yhteiskunnan ymmärtämiseksi sekä poliittisten valintojen tekemiseksi. Vaikka teorian esittämisestä on aikaa, on se edelleen hyvä työkalu julkisen keskustelun merkityksen ja etenkin sen haasteiden ymmärtämiseksi.

Sosiaalinen media ja vapaa tiedonvälitys internetissä on kautta aikojen merkittävin historiallinen muutos tiedonvälityksessä. Emme ole enää lukijoita, kuuntelijoita tai katsojia vaan meistä jokainen on myös tekstin tuottaja.

Habermas kuvasi tätä muutosta 89-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan El Pais-lehdessä vuonna 2018: ”Aiemmin vei vuosisatoja, että meistä jokaisesta saattoi tulla potentiaalinen lukija. Internet on tehnyt meistä jokaisesta potentiaalisen kirjoittajan vain muutamassa vuosikymmenessä.”… ”Ärsyttävää on, että ihmiskunnan historiassa suurin median vallankumous palvelee taloutta kulttuurin sijaan.”

Kaikki media ei ole journalismia


Ydin järjesti 22.10.2019 Päivälehden museossa yhteistyössä Vapaus valita toisin yhdistyksen kanssa tilaisuuden teemalla Julkisen keskustelun ihanuus ja kauheus.  Puhuimme professori Pekka Isotaluksen, toimittaja Marko Junkkarin ja kirjailija OTT Jarkko Tontin kanssa tästä historiallisesta muutoksesta mutta myös siitä, millaisen osuuden erilaiset mediat ahmaisevat päivästämme ja mikä on kriittisen ja tarkistetun tiedon asema. Kaikki media ei nimittäin ole journalismia.

Näin se on. Erilaisen median käyttö hallitsee elämäämme. Käytämme siihen vuorokaudesta kolmanneksen, karvan vaille kahdeksan tuntia. Televisio, noin kolmannes ajasta, päihittää vielä sosiaalisen median aseman. Toki luemme vielä edelleen myös sanoma- ja aikakauslehtiä. Kuitenkin nuorten, opiskelijoiden ja työttömien parissa sanomalehdistön seuraaminen on vähentynyt selvästi 1990-luvun alkuun verrattuna. Poliittinen, siis yhteiskunnallisiin arvoihin sitoutunut journalismi on erityisesti henkitoreissaan.

Professori Pekka Isotalus korostaa, ettei valtavan isoja muutoksia median käytössä ole sittenkään tapahtunut.

  • Digitaalisuus on toki lisännyt viestinnän kokonaisuutta.  Tutkimuksissa puhutaan eri medioiden sekoittumisesta eli hybridimedioista.  Erilainen informaatio puuroutuu. Emme välttämättä edes muista mistä lähteestä olemme asioita lukeneet tai kuulleet.
  • Sosiaalisen median merkitystä myös saatetaan liioitella. Esimerkiksi Suomessa on kuviteltu koko 2000-luvun käytävän some-vaaleja, vaikka sen rooli on ollut tosiasiassa marginaalinen.

Isotalus huomauttaa myös, että eräänlaista pettymystä sosiaaliseen mediaan on ilmassa.

  • Oletus, että some mahdollistaa kaikkien tasavertaisen keskustelun – vaikka tasavertaisuus on tärkeä mahdollisuus - ei ole sittenkään toteutunut. Tähän ollaan pettyneitä ja se on jopa heikentänyt julkista keskustelua.

Someen liittyy myös bisnes ja politiikka. Professori Christian Fuchs on kirjoittanut Social Media: A Critical Introduction. Tärkeätä Fuchsin mukaan onkin juuri osata tehdä kysymyksiä sosiaaliseen mediaan liittyvästä bisneksestä ja politiikasta, johon hän teoksellaan antaa valmiuksia. 

Sosiaalinen media on nimittäin muuttanut myös julkisen ja yksityisen sfäärin rajoja: meistä tiedetään enemmän kuin koskaan mutta me myös kerromme itsestämme enemmän kuin koskaan. Monikansalliset jätit Apple, Amazon, Facebook ja Google hallitsevat sosiaalisen median bisnestä. Siihen kuuluu myös algoritmien merkityksen ymmärtäminen hyvässä ja pahassa.  Meistä kerättyjen tietojen perusteella syntyy kaava tai resepti, joka syöttää meille mieluisaa aineistoa – ja synnyttää kuplia, joita myös politiikka hyödyntää.

