Mitä tarkoitetaan monimuotoisella ja moniarvoisella medialle? Onko viestintä romuttamassa journalismia? Mikä on ylipäätään julkisen keskustelun merkitys?
Toimivassa demokratiassa on vapaa pääsy tiedon äärelle
Asemoidutaan ensin. Saksalainen sosiologi Jürgen Habermas
julkaisi jo 1960-luvun alussa teoksen, jossa hän pohti julkista keskustelua,
sen kriittistä ulottuvuutta ja ideaalia demokratialle. Habermasia huolestutti
tuolloin kaupallisen lehdistön vahvistuminen, jonka hän katsoi vievän tilaa
yhteiskuntaa kriittisesti tarkasteltavalta keskustelulta ja tekevän ihmisistä
lähinnä mediatuotteiden kuluttajia.
Tärkeätä toimivassa demokratiassa habermasilaisen ajattelun
mukaan on se, että ihmisillä on vapaa pääsy tiedon äärelle mutta että samalla
tarjolla on laatua, toimitettua ja oikeaa tietoa julkisen keskustelun
käymiseksi, siihen osallistumiseksi ja yhteiskunnan ymmärtämiseksi sekä
poliittisten valintojen tekemiseksi. Vaikka teorian esittämisestä on aikaa, on
se edelleen hyvä työkalu julkisen keskustelun merkityksen ja etenkin sen
haasteiden ymmärtämiseksi.
Sosiaalinen media ja vapaa tiedonvälitys internetissä on kautta
aikojen merkittävin historiallinen muutos tiedonvälityksessä. Emme ole enää
lukijoita, kuuntelijoita tai katsojia vaan meistä jokainen on myös tekstin tuottaja.
Habermas kuvasi tätä muutosta
89-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan El Pais-lehdessä vuonna 2018: ”Aiemmin vei
vuosisatoja, että meistä jokaisesta saattoi tulla potentiaalinen lukija.
Internet on tehnyt meistä jokaisesta potentiaalisen kirjoittajan vain
muutamassa vuosikymmenessä.”… ”Ärsyttävää on, että ihmiskunnan historiassa
suurin median vallankumous palvelee taloutta kulttuurin sijaan.”
Kaikki media ei ole journalismia
Ydin järjesti 22.10.2019 Päivälehden museossa yhteistyössä
Vapaus valita toisin yhdistyksen kanssa tilaisuuden teemalla Julkisen
keskustelun ihanuus ja kauheus. Puhuimme
professori Pekka Isotaluksen, toimittaja Marko Junkkarin ja
kirjailija OTT Jarkko Tontin kanssa tästä historiallisesta muutoksesta
mutta myös siitä, millaisen osuuden erilaiset mediat ahmaisevat päivästämme ja
mikä on kriittisen ja tarkistetun tiedon asema. Kaikki media ei nimittäin ole
journalismia.
Näin se on. Erilaisen
median käyttö hallitsee elämäämme. Käytämme siihen vuorokaudesta kolmanneksen,
karvan vaille kahdeksan tuntia. Televisio, noin kolmannes ajasta, päihittää
vielä sosiaalisen median aseman. Toki luemme vielä edelleen myös sanoma- ja
aikakauslehtiä. Kuitenkin nuorten, opiskelijoiden ja työttömien parissa
sanomalehdistön seuraaminen on vähentynyt selvästi 1990-luvun alkuun
verrattuna. Poliittinen, siis yhteiskunnallisiin arvoihin sitoutunut
journalismi on erityisesti henkitoreissaan.
Professori Pekka
Isotalus korostaa, ettei valtavan isoja muutoksia median käytössä ole
sittenkään tapahtunut.
- Digitaalisuus on toki lisännyt viestinnän kokonaisuutta. Tutkimuksissa puhutaan eri medioiden sekoittumisesta eli hybridimedioista. Erilainen informaatio puuroutuu. Emme välttämättä edes muista mistä lähteestä olemme asioita lukeneet tai kuulleet.
- Sosiaalisen median merkitystä myös saatetaan liioitella. Esimerkiksi Suomessa on kuviteltu koko 2000-luvun käytävän some-vaaleja, vaikka sen rooli on ollut tosiasiassa marginaalinen.
Isotalus huomauttaa
myös, että eräänlaista pettymystä sosiaaliseen mediaan on ilmassa.
- Oletus, että some mahdollistaa kaikkien tasavertaisen keskustelun – vaikka tasavertaisuus on tärkeä mahdollisuus - ei ole sittenkään toteutunut. Tähän ollaan pettyneitä ja se on jopa heikentänyt julkista keskustelua.
Someen liittyy myös bisnes ja politiikka. Professori Christian Fuchs on kirjoittanut Social Media: A
Critical Introduction. Tärkeätä Fuchsin mukaan onkin juuri osata
tehdä kysymyksiä sosiaaliseen mediaan liittyvästä bisneksestä ja politiikasta,
johon hän teoksellaan antaa valmiuksia.
