Hallituksen tulevaisuusinvestoinnit: mahdollisuuksien taidetta vai mätä kompromissi?

Kertaluonteisiin tulevaisuusinvestointeihin on hallitusohjelmassa varattu kolme miljardia euroa ja ne ”rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla siten, että ne eivät johda lisävelkaantumiseen vuonna 2023”. Pysyviin menonlisäyksiin suunnataan yli miljardi euroa ja ne on määrä kattaa pysyvillä tulojen lisäyksillä. Niihin ei kuulu tulo- ja omaisuusverojen korotuksia. 

Markkinapohjaista kehitystä korostavat voimat hallituspuolueissa näkevät tulevaisuusinvestoinnit toivottavina, mutta katsovat, että niihin ei pidä mennä veroja kiristämällä tai velkaantumalla. Jos niiden kertaluonteiset osat voidaan pääosin rahoittaa valtion omaisuuksia myymällä, se sopii, onhan valtion omistusten myyminen markkinoille paikallaan. 

Julkisiin toimenpiteisiin panostavat voimat hallituspuolueissa taas ajattelevat, että tulevaisuusinvestoinnit ovat juuri niitä, joita on tavoiteltu. Hyvä, että saadaan askel siihen suuntaan. Siitä kannattaa maksaa se, että valtion omaisuutta myydään, vaikka se onkin usein aika typerää. Ja tuloksena on tulevaisuusinvestoinneiksi luettavia pysyviä menonlisäyksiä.


Politiikan sanotaan olevan mahdollisuuksien taidetta, joten edellä kuvattujen näkökohtien yhdistäminen hallitusohjelmassa on juuri tätä.
Palataanko hallituskauden ja tulevaisuusinvestointien jälkeen 1990-luvulta alkaneelle hyvinvointivaltion rakentamista seuranneelle yhteiskunnallisia panostuksia rajoittaneelle linjalle? Silloin tuloksena on jonkin verran toteutuneita ja pysyviäkin tulevaisuusinvestointeja ja omistukseltaan köyhempi valtio ja paluu 1990-luvulla alkaneelle linjalle? - Mätä kompromissi?  

Eikö edellä kuvattu ole hallitusohjelman ydin – kutsutaan sitä joko mahdollisuuksien taiteeksi tai mädäksi kompromissiksi? Vai osoittautuisivatko tulevaisuusinvestoinnit, sekä kertaluonteiset että pysyvät, niin vetovoimaisiksi, että sillä linjalla sittenkin jatketaan ja hallituksen ohjelma onkin uuden aikakauden alku?


Vapaus valita toisin yhdistys (VVT) järjesti tulevaisuusinvestoinneista yhdessä PTTS:n (Poliittisen Talouden Tutkimuksen Seura) ja Attacin kanssa seminaarin 30.10.2019. Keskustelun alusti STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà, sen ohjasi työelämäprofessori, Palkansaajien tutkimuslaitoksen entinen johtaja Seija Ilmakunnas. Keskusteluun osallistuivat lisäksi PTTS:n varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Hoppania, VM:n talouspolitiikan koordinaattori Markus Sovala ja työelämäprofessori, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen entinen johtaja Vesa Vihriälä.

Keskustelu ovat katsottavissa VVT:n Youtube-kanavalta.


Tässä kolumnissa pelkistän hallituksen kohtalon kysymyksiä ja etsin kipupisteitä seminaarin pohjalta.

Tulevaisuusinvestoinnit, työllisyys ja julkisen talouden tasapaino

Hallituksen kohtalo ratkaistaan kolmiodraamassa tulevaisuusinvestoinnit, työllisyys ja julkisen talouden tasapaino.  

Tulevaisuusinvestoinnit ovat hallituksen ydin. Ne lopettavat edellisten hallitusten leikkauspolitiikan. Sen korvaa koulutuksen ja tuotekehityksen lisääminen, työllistämistukien parantaminen ja työvoimaneuvojien määrän lisääminen, liikenteen painopisteen siirtäminen rautateille, monenlaiset toimenpiteet ilmasto-ongelman ratkaisemiseen ja luonnon monipuolisuuden turvaamiseen, kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu sekä panostukset sosiaalisen perusturvan parantamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.

Hallitusohjelmassa tulevaisuusinvestoinneilla on yleinen merkitys muun muassa tähän tapaan: ”Sosiaaliturva on tulevaisuusinvestointi, joka mahdollistaa yksilölle täysipainoisemman elämän sekä lisää vapautta ja osallisuutta …”. Sellaista on tarkoitus rahoittaa pääosin pysyvillä menonlisäyksillä. Toisaalta hallitusohjelmassa on ”kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja”, joista valtaosa rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä. Tarkoitan tulevaisuusinvestoinneilla molempia eli pysyviä menonlisäyksiä ja kertaluonteisia panostuksia.  

Hallitusohjelman mukaan työllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin ja työllisten määrä vahvistuu hallituksen uusin toimenpitein vähintään 60 000 henkilöllä vuoden 2023 loppuun mennessä. Vuoden 2020 budjettiriihessä tulee olla tiedossa toimenpiteet, jotka synnyttävät 30 000 työpaikkaa.  

Hallitusohjelman mukaan normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkisen talouden tulee olla tasapainossa vuonna 2023.  

Jos työllisyys ja julkisen talouden tasapaino eivät kehity hallitusohjelman edellyttämällä tavalla, hallitusohjelman hengen mukaista on nipistää tulevaisuusinvestoinneista samassa suhteessa kuin jäädään jälkeen työllisyys- ja tasapainotavoitteista ja samalla siirrytään takaisin leikkauspolitiikan suuntaan. Syvän taantuman oloissa hallitusohjelma lupaa elvytykseen yhden miljardin, mutta se tuskin riittää syvän taantuman aiheuttamien tulonmenetysten kompensoimiseen.  

Tavoiteltava työllisyyskehitys ja julkisen talouden tasapaino on melko tarkoin määritelty hallitusohjelmassa, mutta niiden tulkintaan sisältyy melkoisia ongelmia. Ehkä hankalin niistä on toimenpiteiden työllisyysvaikutusten arviointi. Esimerkiksi mitkä ovat työttömyysturvan heikentämisen tai keskiasteen koulutuksen lisäämisen työllisyysvaikutukset? 

Tulevaisuusinvestointien pelastamisen mahdollisuudet

Hallitusohjelman mukaan ”normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023”. Jos tuleva talouskehitys on VM:n hallitusohjelman pohjana olleen ennakoinnin mukainen, työllisyys- ja julkisen talouden tasapainotavoitteiden pitäisi olla saavutettavissa ja samalla ohjelman mukaiset tulevaisuusinvestoinnit toteutettavissa, vaikka tiukalle ottaa. Jos kansainvälinen kehitys on ennakoitua heikompaa, tavoitteiden saavuttaminen hallitusohjelman mukaisessa aikataulussa on lähes mahdotonta. Jos Suomen talous ajautuu syvään taantumaan, hallitusohjelmassa luvataan suhdannepuskuriksi miljardi euroa, mutta se tuskin riittää kriisin torjumiseen.  

Hallitusohjelmasta voi päätellä, että nipistykset koskisivat ensi sijassa pysyviä menonlisäyksiä eikä niinkään kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja. Elvytysmielessä olisi ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa perusteltua lisätä kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja ja pidättäytyä pysyvien menonlisäysten leikkauksista vientikysynnän heikentymisen kompensoimiseksi. Mutta hallitusohjelma ei anna eväitä sellaiseen tulkintaan. Vain hyvä suhdannekehitys antaa hallitukselle mahdollisuuden jatkaa turvallisin mielin ohjelman mukaisten tulevaisuusinvestointien toteuttamista. Onneksi kansainväliset suhdannenäkymät ovat aivan viime aikoina olleet hieman toiveikkaampia. 

Hallitusohjelman puitteissa ei siis ole näkyvissä keinoja pelastaa leikkauksilta ainakaan kaikkia pysyviä menonlisäyksiä sisältäviä tulevaisuusinvestointeja ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa. Yksi keino pelastaa tulevaisuusinvestoinnit olisi vahvempi usko tulevaisuusinvestointien taloutta ja työllisyyttä parantavaan vaikutukseen. Monet tulevaisuusinvestoinnit tuottavat tuloksia melko pitkällä viiveellä ja siten talouden tasapaino- ja työllisyystavoitteiden toteutumiseen voisi antaa enemmän aikaa kuin vuoteen 2023. Toinen keino on rahoittaa tulevaisuusinvestointeja kiristämällä suurten tulojen ja omaisuuksien verotusta. (Kiristykset olisi tosin suhdannesyistä ollut viisainta toimeenpanna ohimenneen korkeasuhdanteen huipulla.) Keskusta ja RKP torjuivat molemmat keinot hallitusohjelmaneuvotteluissa. 

Kuka antaa periksi?

Iso valinta on joka tapauksessa edessä hallituskauden jälkeen. Tulevaisuusinvestointien jatkaminen ”mahdollisuuksien taiteella” ei taida enää onnistua. Pysyvien menonlisäysten toteuttaminen menojen uudelleen suuntaamisella (yritystukien vähentämisellä) ja muilla kuin tulo- ja omaisuusverojen nostamisella on entistä vaikeampaa ja kertaluonteisten tulevaisuusinvestointien rahoittaminen julkista omaisuutta myymällä on yhä kyseenalaisempaa. Joudutaan saman valinnan eteen kuin ennakoitua heikomman talouskehityksen oloissa jo hallituskauden aikana. 

Palataanko tulevaisuusinvestointeja edeltäneeseen aikaan eli 1990-luvulta alkaneelle hyvinvointivaltion rakentamista seuranneelle yhteiskunnallisia panostuksia rajoittaneelle linjalle? Vai nähdäänkö mahdollisuuksia tulo- ja omaisuusverojen kiristämisen käyttämiseen tulevaisuusinvestointien rahoittamiseen ja uskotaanko tulevaisuusinvestointien tuottovaikutuksiin? 

Vaihtoehtojen takaa löytyy kysymys siitä, missä määrin halutaan panostaa julkisiin toimenpiteisiin yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa ja missä määrin halutaan painottaa markkinapohjaista kehitystä.  

Joutuvatko keskusta ja RKP antamaan periksi talouden lyhyen tähtäyksen tasapainovaatimuksissaan ja veronkiristysten torjunnassaan? Vai joutuvatko vasemmisto ja vihreät antamaan periksi tulevaisuusinvestoinneista ja sopeutumaan paluuseen kohti leikkauspolitiikkaa?

Viimeisten ilmastoraporttien jälkeen on vielä lisättävä: oli niin tai näin, nyt on ryhdyttävä ripeisiin toimiin, joista yksi osa ovat tulevaisuusinvestoinnit ilmastoa säästäviin hankkeisiin.

 

Jouko Kajanoja

Vapaus valita toisin yhdistyksen varapuheenjohtaja

PhD (Pol.Sc.), Adjunct Professor

Millaisin askelin kohti perustuloa?

Työelämän Tutkimusyhdistys ja Vapaus valita toisin (VVT) järjestivät torstaina 31.1.2019 keskustelun perustulosta. Paneelissa olivat Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho, perustulokokeilun valmistelua ja tutkimusta johtava työelämäprofessori Olli Kangas, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja perustulosta väitöskirjaa viimeistelevä Johanna Perkiö. Pohdinta oli monipuolista ja myös Tieteiden talon saliin kokoontunut runsas ja asiantunteva yleisö osallistui keskusteluun.

Keskustelu on nähtävissä Vapaus valita toisin yhdistyksen Yotube-kanavalla osoitteessa - siirtäkää videon aikapallukkaa 8 minuutin kohdalle, siitä alkaa keskustelu.

Johanna Perkiön erittely perustulon ratkaistavaksi esitetyistä erilaisista tehtävistä ja niiden realismista saivat minut pohtimaan, millaisin askelin perustuloa kohti voitaisiin edetä.

Työttömän perusturvan parantaminen

Aktivointi on Perkiön mukaan viime vuosina vallannut perustulokeskustelua. Kannustinloukku yhdistetään aktivointiin. Työttömän kannustinloukku tarkoittaa sitä, että töihin meno lisää vain vähän tai ei ollenkaan työttömän tuloja. Pahin kannustinongelma on toimeentulotuen saajilla. Heillä lisätulo työstä vähentää suunnilleen saman määrän toimeentulotukea. Työllistyminen ei siis taloudellisesti paljoa hyödytä, elleivät työtulot ole niin suuria, että ne nostavat pois toimeentulotuen piiristä.

Kiireellisintä kannustinloukun purkamisen kannalta on työttömyyskorvauksen nostaminen niin, että työttömyyskorvauksen saajat pääsevät irti toimeentulotukiriippuvuudestaan. Noin kolmannes työmarkkinatuen saajista saa myös toimeentulotukea ja pitkäaikaistyöttömistä valtaosa on toimeentulotuen saajia. Tehtävänä on siis työmarkkinatuen ja työttömän peruspäivärahan nostaminen - ja se maksaa. Toinen vaihtoehto kannustinloukun purkamiseksi on heikentää viimesijaista toimeentuloturvaa. Sitä tuskin halutaan, sillä nykyinen minimiturva ei kata minimibudjettia.

Työttömän perusturvan nostaminen on askel kohti perustuloa, sillä se vähentää toimeentuloturvan kontrolloivaa tarvehankintaa.

Kokeillaan itsensätyöllistäjän perustuloa

Kohtuulliset elinkustannukset kattava perustulo ei ole lähitulevaisuudessa mahdollinen. Veroaste kohoaisi liikaa. Siitä vallitsee suuri yksimielisyys. Osittainen perustulo on mahdollinen, esimerkiksi sellainen, jota kokeiltiin Suomessa vuosina 2017-2018. Sekin olisi sosiaali- ja veropolitiikkaa niin perusteellisesti muuttava, että tuskin se on mahdollinen aivan lähivuosina. Siksi olisi viisasta jatkaa kokeilua. Monet ovat hyvin perustein ehdottaneet perustulokokeilun jatkamista laajentamalla kokeilua työttömien ulkopuolelle. Yksi mahdollisuus muiden lisäkokeilujen ohella olisi suunnata perustuloa muistuttava mahdollisuus itsensätyöllistäjille.

Annettaisiin itsensätyöllistäjille (toiminimellä toimiville, ammatinharjoittajille, yksinyrittäjille, freelancereille ja vastaaville) mahdollisuus valita osittainen perustulo ja samalla luopua optiosta käyttää työttömyysturvaa, toimeentulotukea ja ehkä asumistukea. Perustulo voisi olla kokeilussa sovelletun tasolla ja veroton, mutta verotuslainsäädäntöä muokattaisiin siten, että perustulo tulisi verotuksen piiriin ansiotulojen myötä ja suurituloisilta se verotettaisiin pois. Perustulo-oikeuden jatkaminen edellyttäisi, että saajalla olisi itsensä työllistämisestä saatuja ansiotuloja tietty määrä tietyn aikajakson kuluessa. Oikeus jatkuisi, mikäli saaja näin osoittaisi, että on edelleen itsensätyöllistäjäksi luokiteltava. Kokeilu edellyttäisi itsensätyöllistävien ominaisuuksien ja maksettavan perustulon määrän ja ehtojen tarkkaa määrittelyä.

En ole tarkoin pohtinut ehtoja, saati tehnyt laskelmia, joten kokeilun valmistelu saattaa hyvinkin paljastaa melkoisia ja ylittämättömiäkin ongelmia. Mielestäni ajatus on kuitenkin tarkemman valmistelun arvoinen. Kyse olisi vastikkeellisesta etuudesta (perustulon saamisen ehtona on vähimmäismäärä ansiotuloja) eikä ajatus siten täytä osittaisenkaan perustulon edellytyksiä, mutta olisi askel sellaista kohti. Ehkä ajatuksen vetovoimaa auttaa se, että idea on peräisin SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan taannoisesta joulublogista. Ilkka Kaukoranta on tunnetusti perustulon kiihkeä vastustaja.

Osallistumistulo

Käsitteet perustulo ja kansalaispalkka ovat olleet lähellä toisiaan. Kansalaispalkka on yleensä ymmärretty sellaiseksi perustuloksi, jossa perustulon saaja sitoutuu yhteiskunnalliseen toimintaan. Viime aikoina perustulon käsite on kuitenkin selkeästi erotettu kansalaispalkasta – perustulo on vastikkeetonta. Kansalaispalkka nousee kuitenkin silloin tällöin keskusteluun. Arvovaltaisen ehdotuksen osallistumistulosta teki maailmankuulu taloustieteilijä Anthony B. Atkinson. Alla oleva ehdotus perustuu hänen ajatuksiinsa.

Osallistumistulo olisi työttömälle maksettava rahallinen etuus, kun työtön sitoutuu tekemään yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa (järjestötyö, koulutus, opiskelu, läheisten hoito, pienimuotoinen työ ja vastaava toiminta) ja saa vastapainoksi osallistumistulon. Osallistumistulon saaminen olisi työttömän ja virkailijan sopimus. Osallistava toiminta olisi parhaimmillaan työttömän oma ehdotus, mutta virkailijalla olisi myös lista mahdollisista osallistavista toiminnoista. Sopimuksen toteutumisesta käytäisiin keskustelu esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua.

Osallistumistuki sopii kokeiltavaksi. Meneillään olevassa osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilulla ei ole paljoakaan tekemistä ehdottamani osallistumistuen kanssa, vaikka kuntakokeilun käynnistäneessä selvityksessä esitettiin osallistumistuloa.

Osallistumistulo sopii hyvin perustulon rinnalle. Se merkitsisi osallistumissopimuksesta seuraavaa lisätuloa perustulon päälle.

Perustulo osuustulona

Perustulon voi ymmärtää yhteiskunnalliseksi osingoksi ja aloittaa sen maksamisen pienenä jokaiselle maksettavana osuustulona. Alaskan valtiollisesta öljyrahastosta maksetaan vuosittain osinkoa siellä vähintään vuoden asuneelle vakituiselle asukkaalle. Vuonna 2018 osinko oli 1600 dollaria. Perustelu ilmenee siitä, että maksaja on öljyrahasto. Paikallisista luonnonvaroista saatavaa hyötyä on oikeudenmukaista jakaa kaikille asukkaille. Perustelu voi olla laajempi: kaikkien kansalaisten oikeus saada osuutensa yhteiskuntamme aiempien sukupolvien työllä kootusta kansallisomaisuudesta ja tuottavuuden kasvusta. Se on johdonmukaista ajattelua ja hyvä alku ihmistä vapauttavalle perustulolle.

Viimeaikojen kiinnittyminen aktivointiin on vienyt perustulosta käytävää keskustelua jonkin verran syrjään perustulon alkuperäisestä mahdollistamisen pyrkimyksestä ja siihen liittyvästä pyrkimyksestä vapauttaa syyperustaiseen toimeentuloturvaan liittyvästä lamaannuttavasta valvonnasta. Perustulon ymmärtäminen osuustulona sopii hyvin alkuperäisiin pyrkimyksiin.

Jouko Kajanoja, 

VTT, dosentti, Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen jäsen

Onko parempi olla työtön köyhä vai työllinen köyhä? - ja muita mietteitä työllisyydestä

Vapaus valita toisin yhdistys (VVT) ja Kuntaliitto järjestivät 23.4.2018 seminaarin, jonka ensimmäisen osan otsikko oli ”Työllisyysaste 80 prosenttiin?” Kiinnostavassa keskustelussa yhdeksi teemaksi nousi, onko parempi olla työtön köyhä vai työllinen köyhä. Outo ja paljastava vaihtoehtojen määrittely.

Toisen osan otsikko oli ”Pirkanmaan malli työvoimapolitiikkaan?” Keskustelun keskeinen teema oli työvoimapolitiikalle ehdotettu mullistus. Sellaista ehdotetaan hallituksen esityksissä maakuntauudistukseksi ja kasvupalvelulaiksi.

Seminaarin molemmat osat voi katsoa tallenteena VVT:n YouTube-kanavalta

Seminaarin ohjelman löydät tältä sivulta  

Palkkatuki, ammatillinen koulutus ja välityömarkkinat ratkaisuina

Työllisyysastekeskustelussa työvoiman tarjontaan kohdistuva politiikka sai vahvan (mutta myös kiistetyn) aseman. Siinä painopiste on työttömiin kohdistuneilla kepeillä: työttömyysturvan keston lyhentämisellä ja työttömän toimeentulon heikentämisellä. Korkean työllisyysasteen saavuttamisen ajatellaan edellyttävän sellaisten keinojen käyttöä, jotka ”eivät ole helppoja eivätkä mukavia”. Ei-helpot ja ei-mukavat keinot ovat työttömiin kohdistuvaa keppipolitiikkaa.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäisajan lyhentämisen on todettu lisäävän työllisyyttä. Ratkaisua tulisi mielestäni kuitenkin etsiä toiselta suunnalta.

Arvelen, että tehokkain keino on palkkatuki, jolla tuetaan julkishallintoa, yrityksiä ja kolmatta sektoria palkkaamaan vaikeasti työllistyviä.

Tehokasta on myös ammatillinen koulutus työllistämisen edistämiseksi sekä välityömarkkinat, esimerkiksi työpajat, joissa työllistetään vaikeasti työllistettäviä. Ne ovat melkein kaikkien työttömien kannalta helppoja ja mukavia. Vankkaa tutkimustietoa väitteeni tueksi sisältyy VVT:n kirjasarjan uutuuteen Jouko Kajanoja (toim.) Työllisyyskysymys.

Työllisyyspalvelut markkinoille: hallituksen kasvupalvelulaki

Hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi siirtäisi valtion työvoimahallinnon palvelut maakuntien tehtäväksi. Samalla on tarkoitus muokata uusiksi työvoimapalvelujen tuottaminen.

Lakiesityksen perusteluissa tarkoitus ilmaistaan näin: ”Uudistuksen tavoitteena on siirtää nykyisiä viranomaistehtäviä tuotettavaksi yksityisillä markkinoilla. Tällöin esimerkiksi kaikkia työttömän työnhakijan palveluprosessista tai yrityspalvelusta ei tekisi jatkossa viranomainen. Viranomaisten nykyisin tuottamat voisivat vähentyä 75 prosentilla nykyisestä …”.

Yksityistämisen laajuus olisi esityksen mukaan maakunnan päätettävissä. Perjantaina (4.5.2018) tarkastettiin Helsingin yliopistossa Peppi Saikun väitöskirja "Hallinnan rajoilla - Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä". Väitöskirjan keskeinen havainto on se, miten suuri merkitys monialaisilla palveluilla (työllistämistoimenpiteet, kuntoutus ja muu terveydenhoito, koulutus, sosiaalinen tuki …) on vaikeasti työllistyvien työllistämisessä ja miten tärkeää on noiden palvelujen keskinäinen yhteistyö.

Miten se voi toteutua, jos valtaosa työvoimapolitiikan toimeenpanosta siirretään markkinatoimijoille? Ongelma ei ole pieni. Vaikeasti työllistyviä on väitöskirjan mukaan yli 100 000.

Jouko Kajanoja, dosentti 

Työllisyyskysymys-kirjan toimittaja ja

VVT:n hallituksen jäsen

Arviointia osallistumistulosta: Jouko Kajanoja Vapaus valita toisin ry:n blogissa

Raivio Osallisuuden kolmio, THL

Helmikuun alussa 2017 julkaistiin raportti osallistumistulosta, kirjoittajina Heikki Hiilamo, Kathrin Komp, Pasi Moisio, Thomas Babila Sama, Juha-Pekka Lauronen, Aasa Karimo, Päivi Mäntyneva, Antti Parpo & Henri Aaltonen: Neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2017. 

Raportti sisältää suuntaviivat osallistumistulon toteuttamiseksi. Esitän alla tulkinnan ja arvion ehdotuksesta.

Työttömän ja virkailijan sopimus osallistumisen tavoista

Osallistumistulo olisi työttömän ja virkailijan sopimus. Siinä työtön sitoutuu tekemään yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa, kuten järjestötyö, koulutus, opiskelu, läheisten hoito, pienimuotoinen työ ja vastaava toiminta, joka ei korvaa palkkatyötä, ja saa vastapainoksi aktiivisen osallistumistulon. Osallistava toiminta voi olla työttömän oma ehdotus. Se olisi toivottavaa. Virkailijalla olisi myös lista mahdollisista osallistavista toiminnoista. Sopimuksen toteutumisesta käytäisiin uusi keskustelu esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua.

Pitkään työmarkkinatuella olevat osallistumistulon piiriin

Pitkään työmarkkinatuella olleet siirtyisivät osallistumistulolle. Raportti ei sisällä tarkennusta, kuinka pitkän työmarkkinatukijakson tulee olla. Näin ansiosidonnaisella työttömyysturvalla olevat eivätkä siltä vasta pudonneet tulisi osallistumistulon piiriin. Aktiivinen osallistumistulo olisi työmarkkinatuen suuruinen ja sitä voitaisiin täydentää ehkäisevällä toimeentulotuella, joka kattaisi sovitun osallistumisen aiheuttamia kustannuksia.

Osallistumistuloon ei siis liittyisi kuntouttavaan työtoimintaan automaattisesti kuuluvaa työmarkkinatuen lisäksi maksettavaa yhdeksän euron päivittäistä kulukorvausta. Ehkäisevä toimeentulotuki voisi osallistumistulossa kattaa esimerkiksi sovitun toiminnan edellyttämiä matkakuluja. Osallistumistulo korvaisi kokonaan tai osittain nykyisen kuntouttavan työtoiminnan.

Jos osallisuustehtävästä kieltäytyy siirtyy passiivituelle

Jos työtön ja virkailija eivät pääse yhteisymmärrykseen molemmin puolin hyväksyttävästä osallisuustehtävästä, työtön putoaa passiiviselle osallistumistulolle, joka on toimeentulotuen perusosa, jota ei kuitenkaan vähennä varallisuus eikä puolison tulot. Kirjoittajat ehdottavat myös, että osallistumistoiminnasta kieltäytyminen ei johda toimeentulotuen alentamiseen sanktiotoimena, kuten nyt voi tapahtua kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytyessä.

Osallistumistulosta - vallankäyttöä ja neuvonpitoa osallistumisen merkityksestä  

Osallistumistulossa säilyisi nykyinen työmarkkinatuen mahdollisuus saada enintään 300 euroa kuussa ansiotuloja niiden vähentämättä osallistumistuloa. Tekijät puoltavat 300 euron suojaosuuksien nostamista osallistumistulossa.

Aktiivisen osallistumistulon vastineeksi hyväksyttävä toiminta jää yksilöllisesti sovittavaksi. Sen tulee olla työttömän taitoja kehittävää ja/tai työttömän kannalta mielekästä ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä. Tekijät esittävät keskustelua ja jatkovalmistelua asiassa ja niiden pohjalta tehtäviä täsmennettyjä ohjeita.

Toisaalta osallistumistulojärjestelmä perustuu luottamukseen työttömän ja virkailijan välillä. Virkailija olisi melkoinen vallankäyttäjä. Toisaalta menettely loisi edellytyksiä työttömän ja virkailijan dialogille ja työttömän omia pyrkimyksiä tukeville ratkaisuille.

Osallistumisratkaisujen hakeminen yhteistyössä sosiaalivirkailijan kanssa

Osallistumistuloa saava pysyisi edelleen työttömänä työnhakijana. Osallistumistulo hoidettaisiin kuitenkin sosiaalityön puitteissa ja siten sitä hoitaisi kunta ja 2019 alkaen maakunta ja se olisi sosiaalivirkailijan ja työttömän eikä työvoimaneuvojan ja virkailijan sopimus. Aiheuttaako ongelmia se, että työnhakija on osallistumistulon saajana sosiaaliviranomaisten asiakas ja samalla työnhakijana työvoimaviranomaisten asiakas?

Vaikutukset julkisiin menoihin

Osallistumistulo edellyttäisi sosiaalityöltä melkoista panosta. Kirjoittajat toteavat asiasta: ”… malli sisältää etuuksien saajille suunnattuja, nykyistä laajempia palveluita, jotka vaatisivat nykyistä enemmän resursseja … ”, mutta toteavat myöhemmin, että ”Kevyessä toteutuksessa julkiset menot voisivat vähentyä kokonaisuutena, runsaasti palveluita tarjoavassa mallissa on todennäköistä, että julkiset menot hieman kasvaisivat ainakin alkuvaiheessa ...” 

Julkiset menot vähenevät, kun ehdotettu ratkaisu siirtää aktiivisesta osallistumistulosta kieltäytyviä työmarkkinatuen saajia passiiviselle osallistumistulolle eli pelkän toimeentulotuen piiriin. Vähennys ei kuitenkaan ole suuri, sillä todennäköisesti valtaosa passiiviselle osallistumistulolle siirrettävistä on jo toimeentulotuen piirissä. Arvion mukainen ”hieman kasvavat menot” ei vaikuta realistiselta, mikäli osallistumistulon kunnolliseen toteutukseen varataan riittävät määrärahat. Osallistumistulo edellyttäisi melkoista virkailijakunnan lisäystä.

Vaikutukset työttömän toimeentuloon

Osallistumistulon vaikutuksia työttömien toimeentuloon on erittäin vaikea arvioida, ellei sen toteuttamisessa olevia avoimia kysymyksiä määritellä tarkemmin. Arviot osallistumistulon välittömistä vaikutuksista työttömän tuloihin edellyttävät mikrosimulointia. Valtaosa pitkäaikaistyöttömistä saa toimeentulotukea ja se vaikuttaa suuresti osallistumistuloa saavan tuloon. Merkittävimmät vaikutukset tulevat osallistumistulon vaikutuksista pitkäaikaistyöttömän elämänhallintaan ja työllistymiseen.

Jatkovalmistelua ja kokeilulla kokemuksia

Kirjoittajat esittävät, että osallistumistulon suunnitteluun tulisi ottaa mukaan muun muassa pitkäaikaistyöttömien edustajia.

Kirjoittajat esittävät osallistumistulon toteuttamisen aloittamista kokeiluilla. ”Osallistumistuloa voidaan ensin kokeilla sosiaalityön uutena toimintamuotona, ilman työmarkkinatukeen tehtäviä muutoksia.” Se tuntuukin suositeltavalta ottaen huomioon monet hyvin avoimet asiat osallistumistulon toteuttamisessa.

Arviointia ehdotetusta osallistumistulosta

Selvityksen sisältämä ehdotus on suuntaa-antava, joka jättää monet toteutukseen keskeisestikin vaikuttavat ratkaisut avoimiksi. Kirjoittajat pohtivat vaihtoehtoisia toteuttamistapoja.

Ehdotuksen välittömiä vaikutuksia eri asemissa olevien pitkäaikaistyöttömien toimeentuloon voidaan arvioida vasta toteuttamistapojen tarkemman määrittelyn myötä. Selvityksen sisältämä ehdotus on niin yleisluonteinen, että siihen on vaikea ottaa kantaa.

Osallistumistulo voi olla vuorovaikutteinen lisä sosiaali- ja työvoimapolitiikkaan, joka avaa työttömille työnhakijoille ja työvoimasta syrjäytyneille nykyistä laajemmin yhteiskunnallisen osallistumisen ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksia. Se olisi yksi väline monen muun sosiaali- ja työvoimapoliittisen välineen joukossa ja voisi saada omassa kohderyhmässään hyvää aikaan. Osallistumistulosta syntyisi merkittävä palvelukokonaisuus.

Osallistumistuloa voisi lähestyä aloittamalla kokeilulla, jossa pitkään työttöminä tai työvoiman ulkopuolella oleville vapaaehtoisille maksettaisiin osallistumissopimusta vastaan työmarkkinatukea ja nykyisen kuntouttavan työtoiminnan mukaista kulukorvausta.

Lisäksi ehkäisevällä toimeentulotuella korvattaisiin osallistavan toiminnan aiheuttamia kulukorvauksen ylittäviä lisämenoja, kuten nyt voidaan tehdä kuntouttavan työtoiminnan matkakulujen suhteen. Osallistumissopimus voitaisiin arvioida ja tarkistaa esimerkiksi kuuden kuukauden välein.

Kokeilussa ei puututtaisi muulla tavoin sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikkaan eli muu jäisi ennalleen eikä ehdotettua passiivista osallistumistuloa otettaisi käyttöön. Tällöin kokeilu ei heikentäisi kenenkään asemaa.

Mahdollinen kokeilu valmisteltava perusteellisesti

Kokeilu edellyttäisi perusteellista valmistelua. Olisi määriteltävä, kuinka pitkää työttömyyttä tai työvoiman ulkopuolella oloa ja mitä muita ehtoja kokeiluun osallistuminen edellyttäisi. Olisi määriteltävä hyväksytyt osallistumisen muodot (hoiva, järjestötyö, opiskelu ja itsensä kehittäminen yms.) ja tehtävä listoja mahdollisista osallistumisen järjestäjistä. Paljon muutakin pitäisi määritellä. Olisi valittava kokeiluun oikeutetut. Luulisin, että tähän sopisi hyvin muutama kokeilukunta ja tutkimuksessa niille verrokkikuntia.

Kokeilusta saatujen kokemusten ja muun keskustelun myötä päätettäisiin jatkotoimista.

Hallitus/ministeriö saattavat olla rakentamassa selvityksen pohjalta ehdotusta. Sellaista saatetaan pohjustaa pian tulevassa hallituksen puoliväliriihessä. Osallistumistulosta voi tulla poliittisesti iso juttu. Osallistumistulosta voisi saada lupaavan uuden ennakkoluulottomasti osallistumista ja dialogisuutta edistävän välineen sosiaalityöhön. Se vaatisi myös riittävää satsausta sosiaalityön henkilöresursseihin.

Pelkään kuitenkin, että vastikkeellisuuden ajatus ja menojen leikkaus ovat hallituksen piirissä niin vahvoilla, että tuloksena on pikemminkin pitkäaikaistyöttömien kepittämistä. Kunpa olisin väärässä.

Jouko Kajanoja, 

Kirjoittaja on VTT, ekonomi ja sosiaalipolitiikan dosentti.

Hän on Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen jäsen.

Linkki Neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia-raporttiin. 

11.4.2017 Työllisyys-seminaarisarjan seminaarissa keskusteltiin mm.osallisuustulosta -linkki seminaarin uutiseen

Rakennetyöttömyydestä: VVT:n blogissa Jouko Kajanoja

VVT järjestää neljän työllisyysseminaarin sarjan keväällä 2017. Tiedot seminaarien sisällöistä, ajoista ja paikoista ovat VVT:n kotisivulla.

Seminaarisarjan keskeisin kysymys on rakennetyöttömyys. Mistä siinä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä?

	Suomi	Ruotsi	Norja	Tanska	Islanti
Työllisyysaste 2015 - työllisten osuus kaikista 15-64-vuotiaista	68	76	75	73	84
Työllisyysaste 2013, kun osa-aikaiset työsuhteet on muunnettu kokoaikaisiksi	65	68	…	64	…
Työttömyysaste 2015 – työttömien osuus 15-64-vuotiaista työllisistä ja työttömistä	9,6	7,6	4,5	6,3	4,2
Aktiivisen työvoimapolitiikan menot % bkt:sta 2014	0,91	1,08	0,37	1,60	…

Taulukon toisella rivillä työllisyysaste suhteutetaan tehtyyn työmäärään muuntamalla osa-aikatyöt kokoaikatyötä vastaavaksi. Suomessa on suhteellisen vähän osa-aikaisia ja siten Suomessa tehdään työntekijää kohden enemmän työtunteja.

EU-maiden työllisyysasteiden keskiarvot ovat molemmilla tavoin laskettuna tuntuvasti kaikkien Pohjoismaiden työllisyysasteen alapuolella.

Työnvälitystilastojen mukaan Suomessa oli vaikeasti työllistyviä eli rakennetyöttömiä 200 000 joulukuun lopussa 2016. Heistä 120 000 oli yli vuoden työttömänä olleita ja loput olivat toistuvaistyöttömiä. Kun mukaan lasketaan vielä puolet työvoimahallinnon järjestämissä palveluissa ja työvoimakoulutuksessa olevista, saadaan rakennetyöttömien määräksi noin 250 000. Tuntuva osa rakennetyöttömistä, noin 20 000, on nuoria alle 25-vuotiaita.

Työpankkikokeilun johtaja Aarne Kuusi arvioi, että näistä ehkä 25 % on täysin töihin kykeneviä, tarvitaan vain työpaikka ja halu työn vastaanottamiseen, 25 % on työkykyisiä lyhyen koulutuksen tai vastaavan seurauksena, 25% vaatii pitkiä toimenpiteitä ja 25 % on jokseenkin vailla työllistymisen näköaloja ja he kuuluvat sosiaalitoimen piiriin.

Jotta päästäisiin hallituksen tavoittelemaan 72 %:n työllisyysasteeseen, pitäisi työllisiä olla noin 150 000 nykyistä enemmän. Sillä olisi VM:n mukaan ratkaiseva merkitys kestävyysvajeen ratkaisemissa. Rakennetyöttömistä tulisi siis valtaosa työllistää.

Onko aktiivinen työvoimapolitiikka lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt rakennetyöttömyyttä? Vai olisiko hyvä vähentää aktiivisen työvoimapolitiikan aiheuttamia häiriöitä työmarkkinoilla? Onko työttömyys- ja muu sosiaaliturva aiheuttanut enemmän kannustinloukkuja vai enemmän voimaannuttanut työttömiä?

Vertaillaan USA:han, jossa luotetaan Pohjoismaita enemmän markkinoihin. USA:ssa sekä aktiivisen työvoimapolitiikan että työttömyysturvan menojen osuus bruttokansantuotteesta ovat kymmenesosa Suomen vastaavista osuuksista. Työllisyysaste on USA:ssa sama kuin Suomessa. Vuonna 2015 oli 25-54-vuotiasta miehistä Suomessa 10,4  % ja USA:ssa 11,7 % työvoiman ulkopuolella. Aktiivisesta työvoimapolitiikasta ja työttömyysturvasta luopuminen ei siis näytä ratkaisevan rakennetyöttömyyden ongelmaa.

Miten erilaiset aktiivisen työvoimapolitiikan keinot kohdistuvat edellä arvioituihin rakennetyöttömyyden neljänneksiin? Mihin neljännekseen ja miten tehokkaasti vaikuttaa tehokas työnvälitys, miten palkkatuen käyttö työpankissa, sosiaalisissa yrityksissä ja muissa muodoissa, miten raskaammat työvoimapolitiikan keinot, kuten työpajat ja varsinaiset suojatyöpaikat?

Voisiko työtakuu tai Paltamon malli (jokaiselle työkykyiselle ja työhaluiselle järjestetään työpaikka) olla mahdollinen ja merkittävä ratkaisu? Miten vaikuttaa työkokeilu ja työvoimakoulutus? Mikä merkitys on klubitaloilla ja muunlaisilla ylläpitävillä ja ohjaavilla palveluilla? Mikä on ja voisi olla kuntouttavan työtoiminnan tehtävä ja määrä? Olisiko jonkinlainen osallistumistulo tarpeellinen osaratkaisu? Mihin työvoimapolitiikan keinoihin tulisi erityisesti panostaa ottaen huomioon rakennetyöttömyyden neljännekset? Millainen olisi tehokas rakennetyöttömyyden vähentämisen ohjelma?

Miten ratkaisevaa rakennetyöttömyyden vähentämisessä on yleinen talouspolitiikka? Miten vaikuttaa valtiontalouden välitöntä tasapainottamista ja leikkauksia korostava ja miten kysynnän elvyttämistä korostava talouspolitiikka? Mikä merkitys on rakenteellisella uudistuksilla? Mitä olisi opittavissa Islannista ja siitä, että Ahvenanmaalla vuonna 2014 työllisyysaste 18-64-vuotiasta oli 82 % ja työttömyysaste oli 4,4 % työvoimasta (18-64-vuotiasta)? Missä määrin on kyse kulttuurisista tekijöistä?

Näitä kysymyksiä käsitellään kevään 2017 neljässä työllisyysseminaarissa. Ensimmäinen seminaari oli 14.2 ja se on katsottavissa ja sen aineistoa luettavissa VVT:n kotisivulla.

Jouko Kajanoja

Kirjoittaja on VTT, ekonomi ja sosiaalipolitiikan dosentti. 

Hän on VVT:n hallituksen jäsen.

Hiilamo valaisee SOTEa: VVT blogissa Jouko Kajanoja

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo julkaisi vuoden alussa kirjan ”Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö. Mistä SOTE-uudistuksessa on kysymys?” Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta sivusta ihmetelleelle kirja on lahja taivaalta. Useissa SOTEa valmistelleissa työryhmissä työskennellyt Hiilamo kertoo, millaista sekoilua valmistelu on ollut. Kirja hahmottaa kokonaisuuden ja paljastaa yksityiskohtia. Missio kerrotaan kirjan ensimmäisessä virkkeessä: ”Kerron tässä kirjassa, miten julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan pelastaa Suomessa”.

Eriarvoisuus

Kirjan aluksi Hiilamo kertoo, miten erikoissairaanhoito on Suomessa jyrännyt perusterveydenhuollon, ja että terveyspalvelujen käyttö on Suomessa yksi teollisuusmaiden eriarvoisimpia. Seuraavaksi kirjassa kuvataan, millä tavoin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen alistettiin palvelemaan kuntaliitoksia, ja miten se romutti uudistuspyrkimykset. Kuvaus SOTE-uudistuksen valmistelusta olisi farssi, ellei se olisi tragedia.

Hiilamo hakee SOTE-uudistuksen ratkaisua vakuutusajattelun pohjalta. Hyvinvointivaltio on mahdollista nähdä laajana sosiaalivakuutuksena. Kun nykyjärjestelmää valaistaan hyvän vakuutusajattelun kriteerein, paljastuu monta epäkohtaa: ennaltaehkäisy vaikeutuu, korvaustoiminta hajautuu ja päällekkäisvakuutukset lisäävät eriarvoisuutta.

Tuloksia Hiilamo summaa seuraavasti: ”… hyväosaisimmat saavat ilmaiseksi ja/tai ilman jonotusta parhaita avoterveydenhuollon palveluita. Huono-osaisimpien palvelut maksavat eniten, niihin on jonoja ja laadussa on ongelmia. Julkisen terveysvakuutuksen ongelmat ovat synnyttäneet yksityisten palvelujen markkinat ja ajaneet maksukykyiset kansalaiset yksityisten palvelujen käyttäjiksi. Samalla ammattilaiset saavat yksityisiltä markkinoilta lisätuloja tai siirtyvät kokonaan niiden palvelukseen.”

Sipilän hallituksen SOTE-ohjelma

Kirjaa kirjoitettaessa näytti siltä, että sosiaali- ja terveydenhoidon hallinto rakentuu viiden SOTE-alueen ja yhdeksäntoista kunnallisen tuotantoyhtymän varaan. Myöhemmin perustuslakivaliokunta hylkäsi tämän mallin.

Sipilän hallitusohjelmaan kirjattiin SOTEsta seuraavaa: ”Uudistus toteutetaan palveluiden täydellisellä horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla … kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Alueita on yhteensä enintään 19. Alueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä alueellaan. Hallitus uudistaa sairaaloiden työnjakoa siten, että osa vaativasta erikoissairaanhoidosta keskitetään sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa erityisvastuualueille. Kansanvaltaisuuden turvaamiseksi SOTE-alueita johtavat vaaleilla valitut valtuustot. SOTE-alueet tuottavat alueensa palvelut tai voivat käyttää palveluiden tuottamiseen yksityisiä tai kolmannen sektorin palveluntuottajia. … Toisessa vaiheessa siirrytään yksikanavaiseen rahoitusmalliin huomioiden työterveyshuollon asema. … Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen sisällytetään kustannusten tehokkaan hallinnan toteuttava budjettikehysjärjestelmä.”

Hiilamon vaihtoehtoja

Hiilamo kuvaa ensin järjestämisvaihtoehtona Ruotsin mallia. ”Yksi vaihtoehto todellisen valinnanvapauden toteuttamiseen on Ruotsin malli, joka perustuu listamalliin ja palvelujentarjoajien auktorisointiin. Julkisesti rahoitettuja SOTE-palveluja voivat tarjota kaikki ne, jotka täyttävät terveyspalveluista vastuussa olevien läänien määräämät kriteerit. Kaikki asukkaat voivat valita vapaasti, mitä palveluja käyttävät. … ne olisivat sitoutuneet enimmäishintaan, kustannustehokkaiksi todettuihin hoitokäytäntöihin (mukaan lukien kuntoutus), laatukriteereihin ja tietojärjestelmiin. Tässä vaiheessa raha alkaisi seurata potilasta, jolloin julkiset ja yksityiset palveluntuottajat olisivat samalla viivalla. Ne saisivat vahvistettujen perusteiden mukaan saman korvauksen potilaista. Potilaat voisivat vapaasti valita yksityisten ja julkisten tuottajien välillä. Palvelut olisivat maksuttomia tai niistä perittäisiin pieni tuloista riippumaton käyttömaksu. Uudistus toisi kansalaiset samojen avoterveydenhuollon palveluiden piiriin.”

Toinen vaihtoehto olisi Hiilamon mukaan synnyttää kilpailua tuotantovastuussa olevien kuntayhtymien kesken. Kuntayhtymät voisivat käyttää sekä yrityksiä että kolmannen sektorin toimijoita ja kansalaiset voisivat vapaasti valita palvelujen tuottajien välillä.

Kolmas vaihtoehto olisi siirtää tuotantovastuu viranomaistoimintaa lukuun ottamatta määräajaksi ulkopuoliselle toimijalle. Se edellyttäisi tuotantovastuun kilpailuttamista.

Parhaana vaihtoehtona Hiilamo pitää Tanskan mallia, joka perustuu yksityisinä ammatinharjoittajina toimiviin perhelääkäreihin. Välissä ei olisi kermaa kuorivia yksityisiä lääkäriyhtiöitä. Julkinen vakuuttaja tekisi suoraan sopimukset perhelääkäreiden kanssa.

Hiilamo pyrkii löytämään mallin, jossa olisi tilaa muullekin kuin julkiselle tuotannolle. Pidän sitä perusteltuna, kunhan se ei eriytä hyvä- ja huono-osaisten palveluja. Esimerkiksi Helsingin päiväkotien yksityisistä ostopalveluista on saatu hyviä kokemuksia. Julkishallinnossa toimivat oppivat uusia menettelytapoja yksityisiltä toimijoilta. Se edellytti hyvää yhteistyötä julkisen ja yksityisen kesken.

Muiden kuin julkisten tuotantomuotojen istuttaminen sosiaali- ja terveyspalveluihin ei ole aivan helppoa. Tuotantomuodot eivät saisi katkaista erikoissairaanhoidon ja perusterveyshuollon yhteyttä eikä yhteyttä esimerkiksi vanhusten tai päihde- ja mielenterveyspotilaiden tarvitsemien terveys- ja sosiaalipalvelujen välillä. Hoitoketjujen sujuvoittaminen on keskeisin syy SOTE-uudistuksen aloittamiselle. Toivottavasti muu kuin kunnallinen tuotanto tapahtuu kolmannen sektorin ja yhteiskunnallisten yritysten toimesta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon voittojen siirto veroparatiiseihin pitää estää.

Palvelulupaus

Hiilamo toteaa, että ”mikään SOTE-uudistus ei onnistu, jos siinä ei täsmennetä julkista palvelulupausta. … Olisi siis määriteltävä palvelujen sisältö, laatu, hinta ja saatavuus (esimerkiksi lähipalvelut). Säädöksillä on myös luotava menettely, jossa kansalaisten oikeudet palveluihin turvataan.” Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juhani Lehto on myös korostanut sosiaalista oikeutta terveyspalveluihin. Sosiaalinen oikeus on sellaista, että sitä voi tarvittaessa vaatia oikeudessa viranomaisilta.

Sipilän hallituksen ohjelmassa puhutaan myös palvelulupauksesta. Sen mahdollisimman tarkan määrittelyn tulee olla koko uudistustyön perusta. Kun kansalainen haluaa palvelulupauksen ylittäviä palveluja (vaikkapa vähemmän tarpeellista plastiikkakirurgiaa – esimerkki on vaarallinen, sillä on paljon hyvinkin tarpeellista plastiikkakirurgiaa), maksakoon sen itse.

Sipilän hallitusohjelman maininta kustannusten tehokkaan hallinnan toteuttavasta budjettikehysjärjestelmästä tarkoittaa, että valtion keskushallinto vahtii aiempaa tiukemmin sosiaali- ja terveyshallinnon menoja. Tämä korostaa palvelulupauksen merkitystä. Muutoin uhkana on sosiaali- ja terveyspalvelujen kurjistuminen.

Hiilamo kirjoittaa: ”muiden Pohjoismaiden mallit ovat jonkin verran kalliimpia kuin Suomen, mutta uskon suomalaisten olevan valmiita maksamaan erotuksen nykymallin ja selvästi paremmin toimivan pohjoismaisen mallin välillä.” Niin minäkin uskon.

Maakuntamalli

Sipilän hallitusohjelman mukaan SOTE-hallintoa hoitavat kuntaa suuremmat itsehallintoalueet, ja niitä johtavat vaaleilla valittavat valtuustot. Ohjelma herättää toiveita. Itsehallintoalueista voi muodostua maakuntia, joiden tehtäviin luontevasti lisätään toisen asteen koulutusta, maankäytön ja liikenteen suunnittelua, työllisyyspolitiikan toimeenpanoa ja vastaavia tehtäviä. Näin sosiaali- ja terveyspolitiikka voi olla paremmassa vuorovaikutuksessa muiden hallinnonalojen kanssa. Se parantaa edellytyksiä ehkäistä ennalta sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.

Kohti USA-mallia?

Hiilamon kirja käsittelee onneksi enemmän sosiaalihuoltoa ja sosiaalipalveluja kuin on ollut tapana SOTE-uudistuksesta käydyssä keskustelussa. Painopiste on Hiilamollakin kuitenkin terveyspalveluissa. Sitä perustelee terveyspalvelujen meneillään oleva kehitys.

Vapaaehtoinen yksityinen vakuuttaminen kasvaa Suomessa vauhdilla. Kesällä 2014 lähes miljoonalla suomalaisella oli sairaanhoitovakuutus. Vajaa puolet vakuutetuista oli lapsia. 380 000 aikuista oli ottanut itselleen sairaskuluvakuutuksen ja noin 175 000 oli saanut sen yrityksen maksamana. Viimeksi mainittu ryhmä on kasvanut nopeimmin, liki kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Se suuntautuu parhaimmassa asemassa oleville palkansaajille. Kyselytutkimuksen mukaan vapaaehtoisen yksityisen vakuutuksen ottamista perustellaan nopealla hoitoon pääsyllä, yksityisten terveyspalvelujen paremmalla laadulla sekä laajemmalla palveluvalikoimalla. Vaikka kyse on mielikuvasta, se on merkityksellinen. Luvut ja mielikuvat kertovat, että matkaamme vauhdilla kohti USAn terveyspalvelujen järjestelmää.

Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas kuvaa tuoreessa blogi-kirjoituksessaan tuollaista menoa ajelehtimiseksi. Päätöksentekokoneisto antaa mennä ja tuuli kuljettaa. Suuret yksityiset terveyspalvelujen yritykset voimistavat otettaan. Ne toimivat mieluiten vapailla markkinoilla, eivät osana julkisesti järjestettyä tuotantoa ja ne kuljettavat osan voitoistaan veroparatiiseihin. Ajelehtimisen katkaiseminen ja kehityksen suuntaaminen kohti Hiilamon kirjan missiota eli julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen pelastamista vaatii määrätietoista politiikkaa.

***

Lukekaa hyvät ihmiset Hiilamon kirja Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö 2015. Se on rautainen annos sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Linkki kirjaan tässä.

Jouko Kajanoja

Kirjoittaja on VVT:n hallituksen jäsen ja yhteiskuntapolitiikan dosentti.