Keskustelun kuplautuminen


Sosiaalinen media voi olla myös tapa luoda julkista keskustelua, muistuttaa Jarkko Tontti. Silloin näkökulmaa on avarrettava suomalaisesta. Kaikkialla maailmassa ei ole yhtä hyvä tilanne lukutaidon, median laadun tai lehdistön vapauden mittareilla.

  • Suomi on oikeastaan poikkeus. Kun lehdistön vapaus on ahtaalla tai muuten valvonnan alla, sosiaalinen media luo julkisen tilan mahdollisuuden keskustelulle. Meilläkin se mahdollistaa palautteen antamisen silloin kun toimittajilla ovat faktat vinossa.

Sosiaalisessa mediassa ei ole vastaavaa päätoimittajaa, joka olisi vastuussa siitä millaista tietoa siellä välitetään. Puhutaan paljon valeuutisista, jotka leviävät varsin estottomasti.

Marko Junkkariakin kuplautuminen huolestuttaa. Somessa kuplautuminen johtaa ihmisten saaman tiedon yksipuolistumiseen ja se on omiaan vahvistamaan ennakko-odotusten mukaisia viestejä. Mutta pitää myös muistaa, että onhan nykyään mahdollista halutessaan päästä kaiken mahdollisen tiedon äärelle aivan toisin kuin aiemmin.

Digiaikana kannattaa tiedon äärelle pääsyssä puolustaa sanomalehteä. Junkkari muistuttaa, että:

  • Sanomalehti on kätevä käyttöliittymä. Siinä on hierarkia toisin kuin verkkolehdissä. Päivän tärkeät uutiset nousevat esille. Sanomalehti on kuin pysäytyskuva eilisestä, kun taas digitaalisissa julkaisuissa kaikki rullaa uutisvirtana eikä kokonaisuutta näe samoin kuin sanomalehdessä järjestettynä.

Huomiotaloudessa vaikuttaminen - viestintätoimistojen rooli


Mielenkiintoista on myös se, millaisia muutoksia vaikuttamisessa on tapahtunut.  Samalla kun vallankäyttäjiin voi saada yhteyden suoraan somessa, uusia vaikuttajia ovat tubettajat, jotka saavat videoilleen tuhansia katsojia. Puhutaankin huomiotaloudesta, jossa viestinnän tärkein tehtävä on huomion herättäminen.

Isotalus perääkin viestintätoimistojen roolin pohtimista. Viestintätoimistoilla on erityisesti agendavaltaa.  Kun aiemmin toimituksissa oltiin herkkinä poliittisten puolueiden vaikutusyrityksille, ollaanko niissä varauduttu viestintätoimistojen vaikutusyrityksiin?

Journalismin ja viestinnän törmäyksestä on kyse myös Vihreä lanka -lehden ilmestymisen lopettaminen. Lehden entinen päätoimittaja Elina Grundström kirjoitti pääkirjoituksessaan vuonna 2008 tuolloin sovituista puoluetuen muutoksista:

  • Viestintätuki muodostaa nyt puolet koko puoluetuesta, mutta sen käyttö ei ole samalla tavalla läpinäkyvää kuin muun puoluetuen. Viestintätuki on yleisesti ohjattu yhtiöille, joiden kirjanpito ei osakeyhtiölain vuoksi ole avointa.
  • Sen jälkeen, kun viestintätuki vuonna 2008 kasvoi, puolueiden talousjohtajat ja puoluesihteerit ovat alkaneet käyttää näissä yhtiöissä entistä suurempaa valtaa. He eivät aina ole kiinnostuneita journalismista vaan yhtiöiden resursseista.

Kannattaisiko olla kiinnostunut journalismista? Kannattaisiko olla kiinnostunut monimuotoisesta ja moniarvoisesta mediasta?


Kyllä kannattaisi jos haluaa, että kansanvaltaan kuuluu kansalaisuus ja osallisuus. Sillä, miten poliittinen mielipiteenmuodostus tapahtuu ja miten kansalaisyhteiskunta muodostuu hallinnoimisen vastinpariksi, on nimittäin väliä.

Arja Alho, Vapaus valita toisin yhdistyksen puheenjohtaja ja Ydin-lehden päätoimittaja


Teksti on aiemmin julkaistu Ydin-lehden 4/2019 numerossa.