Sosiaalinen media on
nimittäin muuttanut myös julkisen ja yksityisen sfäärin rajoja: meistä
tiedetään enemmän kuin koskaan mutta me myös kerromme itsestämme enemmän kuin
koskaan. Monikansalliset jätit Apple, Amazon, Facebook ja Google hallitsevat
sosiaalisen median bisnestä. Siihen kuuluu myös algoritmien merkityksen
ymmärtäminen hyvässä ja pahassa. Meistä
kerättyjen tietojen perusteella syntyy kaava tai resepti, joka syöttää meille
mieluisaa aineistoa – ja synnyttää kuplia, joita myös politiikka hyödyntää.
Keskustelun kuplautuminen
Sosiaalinen media voi
olla myös tapa luoda julkista keskustelua, muistuttaa Jarkko Tontti. Silloin
näkökulmaa on avarrettava suomalaisesta. Kaikkialla maailmassa ei ole yhtä hyvä
tilanne lukutaidon, median laadun tai lehdistön vapauden mittareilla.
- Suomi on oikeastaan poikkeus. Kun lehdistön vapaus on ahtaalla tai muuten valvonnan alla, sosiaalinen media luo julkisen tilan mahdollisuuden keskustelulle. Meilläkin se mahdollistaa palautteen antamisen silloin kun toimittajilla ovat faktat vinossa.
Sosiaalisessa mediassa
ei ole vastaavaa päätoimittajaa, joka olisi vastuussa siitä millaista tietoa
siellä välitetään. Puhutaan paljon valeuutisista, jotka leviävät varsin
estottomasti.
Marko Junkkariakin
kuplautuminen huolestuttaa. Somessa kuplautuminen johtaa ihmisten saaman tiedon
yksipuolistumiseen ja se on omiaan vahvistamaan ennakko-odotusten mukaisia
viestejä. Mutta pitää myös muistaa, että onhan nykyään mahdollista halutessaan
päästä kaiken mahdollisen tiedon äärelle aivan toisin kuin aiemmin.
Digiaikana kannattaa tiedon
äärelle pääsyssä puolustaa sanomalehteä. Junkkari muistuttaa, että:
- Sanomalehti on kätevä käyttöliittymä. Siinä on hierarkia toisin kuin verkkolehdissä. Päivän tärkeät uutiset nousevat esille. Sanomalehti on kuin pysäytyskuva eilisestä, kun taas digitaalisissa julkaisuissa kaikki rullaa uutisvirtana eikä kokonaisuutta näe samoin kuin sanomalehdessä järjestettynä.
Huomiotaloudessa vaikuttaminen - viestintätoimistojen rooli
Mielenkiintoista on
myös se, millaisia muutoksia vaikuttamisessa on tapahtunut. Samalla kun vallankäyttäjiin voi saada yhteyden
suoraan somessa, uusia vaikuttajia ovat tubettajat, jotka saavat videoilleen
tuhansia katsojia. Puhutaankin huomiotaloudesta, jossa viestinnän tärkein
tehtävä on huomion herättäminen.
Isotalus perääkin
viestintätoimistojen roolin pohtimista. Viestintätoimistoilla on erityisesti
agendavaltaa. Kun aiemmin toimituksissa
oltiin herkkinä poliittisten puolueiden vaikutusyrityksille, ollaanko niissä
varauduttu viestintätoimistojen vaikutusyrityksiin?
Journalismin ja
viestinnän törmäyksestä on kyse myös Vihreä lanka -lehden ilmestymisen
lopettaminen. Lehden entinen päätoimittaja Elina Grundström kirjoitti pääkirjoituksessaan vuonna 2008
tuolloin sovituista puoluetuen muutoksista:
- Viestintätuki muodostaa nyt puolet koko puoluetuesta, mutta sen käyttö ei ole samalla tavalla läpinäkyvää kuin muun puoluetuen. Viestintätuki on yleisesti ohjattu yhtiöille, joiden kirjanpito ei osakeyhtiölain vuoksi ole avointa.
- Sen jälkeen, kun viestintätuki vuonna 2008 kasvoi, puolueiden talousjohtajat ja puoluesihteerit ovat alkaneet käyttää näissä yhtiöissä entistä suurempaa valtaa. He eivät aina ole kiinnostuneita journalismista vaan yhtiöiden resursseista.
Kannattaisiko olla
kiinnostunut journalismista? Kannattaisiko olla kiinnostunut monimuotoisesta ja
moniarvoisesta mediasta?
Kyllä kannattaisi jos haluaa, että kansanvaltaan kuuluu kansalaisuus ja osallisuus. Sillä, miten poliittinen mielipiteenmuodostus tapahtuu ja miten kansalaisyhteiskunta muodostuu hallinnoimisen vastinpariksi, on nimittäin väliä.
Kyllä kannattaisi jos haluaa, että kansanvaltaan kuuluu kansalaisuus ja osallisuus. Sillä, miten poliittinen mielipiteenmuodostus tapahtuu ja miten kansalaisyhteiskunta muodostuu hallinnoimisen vastinpariksi, on nimittäin väliä.
Arja Alho, Vapaus valita
toisin yhdistyksen puheenjohtaja ja Ydin-lehden päätoimittaja
Teksti on aiemmin julkaistu
Ydin-lehden 4/2019 numerossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti