Pariisin tavoite karkaamassa ulottumattomiin

Science-lehti julkaisi toukokuussa kiinnostavan raportin Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämistä toimista maailmalla. Joukko eurooppalaisia tutkijoita päätti selvittää mitä joulukuussa 2015 allekirjoitetun sopimuksen toteuttaminen edellyttäisi käytännössä. Tulokset ovat hämmentäviä.

Raportista laaditusta yhteenvedosta käy ilmi että kansainvälinen yhteisö on kaukana Pariisin sopimuksen tavoitteista. Niiden saavuttaminen edellyttäisi seuraavia toimenpiteitä:

Energiantuotannon ja teollisuuden hiilipäästöt olisi puolitettava kerran kymmenessä vuodessa seuraavan 30 vuoden ajan. Toisin sanoen, nykyiset päästöt olisi puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen vuoden 2030 päästöt olisi puolitettava vuoteen 2040 mennessä. Ja sama uudelleen vuoteen 2050 mennessä.

Vastaavasti maan muokkauksesta – kuten maa- ja metsätaloudesta – aiheutuvat nettopäästöt olisi saatava nollaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä pitäisi tehdä samaan aikaan kun maapallon väestömäärä ja ruuantarve kasvavat.

Samalla ihmiskunnan tulisi lisätä voimakkaasti ilmakehässä olevan hiilidioksidin talteenottoa. Vuoteen 2050 mennessä meidän tulisi kyetä sitomaan 5 gigatonnia hiiltä vuodessa – toisin sanoen kaksi kertaa enemmän kuin mitä kasvillisuus ja maaperä tekevät tällä hetkellä maailmassa.

Tutkijoiden mukaan Pariisin sopimuksen toimeenpano edellyttäisi seuraavia välitavoitteita:

2020 mennessä

Kaikki maat luopuvat fossiilisten polttoaineiden tuista, jotka ovat tällä hetkellä 500 miljardin dollarin luokkaa vuodessa. Lisäksi niiden tulisi luopua uusien hiilivoimaloiden käyttöönotosta, pyrkiä hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä sekä ottaa käyttöön politiikkatoimia, kuten hiiliperusteisia maksuja ja puhtaan sähkön standardeja, jotka ohjaavat investointipäätöksiä yhteiseen suuntaan.

Vuoteen 2020 mennessä jokaisella kaupungilla ja suuremmalla yhtiöllä maailmassa tulisi olla hiilettömyyteen tähtäävät strategiat käytössä.

2020-2030

Hiilidioksidin hinnoittelun tulisi laajentua siten että se kattaisi käytännössä talouden kaikki tasot. C02-tonni maksaisi tuolloin keskimäärin 50 dollaria – eli noin kymmenen kertaa enemmän kuin tällä hetkellä.

Samaan aikaan energiatehokkuutta koskevat ohjelmat lyövät itsensä läpi kaikkialla yhteiskunnassa. Hiilivoiman käyttö ajetaan teollisuusmaissa alas, ja sen merkitys muissa maissa laskee voimakkaasti. Teollisuusmaat eivät enää myy lainkaan polttomoottoreilla toimivia autoja vuoden 2030 jälkeen. Henkilöautoilu muuttuu laajalti sähköiseksi, ja monet lyhyen matkan lentoyhteydet korvataan luotijunilla.

Lisäksi puhtaan energian tutkimukseen käytetyt resurssit kasvavat voimakkaasti ja ne keskittyvät erityisesti uuden akkuteknologian kehittämiseen, CCS-teknologian kulujen karsimiseen, teräksen ja betonin tuotannon vähäpäästöisyyden kehittämiseen, kestävän kaupunkisuunnittelun ja älykkään sähkönsiirtoteknologian edistämiseen sekä lentoliikenteen päästöjen leikkaamiseen.

2030-2040

Vuosikymmenen aikana teknologinen kehitys puhtaan energian saralla alkaa tuottaa hedelmää. Monet pohjoismaat ovat siirtyneet hiilivapaisiin sähköverkkoihin, ja suuri osa kuljetuksesta, lämmityksestä ja teollisuudesta on sähköistetty. Polttomoottoreilla toimivat autot ovat käymässä vähiin, ja merkittävä osa lentoliikenteestä perustuu biopolttoaineille tai vedylle.

Uudet rakennukset ovat pitkälti hiilineutraaleja, ja päästöttömien keinojen käyttö teräksen ja betonin tuotannossa on yleistä. Samaan aikaan ihmiskunta sitoo 1-2 gigatonnia hiiltä ilmasta joka vuosi, ja hiilen sidontaa pyritään edelleen kehittämään.

2040-2050

Vuosikymmenen alkuun mennessä useimmat eurooppalaiset maat ovat lähes hiilivapaita, ja suuri osa muista maista lähestyy tavoitetta vuosikymmenen loppuun mennessä. Energiantuotannossa ei synny juuri lainkaan hiilipäästöjä, joskin maakaasu toimii edelleen varalähteenä kriisitilanteiden varalta.

Hiiltä tulisi tuolloin sitoa ilmakehästä yli 5 gigatonnia vuodessa. Tavoite voi osoittautua ongelmalliseksi, mikäli se aiotaan saavuttaa esimerkiksi bioenergian tuotannossa syntyvää hiilidioksidia sitomalla ja varastoimalla. Mittakaava on yksinkertaisesti mahdoton, jos meidän on samaan aikaan tarkoitus ruokkia lähes 9 miljardia ihmistä. On siis todennäköistä että hiilipäästöjä energiantuotannossa ja teollisuudessa joudutaan leikkaamaan vielä nopeammin kuin mitä tutkijoiden tiekartassa ennustetaan.

Raportin sisältö pökerryttää jo sen vaatimustason vuoksi. Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä että kansainvälinen yhteisö olisi tiedostanut Pariisin sopimuksen toimeenpanon käytännön haasteita. Niiden sisäistäminen edellyttäisi asian käsittelyä kaikilla tasoilla, kuten YK:n ja EU:n toimielimissä, kansallisissa parlamenteissa ja kunnallisissa päätöksentekoelimissä.

Pariisin ilmastokokouksen jälkeen moni kuvitteli että ilmastonmuutoksen ongelma on saatu ratkaistua.  Tosiasiassa kaikki käytännön toimenpiteet jäivät tuolloin vielä avoimiksi. Puolitoista vuotta myöhemmin ongelman mittasuhteet ovat vähitellen valkenemassa. Kyse on suurimmasta haasteesta, jonka ihmiskunta on kohdannut.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja