VVT hakee uusia toimijoita hallitukseen

Kuvassa vas. Maria Rytkönen varapj. ja ex-pj. Kaarin Taipale
ja pj. Eero Yrjö-Koskinen

Vapaus Valita Toisin ry. järjestää vuosikokouksen torstaina 16.2. klo 17.00 Helsingin Paasitornissa. 

Tilaisuudessa käsitellään sääntömääräiset asiat, hyväksytään alkaneen vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan uusi hallitus vuodelle 2017. Samalla vaihdetaan ajatuksia yhdistyksen toiminnan kehittämisestä.

VVT on ollut komeassa nousukiidossa jo usean vuoden ajan. Viime vuonna yhdistys järjesti peräti yhdeksän seminaaria, joita seurasi häkellyttävät toista tuhatta osallistujaa. Jokainen tilaisuus nauhoitettiin ja live-striimattiin, jotta kaikki kiinnostuneet saattoivat seurata alustuksia ja niiden jälkeen pidettyjä paneelikeskusteluja. Seminaari-tallenteet ovat VVT:n youtube-kanavalla katsottavissa, ja niihin löytyy suoralinkki VVT:n verkkosivuilta. 

Tilaisuuksien suosio kasvoi siinä määrin että jouduimme luopumaan Eurooppasalin käytöstä, jossa on turvallisuussyistä asetettu yleisölle sadan hengen raja.

Yhdistys julkaisi syksyllä myös EU-aiheisen kirjan (Hajoaako unioni?), joka on edelleen ajankohtainen tänä keväänä järjestettävien Ranskan ja Hollannin vaalien vuoksi. Vuonna 2017 VVT pistää paremmaksi tuottamalla kaksi kirjaa, toisen työllisyyspolitiikasta ja toisen arktisista kysymyksistä.

Ahkerasta julkaisutoiminnasta ja yleisötilaisuuksien runsaasta osanotosta huolimatta VVT on huolissaan kohderyhmänsä ikärakenteesta. Olemme onnistuneet houkuttelemaan liian vähän nuoria toimintaamme. Tähän on syytä tulla muutos mikäli aiomme löytää ratkaisuja koko yhteiskuntaa ja sen eri ikäryhmiä koskeviin ongelmiin.

Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi yhdistyksen vuosikokoukseen to 16.2.2017 klo 17-19. Jos haluat osallistua päätöksentekoon, ideoida tulevaa toimintaa ja asettua ehdolle hallitukseen, pyydän että maksat VVT:n jäsenmaksun (10 euroa) hyvissä ajoin ennen kokousta.

Yhdistyksen tilinumero on FI25 5780 3820 0678. Merkkaa pankkisiirron sähköiseen viestikenttään nimesi ja sähköpostiosoitteesi - kirjoita @ merkin sijasta at-kirjaimet.


Nähdään Paasitornissa!

Eero Yrjö-Koskinen

VVT:n puheenjohtaja

PS. Paasitornin käyntiosoite on Paasivuorenkatu 5A, Helsinki. Kokous järjestetään Julius von Wright -salissa. Kokouskutsu ja asialista löytyy VVT:n nettisivuilta.

SOTE-uudistus epäilyttää

Lääkärin sosiaalinen vastuu,
Sosiaalipoliittinen yhdistys,
SOSTE ry, Vapaus Valita Toisin
sekä Metropolia ja HY:n sosiaalityö järjestivät seminaarin SOTE:en liittyvästä valinnanvapaudesta ja sen kipupisteistä.




Paneelissa olivat sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan lisäksi professori Pentti Arajärvi, työterveyslääkäri Markku Seuri, pääsihteeri Riitta Särkelä ja filosofi Thomas Wallgren. Paneelia luotsasi Ylen kokenut ”sote-toimittaja” Tiina Merikanto.

Ministeri Mattila korosti, että nykymeno perusterveydenhuollon yleisesti tunnustettuine ongelmineen ei ole enää vaihtoehto, jotain on tehtävä. Hän muistutti, että uudistusta on valmisteltu jo vuosia ja useamman kerran se on törmännyt erilaisiin ongelmiin ja aloitettu alusta.

- Katson itsekin olevani pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulos ja sen hengen toivon uudistuksen jälkeenkin olevan voimissaan.

Valinnanvapaus oli tilaisuuden teema ja siitä Mattila totesi, että sen tulee olla asiakkaan valinnanvapautta, ei yritysten vapautta valita asiakkaansa. Huolta on kuitenkin edelleen kannettava kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Valinnanvapaus toteutunee vain suurimmilla paikkakunnilla ja edelleen jää ongelmaksi, miten ja millä perusteilla kansalaiset palvelujaan valitsevat – jos ylipäätään pääsevät niitä valitsemaan.

Sirkka Rousu Metropoliasta,
toimittaja Tiina Merikanto ja
Elina Hemminki LSV:stä.

Integraatio – tuleeko?

SOTE-uudistuksen yksi tavoitteista on terveydenhuollon ja sosiaalityön integraatio. Kaunis ajatus, mutta toteutuuko?
Asiasta kantoivat huolta sekä Pentti Arajärvi että Riitta Särkelä. Erityisen ongelmallisena nähtiin rahoitus ja uudistukselle ladatut säästötavoitteet.

Arajärvi piti kapitaatioperiaatteen, sosiaali- ja terveystoimen integraation, valinnanvapauden ja kustannussäästöjen yhtäaikaista toteuttamista lähes mahdottomana.

Uudistuksessa on puhuttu koko ajan ns. kolmannesta sektorista eli järjestöistä yhtenä palvelujen järjestäjänä. Sosiaalipuolella ne ovat olleetkin merkittäviä toimijoita muun muassa päihdehuollossa, lastensuojelussa ja vanhuspalveluissa. Tulevassa suunnitelmassa nämä tehtävät tulisi integroida jollain tavalla sote-keskuksiin. Särkelä näki tässä monia uhkakuvia. Hiipuuko järjestöissä piilevä laaja osaaminen? Mistä tulee järjestöjen rahoitus tulevaisuudessa?

Markku Seuri kyseenalaisti uudistuksessa koko kolmannen sektorin roolin, erityisesti terveydenhuollon puolella. Tähän saakka ei ole nähty yhtään terveydenhuollon yksikköä, jota ylläpitäisi järjestö – eikä tulla näkemään tulevaisuudessakaan. Hän myös epäili, että mikäli suuret yksityiset terveysyritykset saavat kilpailun kautta hoitaakseen jonkin alueen sote-palvelut, ne tulevat järjestämään itse myös sosiaalityön palvelut, mikäli se suinkin on saatavissa taloudellisesti kannattavaksi.

Kiire on…

Vaikka kaikki myöntävätkin, että jotain pitää terveydenhuollollemme tehdä, keskustelussa tuli jälleen esille hallituksen uudistukseen liittyvä kiire ja sen seurauksena näkyvä hätiköinti. Lakiluonnokset on nyt julkistettu ja lähtevät lausuntokierrokselle, lausua pitäisi muutamassa viikossa ja valmista tulla juhannukseen mennessä. Moni kysymys on avoin ja tuntuu, etteivät kaikki poliitikotkaan ymmärrä, mitä ovat päättämässä.

Pelkoa herätti julkisen perusterveydenhuollon yhtiöittämisvaade ja sen seuraukset. Valuvatko sote-rahamme pörssiyrityksiin ja veroparatiiseihin? Katoaako julkisestakin terveydenhuollosta yhtiöittämisen myötä hallinnon ja rahankäytön avoimuus?

Sote-muutos on ollut käynnissä jo vuosia. Tarkkaa tietoa ulkoistettujen terveyskeskusten määrästä ja palvelujen laadusta ei ole kerätty, mutta ainakin 10 % väestöstämme asuu ulkoistettujen terveyspalvelujen alueella. Seuri kysyikin, tarvitaanko kerralla näin suurta uudistusta vai voitaisiinko sittenkin edetä varovaisemmin askelin. Siinäpä yksi vaihtoehto.

Lopuksi

Uuden järjestelmän pitäisi olla voimassa kahden vuoden kuluttua. Kansalaiset ja sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat seuranneet prosessia hämmentyneinä, useimmat myöntäen, etteivät asiasta mitään ymmärrä. Uudistus on valtava ja ruohonjuurelta on voitu vain ihmetellä, miten kaikki käytännön yksityiskohdat aiotaan ratkaista. Valinnanvapaus on saatu näyttämään ratkaisulta kaikkiin perusterveydenhuollon ongelmiin, mutta ainakaan palvelun sisältöön sillä on tuskin juurikaan vaikutusta. Yksityinen sote-keskus ei muutu palvelujen valintataloksi. Suurissa asutuskeskuksissa terveyskeskusten lienee varauduttava kilpailutuksessa häviämiseenkin. Mitä tapahtuu silloin rakennuksille, mitä henkilöstölle? Yksityisten lääkärikeskusten yleislääkärit ovat tähän saakka olleet vapaita ammatinharjoittajia. Kuinka moni heistä haluaa sitoutua uuden yksityisen sote-keskuksen virkaan ja palkkaan? Monta kysymystä, vähän vastauksia.  

Merja Metsä-Heikkilä

Kirjoittaja on erikoislääkäri ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n hallituksen jäsen

--------------------------------------------------------------------

Vaihtoehtoja katastrofille - nykyisen sote-ehdotuksen kipupisteisiin seminaari 24.1.2017 kokosi Metropolian juhlasaliin noin 180 osallistujaa. 

Puhujien esitykset ja linkin seminaarin tallenteeseen löydät VVT:n sivuilta -tässä linkki.

Ilman säätelyä bioenergian käyttö kääntyy itseään vastaan

Kuva: Sini Eräjää osallistui 30.11. VVT:n järjestämään bioenergian kestävyyttä käsitelleeseen seminaariin. 

Tilaisuus taltioitiin, ja sen voi katsoa kokonaisuudessaan
osoitteessa.




Suomen hallitus ja bioenergia-alan edustajat ovat kiitelleet kilvan bioenergian kestävyyskriteereitä koskevaa Euroopan komission esitystä, joka julkaistiin osana uutta uusiutuvan energian direktiiviä. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessakin (4.12.) todettiin, että esitys ei tuo minkäänlaisia esteitä biomassojen energiakäytölle. Voidaan siis jatkaa kuten tähänkin asti ja saada vielä EU-lainsäädännön kestävyysmerkinnät päälle.

Valitettavasti kommentaattorit ovat oikeassa. Komission esitys ei tule juuri ohjaamaan metsäenergian käyttöä kestävämpään suuntaan. Ilmaston tai ympäristön kannalta tässä ei ole mitään kiiteltävää. Komission esitys edellyttää lähinnä jonkinlaista kansallista metsälainsäädäntöä ja päästöjen laskemista maankäyttö- ja metsäsektoreilla (ns. LULUCF-sektoreilla). Näiden sektoreiden päästölaskennasta on oma EU-lainsäädäntöesityksensä, josta vielä neuvotellaan. Kun se astuu voimaan, jokainen EU-maa tulee täyttämään nämä ”kestävyysvaatimukset” – kuten myös lähes kaikki Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaneet maat.   

Komission esityksen lähtökohtainen ongelma on, että bioenergian kestävyys ei tarkoita samaa kuin metsätalouden tai puun kasvatuksen kestävyys. Suomessa tiedetään hyvin ettei kansallinen metsälainsäädäntö ole onnistunut turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Vielä vähemmän se on kyennyt takaamaan päästövähennyksiä bioenergian käytöstä. Etenkään kokonaisten puiden, kantojen tai usein jopa harvennuspuun polttaminen energiaksi ei suomalaisenkaan tutkimuksen mukaan tuota riittäviä päästövähennyksiä – oli metsätalous kuinka ”kestävää” tahansa. Lainsäädäntö ei myöskään vastaa kantojen ja hakkuutähteiden korjuusta syntyviin uusiin ympäristöhaasteisiin.

Päästöjen pelkkä laskeminen ei ole sama asia kuin niiden vähentäminen. Metsien ja maa-alueiden päästötaseesta on tärkeää pitää kirjaa ja saada nämä sektorit mukaan EU:n ilmastotavoitteisiin. Päästöjen ja nielujen laskeminen ei näillä sektoreilla toimi kuitenkaan samoilla säännöillä kuin esimerkiksi energiasektorilla. Niiden täsmällinen arvioiminen on usein hankalaa. Sen myötä on hämmentävää huomata että Suomi lobbaa parhaillaan EU:ssa metsäsektorille laskentasääntöjä, jotka piilottaisivat kasvavan bioenergian käytön ja hakkuiden tuottamat päästöt.

Bioenergian käyttöä ohjaa ensikädessä energiapolitiikka, etenkin uusiutuvan energian tavoitteet ja tuet. Jos halutaan varmistaa että bioenergia tuottaa merkittäviä päästövähennyksiä ja on kestävää, täytyy tälle asettaa ehdot energiapolitiikassa. Komission esitys jättää nämä huolet muiden sektoreiden ja muun lainsäädännön vastuulle.  

Rajattomasti kasvanut metsäenergian ja muun bioenergian käyttö on johtanut lukuisiin ympäristön ja ilmaston kannalta ongelmallisiin käytäntöihin ympäri Euroopaa. Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet voimakkaasti Sipilän hallituksen metsäenergiasuunnitelmia, jotka tulevat johtamaan metsänielujen merkittävään pienemiseen. Hiljattainen BirdLife Europen raportti dokumentoi kuinka jokivarsimetsiä Italiassa on alettu hakkaamaan bioenergiaksi, kuinka EU markkinoille myyvä venäläinen jättipellettitehdas tekee pellettejä kokonaisesta runkopuusta, ja kuinka Slovakiassa kokonaisia puita on haettu jopa suojelualueilta sähköntuotantoa varten.  

Tällaiset tapaukset tuskin vastaavat kenenkään mielikuvaa paremmasta ja kestävästä, uusiutuvaan energiaan perustuvasta tulevaisuudesta. Jos poliittinen ohjaus ja kannustimet eivät muutu nykyisestä, eivät myöskään nämä huonot käytännöt tule muuttumaan, jolloin bioenergian käytön kasvu kääntyy itseään vastaan. Mikäli poliittinen ohjaus säilyy muuttumattomana, ei markkinoilla myöskään tehdä tilaa kestävimmille bioenergiavaihtoehdoille, jotka perustuvat puhtaasti vaikka maa- ja metsätalouden jätteille. Kestävyyskriteerit tai lainsäädäntö, joka ei tarjoa muuta kuin vihreän leiman varsinaisiin ongelmiin puuttumatta, ei tarjoa sitä vakaata toimintaympäristöä tai parempaa julkisuuskuvaa, jota monet bioenergia-alalla kaipaavat.

EU:ssa on jo kokemusta siitä miten käy jos bioenergian ongelmia koetetaan ratkoa puolivillaisella kestävyyslainsäädännöllä. Liikenteen biopolttoaineille, joita tehdään lähinnä maataloustuotteista, esitettiin kestävyyskriteereitä jo vuonna 2009. Nämä kriteerit sivuuttivat kysymyksen epäsuorista maankäytön muutoksista (ILUC) johtuvista päästöistä, jotka tekevät monista ruokakasveista valmistetuista biopolttoaineista fossiilisia vaihtoehtoja pahempia. Päästöongelmat eivät kuitenkaan sivuuttamalla kadonneet vaan kasvava kriittikki tiedeyhteisön ja kansalaisten suunnalta pakotti lopulta EU:n muuttamaan biopolttoaineiden kestävyyslainsäädäntöä vuonna 2014.

Politiikan ja ohjauskeinojen muuttaminen kesken kaiken voi olla myrkkyä alan toimijoille, jotka hakevat vakaata toimintaympäristöä. Käykö metsäenergian kanssa nyt samoin, jos tiede ja todellisuus ohitetaan, vai olisiko parempi laittaa asiat saman tien oikeille raiteille? Bioenergian käytölle kaivataan selkeitä linjauksia, joilla voidaan rajoittaa sen kontrolloimatonta kasvua. EU:n tulisi kaikin keinoin torjua maatalousmaata kuluttavien ruokakasvien, suoraan metsistä tulevan runkopuun ja biomassan käyttöä tehottomaan sähköntuotantoon, vaikka se tapahtuisi uusiutuvan energian nimikkeellä.

Sini Eräjää

Kirjoittaja toimii BirdLife Europe -järjestön bioenergia-asiantuntijana Brysselissä.

Tiekartta ulos Euroopan umpikujasta

EU:n entisen puheenjohtajan Herman Van Rompuyn johtama European Policy Centre on julkaissut tuoreen raportin aiheesta Countering a regressive and illiberal Europe, johon kannattaa tutustua myös meillä Suomessa. Raportissa käydään jäsentyneesti läpi Euroopan unionin nykytilaa. Raportti kuvaa yhteisöä, joka on kasvanut niin eripuraiseksi että yhteisymmärryksen löytäminen on yhä vaikeampaa.

EU:n puolustajat ovat perinteisesti vastanneet tällaisiin puheisiin toteamalla että unioni on aina kasvanut kriisien kautta. Tällä kertaa kuitenkin kriisejä on useita, ja ne vetävät yhteisöä eri suuntiin.

Talous- ja eurokriisien ohella unionia repivät geopoliittinen kriisi, terrorismin uhka sekä maahanmuutto- ja pakolaiskriisi. Jälkimmäinen on lisännyt eripuraa vanhojen ja uusien jäsenmaiden välillä sekä johtanut Ison-Britannian päätökseen erota unionista.

EU ei ole kyennyt ratkaisemaan näitä ongelmia kansalaisten toivomalla tavalla. Tämä on osaltaan ruokkinut unionia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja sekä vahvistanut äärimmäisyysajattelua eri jäsenmaissa.

Tutkimuslaitoksen käsittelemässä ”polykriisissä” ei ole kyse ainoastaan unionin jatkuvuudesta vaan jostain paljon tärkeämmästä: eurooppalaisen elämäntavan turvaamisesta, joka perustuu avoimuudelle, vapaudelle sekä jäsenmaiden sisäiselle ja kansainväliselle yhteistyölle. Kasvava kansallismielisyys ja muukalaisviha johtavat helposti syviin ristiriitoihin, joista väkivaltaiset konfliktit eivät ole kaukana.

Raportti tarjoaa muutamia ohjeita, joita kannattaisi noudattaa, jotta vältymme ongelmien kärjistymiseltä:

1. Keskitytään olennaiseen ja pyritään saamaan niissä myös tuloksia. Priorisoidaan mitkä asiat ovat EU:n tulevaisuuden kannalta olennaisia. Laajentamalla unionin toimintaa joka suuntaan ongelmat vain mutkistuvat entisestään.
2. Arvioidaan globalisaation etuja ja haittoja, ja korjataan kurssia sen mukaisesti. Veropakolaisuuden suitsiminen, sosiaalisten oikeuksien kunnioittaminen ja ympäristöturvallisuuden puolustaminen EU:n sisällä ja kansainvälisessä kaupassa ovat askeleita oikeaan suuntaan. TTIP- ja CETA-neuvottelujen herättämä huoli kansalaisten keskuudessa osoittaa ettei unionin uskota kykenevän enää puolustamaan näitä perusasioita.
3. Nostetaan täysjäsenyyden edut esille ja vältetään uusien jakolinjojen muodostuminen yhteisön sisälle. Jäsenmaiden on ymmärrettävä että etujen lisäksi niillä on myös velvollisuuksia, jotka on täytettävä jotta unioni säilyisi toimintakykyisenä. Meidän on kyettävä puuttumaan unionin sisällä tapahtuviin rikkomuksiin, minkä vuoksi yhteisten päätösten toimeenpanon valvontaa on tehostettava.
4. Puututaan EU:n toimintaa panetteleviin kirjoituksiin jäsenmaissa. Se ei tarkoita sananvapauden rajoittamista vaan vääristelevien tietojen korjaamista sekä EU:n päätösten ja aikaansaannosten proaktiivista tiedottamista. Ennen kaikkea: lopetetaan unionin syyllistäminen kaikista ongelmista. EU on sitä mitä jäsenmaat haluavat ja päättävät. Sen epäonnistuminen on osoitus jäsenmaiden kollektiivisesta heikkoudesta.

Vapaus valita toisin ry. käsittelee näitä aiheita tuoreessa kirjassaan Hajoaako unioni? Kirjoituksia EU:n kohtalonkysymyksistä. Se sisältää asiantuntija-artikkeleita unionin tulevaisuudesta muun muassa historian, talouden, valtiosäännön, sukupuolten tasa-arvon, siirtolaisuuden ja pakolaiskysymysten sekä ympäristön näkökulmasta. 

Kirja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla la 29.10. klo 15.00- 15.45 Messukeskuksen auditoriosalissa 201. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Lue lisää raportista:

EU@60 Countering a regressive & illiberalEurope

Kansainväliset sopimukset viitoittavat tietä tulevaisuuteen

EU on hyväksynyt kuluneen vuosikymmenen aikana useita sopimuksia, joilla on merkitystä myös elinkeinoelämän kannalta. Tuoreimmat esimerkit ovat viime vuodelta, jolloin allekirjoitettiin sekä Pariisin ilmastosopimus että hyväksyttiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuodelle 2030.

Ilmastosopimus oli näistä käänteentekevin, sillä se määrittelee pitkälle tulevaisuuteen kansainvälisen yhteisön tahtotilan. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen enintään kahteen asteeseen ohjaa tästä eteenpäin yritysten strategisia valintoja. Siitä saatiin ensimmäisiä vihjeitä lokakuussa, jolloin lentoyhtiöt pääsivät sopuun lentoliikenteen päästöjen kasvun pysäyttämisestä vuoteen 2020 mennessä (HS 7.10.). Saksan liittoneuvosto hyväksyi puolestaan päätöslauselman, jonka mukaan polttomoottoreilla toimivien uusien autojen myynti kielletään vuoteen 2030 mennessä (Yle 11.10.). Ruandassa päästiin taas yhteisymmärrykseen ilmastolle haitallisten HFC-kaasujen rajoituksista (HS 16.10.).

Kansainväliset sitoumukset heijastuvat ennen pitkää myös lainsäädäntöön, jolloin ne muuttuvat normiohjaukseksi. Ne kannattaisi ottaa huomioon mieluummin etu- kuin jälkikäteen, jolloin olemme jo auttamattomasti jäljessä teknologisten innovaatioiden kehittämisessä.

Vastaavia uutisia on tulossa lisää lähiaikoina. Seuraavana listalla ovat todennäköisesti ympäristön kannalta haitalliset tuet, joiden luopumisesta sovittiin vuonna 2010 sovitussa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä koskevassa Nagoyan pöytäkirjassa ja sen sisältämissä Aichi-tavoitteissa. Haitallisia tukia koskeva määräaika on umpeutumassa vuonna 2020.

Sama koskee bioenergian kestävyyskriteereitä. EU-komissio julkaisee niistä esityksensä todennäköisesti joulukuun alussa. Tuolloin selviää katsooko se bioenergian ilmastoneutraaliksi kuten Suomen metsäteollisuudessa on ollut tapana. Kansainvälisissä keskusteluissa näkemykset ovat muuttumassa biomassan kannalta kielteisiksi. Perinteinen näkemys, jonka mukaan bioenergian käytöstä vapautuva hiilidioksidi palautuu ennen pitkää takaisin luonnolliseen kiertoon, ei herätä kaikissa vastakaikua. Piipun päästä mitattuna biomassa tuottaa enemmän päästöjä kuin kivihiili. Ihmiskunnalla ei ole aikaa odottaa vuosikymmeniä bioenergian käytöstä vapautuvan hiilen sitoutumista uuteen biomassaan.

Asia on kansallisesti hankala, sillä bioenergiaa tuottaviin laitoksiin on tehty merkittäviä investointeja. Taloudellisista seurauksista huolimatta tässä – kuten kaikissa tilanteissa – kannattaisi ottaa tosiasiat annettuina. Kansallisen menestyksen kannalta olisi viisasta satsata innovaatioihin, jotka perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Kotimainen keskustelu bioenergian kestävyyskriteereistä varmasti kiihtyy mitä lähemmäksi EU-komission tiedonantoa päästään. 

Vapaus valita toisin ry. järjestää aiheesta seminaarin ke 30.11. klo 17-19 Tieteiden talolla. 

Tilaisuutta voi seurata myös suorana VVT:n verkkosivuilla julkaistavan linkin kautta.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Kuva: Jakob Tuggener, The Family of Man, 1955

EU:n kriisi syvenee entisestään

Unkarin kansanäänestys EU:n pakolaiskiintiöistä on tuore takaisku unionin toiminnalle. Britannian päätettyä viime kesänä irtautua EU:sta kritiikki sitä kohtaan on kasvanut etenkin Unkarissa ja Puolassa.

Kasvaneiden pakolaisvirtojen ja lisääntyneen maahanmuuton seurauksena populistiset ääriliikkeet ovat voimistuneet kaikkialla Euroopassa.

Pääministeri Viktor Orbanin hallituskausi on ollut surullista katsottavaa solidaarisuuden ja vastuunjaon puolesta toimiville eurooppalaisille.

Vaikka alle puolet unkarilaisista vaivautui osallistumaan 2.10. järjestettyyn kansanäänestykseen, selvä enemmistö niistä jotka äänestivät torjui EU:n johtajien vuosi sitten vaivalla sopiman 160.000 pakolaisen jakosuunnitelman. Unkarin osuus kiintiöstä olisi ollut vajaa 1300 pakolaista. Se oli Orbanin mielestä liikaa vaadittu.

Suunnitelma oli jo valmiiksi edennyt kehnosti. Vuoden aikana vain alle 8000 pakolaista on saatu siirrettyä sopimuksen mukaisesti uusiin kohdemaihin. 152.000 ihmistä odottaa edelleen sen toimeenpanoa. Unkarin kansanäänestyksen jälkeen sopimus uhkaa raueta lopullisesti. Se ei lupaa hyvää muullekaan EU-yhteistyölle.

Sama asetelma voi toistua ensi vuonna järjestettävissä Ranskan presidentinvaaleissa. Vaalien toiselle kierrokselle on mitä ilmeisimmin nousemassa Kansallisen rintaman Marine Le Pen ja konservatiivien Alain Juppé. Istuva presidentti Francois Hollande ja presidentin paikkaa uudelleen havitteleva Nicolas Sarcozy ovat molemmat niin epäsuosittuja ettei heillä uskota olevan mahdollisuuksia jatkoon.

Näissä asetelmissa Juppén uskotaan menestyvän parhaiten. Ranskassa, kuten myös Yhdysvalloissa tällä hetkellä, eletään kuitenkin pelonsekaisia hetkiä. Yksikin terrori-isku voi muuttaa asetelmia ääriehdokkaan hyväksi.

Le Penin valinta presidentiksi merkitsisi todennäköisesti umpikujaa koko Euroopan unionille. Le Pen on luvannut viedä maansa EU-jäsenyyden kansanäänestykseen, jos hänet valitaan Ranskan johtoon. Ranskan irtautuminen unionista olisi todennäköisesti kuolinisku sen toiminnalle: EU tuskin kestäisi sen keskeisen perustajajäsenen eroa.

Tämä olisi onneton lopputulos kaikille – eikä vähiten myös Suomelle.

EU:n jäsenmaissa kaivataan nyt kipeästi valistunutta ja monipuolista keskustelua unionin toiminnasta. Vapaus Valita Toisin ry. yrittää tehdä tässä oman osuutensa julkaisemalla lokakuussa kirjan EU:n tulevaisuudennäkymistä sekä järjestämällä aihetta koskevan seminaarin 7.12. Toivon että ne auttavat osaltaan ymmärtämään EU:n tilannetta ja kehitystarpeita.

Eero Yrjö-Koskinen, 

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Kuva: Shiu-min Tsay. Welt Austellung der Photographie 1964.

Tarvitaan punavihreää yhteistyötä

Suomessa on tilanne, jossa hallitus ajaa ja toteuttaa politiikkaa, joka kasvattaa eriarvoisuutta, on tuomassa luokkayhteiskuntaa takaisin ja on heikentämässä hyvinvointivaltion peruspalveluita. Tätä vastaan oppositio: SDP, Vihreät ja Vasemmisto, on hyvin yhtenäisesti eduskunnassa toiminut, mutta kansalaisille ei ole oikein hahmottunut millälailla oppositio tekisi asiat toisin.

Punavihreä yhteistyö

Meidän täytyy saada suunnanmuutos Suomeen. Ja yksi tapa edistää tätä olisi se, että nämä kolme oppostiopuoluetta ryhtyisivät keskustelemaan keskenään ohjelmallisista kysymyksistä, ja tekemään aloitteita ja ehdotuksia. Se ei tarkoita blokkien muodostamista, me tarvitsemme muitakin.

Tarvitsemme selkeän vaihtoehdon

Yhteistyö olisi hyödyllistä kaikille, sillä se pakottaisi meidätkin, niin sosialidemokraatit kuin muut, testaamaan omia ajatuksia ja kehittämään niitä yhdessä muiden kanssa. Tällälailla me voimme luoda innostavan ja uskottavan vision sille Suomen suunnan muutokselle, jota vaalien jälkeen haluamme toteuttaa.

Erkki Tuomioja
hallituksen jäsen
Vapaus valita toisin ry

Talouspolitiikka tuuliajolla

Ensiksi avoin tunnustus: en ole kansantaloustieteilijä enkä välttämättä hahmota jokaista syy-seuraus -suhdetta talouspolitiikassa. Sen vuoksi päätin tarttua saksalaisen taloustoimittajan Ulrike Herrmannin pari vuotta sitten julkaisemaan ja Kustannusyhtiö Inton viime vuonna suomentamaan teokseen Pääoman voitto – kasvun, rahan ja kriisien historia. 

Teos on kiinnostava katsaus rahoitusmarkkinoiden, globalisaation ja kapitalismin historiaan. Se on tarkoitettu kaltaisilleni lukijoille, jotka tiedostavat modernin yhteiskunnan toiminnan ehtona olevan vaatimuksen talouskasvusta, mutta tunnistavat siihen liittyvät ongelmat, jotka uhkaavat ajaa maailman vakaviin vaikeuksiin.

Herrmannin kirja nostaa esille useita epäkohtia, joihin hän kaipaa muutosta, mikäli aiomme selvitä tulevista vuosikymmenistä ilman väkivaltaisia yhteenottoja.

Suurten liikepankkien asema on historian saatossa kasvanut sellaisiin mittoihin ettei niitä voi enää päästää konkurssiin ajamatta koko talousjärjestelmää ahdinkoon.

Tämä riippuvuussuhde selittää osin Kreikan, Irlannin, Espanjan ja Portugalin velkakriisin viimeaikaiset järjestelyt. Euroopan keskuspankki ja euromaiden johtajat mobilisoivat valtavia summia rahaa vaikeuksiin ajautuneille maille, joiden velkaantuminen uhkasi ajaa saksalaiset ja ranskalaiset pankit vararikon partaalle. Sitomalla kaikki euromaat osaksi velkajärjestelyjä pelastettiin keskieurooppalaiset liikepankit pinteestä, joka oli suistaa koko EU:n syvään kriisiin.

Herrmannin mukaan suurten liikepankkien velkojen takaaminen ei kuitenkaan kuuluisi yhteiskunnalle. Riippuvuussuhteen hyväksyminen johtaa helposti toistuviin ylilyönteihin ja tarpeettomaan riskinottoon, kuten on käynyt monissa muissa EU:n ulkopuolisissa maissa.

Kirjassa nostetaan esille myös Saksan talousuudistuksen (Agenda 2010) myötä laskeneet minimipalkat, minkä tuloksena Saksan talous saatiin vahvaan nousuun. Sen seurauksena muut euromaat ovat joutuneet tekemään samoin tuhoisin seurauksin: kotimainen kysyntä ja työllisyys polkevat paikoillaan, koska kotitalouksien käytettävissä oleva varallisuus on pienentynyt. Ratkaisuksi Herrmann suosittelee minimipalkkojen nostamista ja tuloerojen tasaamista, jotta yhteiskunnan rattaat saadaan pyörimään myös muualla kuin vientisektorilla.

Herrmannin kirja loppuu selvästi kesken. Hänen mukaansa nykyinen talousjärjestelmä ajautuu vääjäämättä umpikujaan, koska se ei kykene toimimaan ympäristön reunaehdoilla. Kulutuksen kasvun myötä luonnonvarojen käyttö on kasvanut kestämättömälle tasolle, mikä vie lopulta pohjan myös talouden toiminnalta.

Herrmann päättää kirjansa toteamalla ettei ”kapitalismin loppu ole historian loppu eikä maapallon loppu – eikä todennäköisesti edes ihmiskunnan loppu, vaikka teemmekin parhaamme tuhotaksemme omat elinehtomme. Tulevaisuudessa rakentuu uusi järjestelmä, jota ei vielä kyetä hahmottamaan.”

Lukijaa jää vaivaamaan kirjoittajan huolettomuus. Vallitsevan talousjärjestelmän muuttaminen ei tapahdu kivuttomasti, vaan se merkitsee todennäköisesti järkyttäviä murhenäytelmiä eri puolilla maapalloa. Herrmannin teosta lukiessa syntyy käsitys että kirjoittaja pitää niitä vääjäämättöminä, mutta sivuuttaa kokonaan niiden käytännön seuraukset.

Herrmannin asenne noudattaa tässä suhteessa valtavirtaa. Monet päättäjät ovat toki tietoisia nykyisen talousjärjestelmän puutteista. Harva kuitenkaan kyseenalaistaa jatkuvaan talouskasvuun perustuvaa ajatusmallia – saati etsii vastausta miten pääsemme ulos pinteestä ilman ympäröivän yhteiskunnan kriisiytymistä.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja

Erkki Tuomiojan merkkipäivä ja uusi kirja Euroopan unionin tulevaisuudesta

VVT:n toimesta tekeillä olevan Euroopan unionia käsittelevän kirjan mallikappale luovutettiin Erkki Tuomiojalle hänen 70-vuotispäivänään 1.7.2016. Samalla hänelle luovutettiin noin 200 nimen lista onnittelijoita, jotka ovat tilanneet kirjan ennakkoon. Tuomioja on yhdistyksen perustajajäsen ja alusta saakka VVT:n kantavia voimia. Kirja sopii mainiosti luovutettavaksi ei-EEC liikkeen aktivistille, joka sittemmin toimi unionin ulkoministerinä Ukrainan kriisin aiheuttamana erityisen kriittisenä aikana Suomen puheenjohtajakaudella.

Kirja ilmestyy syksyllä. Sen nimi on ”Hajoaako unioni?”. Sitä esitellään VVT:n järjestämässä aihepiirin seminaarissa ja lokakuun kirjamessuilla.

Kirja käsittelee EU:n kohtalon kysymyksiä. Kansalliset rajat ylittävää politiikka tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä edellyttävät ylikansalliset yritykset, pääomavirrat ja tuotannon siirrot maasta toiseen, veroparatiisit ja muut talouden ilmiöt. Samaa vaativat luonnon kestävyys, rajat ylittävä tiedonsiirto ja siirtolaisuus.

Miksi näitä asioita hallinnoimaan perustettu Euroopan unioni natisee liitoksissaan? Englanti jättää unionin. Yhä useampi esittää luopumista eurosta ja paluuta kansallisiin valuuttoihin.

Missä on ongelma? Onko vauhti ollut liian kova? Kansat eivät pysy mukana? Näyttäytyykö unioni mekanismina, joka välittää globaalin finanssikapitalismin vaatimukset kansallisen politiikan rajoitteiksi sen sijaan, että sen koettaisiin vahvistavan politiikan mahdollisuuksia kansalliset rajat ylittämällä? Tuhoaako yhdenmukaistava säätely Euroopan vahvuuden, kansallisen monimuotoisuuden?

Maan eturivin asiantuntijat analysoivat kirjassa tilannetta talous- ja aatehistorian, demokratian, sukupuolten tasa-arvon, ympäristön, muuttoliikkeen, talouden ja unionin sisäisten toimintamekanismien kannalta.

Kirjan kustantaa Into Kustannus Oy ja sen ovat toimittaneet Jouko Kajanoja ja Eero Yrjö-Koskinen. Kirjan voi tilata ennakkoon (hinta 22 euroa, sisältäen postikulut) lähettämällä tilaajan tiedot (nimi, postiosoite ja sähköpostiosoite) osoitteeseen vapausvalitatoisin@gmail.com.

Brexit on vakava varoitus Euroopan unionille

Ison-Britannian kansanäänestyksen tulos oli pysäyttävä kokemus jokaiselle, joka on seurannut läheltä unionin toimintaa ja kehitystä. 17 miljoonan äänestäjän viesti on syytä ottaa tosissaan, mikäli EU aikoo säilyä toimintakykyisenä. Keskeisen jäsenmaan irtautuminen unionista on vakava varoitus, johon on pakko puuttua.

Äänestyksen jälkeisessä uutisoinnissa painopiste on ollut Brexit-leirin perusteettomissa lupauksissa. Osa väitteistä oli toki tekaistuja. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiaa että kansanäänestyksen taustalla oli äänestäjien syvä turhautuminen, jota EU:n itseriittoinen toiminta on osaltaan ruokkinut.

EU:lla on kolme keskeistä ongelmaa, jotka on syytä ratkaista, mikäli se aikoo saada takaisin kansalaisten luottamuksen. Ensimmäinen ongelma johtuu kiristyneen kansainvälisen kilpailun aiheuttamasta rakennemuutoksesta, jonka seurauksena osa väestöstä kokee syrjäytyneensä tai jääneensä paitsi yleisestä talouskehityksestä. Toinen ongelma liittyy itälaajentumisen jälkeisen päätöksenteon heikentymiseen, jonka tuloksena yhteisymmärryksen saavuttaminen Kreikan velkakriisin ja pakolaiskriisin kaltaisissa kysymyksissä on ollut ylivoimaisen vaikeaa. Kolmas ongelma koskee EU:n päätöksenteon irrallisuutta ihmisten arjesta, jonka seurauksena harva tunnistaa unionin merkitystä kansallista lainsäädäntöä ohjaavana tekijänä.

Ensimmäisen osalta ratkaisun löytäminen lienee helpointa. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo on tuotava takaisin EU:n toiminnan keskiöön – muussa tapauksessa se menettää lopullisesti valtakirjansa. Koheesio- ja rakennerahastojen ohella EU:n toimintaan on luotava uusia välineitä, joilla kansalaisten syrjäytymistä ja eriarvoistumista voidaan hillitä.

Toinen kysymys on EU:n tulevaisuuden kannalta ratkaisevin: sen on viimein tunnustettava ettei yhteisen rintaman tavoitteleminen päätöksenteossa ole nykyolosuhteissa järkevää. Itälaajentumisen jälkeen EU:n jäsenmaat muuttuivat arvoiltaan ja tavoitteiltaan niin heterogeenisiksi ettei yhteisymmärrystä tahdo enää syntyä, ja jos syntyy, lopputulos on usein vesittynyt alkuperäiseen tavoitteeseen nähden.

EU:n on vihdoin siirryttävä eritahtisen päätöksenteon aikaan, jossa saman mieliset maat voivat halutessaan edetä muita nopeammin, ja jossa muut voivat noudattaa matalampaa kunnianhimoa. Jäsenmaat ovat toistaiseksi vältelleet tällaista lähestymistapaa peläten sen hajottavan unionin toimintaa. Lopputulos on ollut päinvastainen: konsensuksen tavoittelu on vaikeuttanut päätöksentekoa, mikä on heikentänyt unionin arvovaltaa entisestään.

Eritahtisesta päätöksenteosta on jo kokemuksia muun muassa talous- ja rahaliiton sekä Schengen-yhteistyön saralla. Sen laajentamista myös muuhun toimintaan ei pidä epäröidä.

Ranskan ja Saksan ulkoministerit ehtivät jo näyttää suuntaa julkaisemalla Brexit-äänestyksen jälkeen kannanoton, jossa he suosittelivat yhteistyön tiivistämistä sisäisen turvallisuuden, ulko- ja turvallisuuspolitiikan, pakolaiskysymysten ja maahanmuuton sekä talous- ja rahaliiton saralla.

Uudistuksiin ei pidä kuitenkaan ryhtyä ellei niille löydy riittävää poliittista kannatusta. Tukea ei saavuteta ellei EU-asioita kyetä avaamaan rivikansalaisille.

Kokemus on osoittanut ettei viestintätyötä voi jättää yksin EU-toimielinten vastuulle. Niiden kyky tavoittaa kansalaisia riittävän laajassa mitassa on rajallinen. Vastuu kuuluu kaikille jäsenmaille, joiden intressissä on että ymmärrys unionissa käsiteltäviin kysymyksiin paranee nykyisestä.

EU:n toiminta on saatava nykyistä ymmärrettävämmäksi tuomalla sen sisältö lähemmäs kansalaisia. Tässä valtiollisilla TV- ja radioasemilla on tärkeä rooli. Yleisradio on jo osaltaan petrannut raportointiaan tuomalla EU-päättäjiä saman pöydän ääreen haastateltaviksi ajankohtaisohjelmissa. Vastaavaa toivoisi myös muilta toimijoilta.

Vapaus valita toisin ry. kantaa kortensa kekoon julkaisemalla syksyllä kirjan EU-kysymyksistä. Kustannusyhtiö Inton julkaiseman kirjan (Hajoaako unioni?) kirjoittajina on joukko alan johtavia asiantuntijoita, joilta VVT on pyytänyt analyysiä EU:n tulevaisuudesta. Kirjan voi tilata ennakkoon (hinta 22 euroa, sisältäen postikulut) lähettämällä tilaajan tiedot (nimi, postiosoite ja sähköpostiosoite) osoitteeseen vapausvalitatoisin@gmail.com

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja ja Kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeri. Hän toimi Euroopan parlamentin virkamiehenä vuosina 1995-2002.

Kuva: Jeanloup Sieff. Welt Austellung der Photographie 1964.

---