EU uhkaa hajota

Kävin 15.2.2016 seuraamassa Saksan entisen ulkoministerin Joschka Fischerin kirjan (Epäonnistunut Eurooppa?) julkistamistilaisuutta Helsingissä. Fischer itse oli sairastunut eikä päässyt tuolloin paikalle.

Sen sijaan tilaisuuden koollekutsujana toiminut vihreiden eurokansanedustaja Heidi Hautala oli kerännyt nimekkään ryhmän alustajia keskustelemaan Fischerin kirjan teemoista. Paikalla olivat elinkeinoministeri Olli Rehnin ohella kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Ville Niinistö sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Keskustelu itsessään ei tuonut mitään uutta, joskin se valaisi hyvin päättäjien keskuudessa vallitsevaa neuvottomuutta Euroopan unionin kohtaaman ongelmavyyhdin keskellä.

Fischerin kirja tuo kuitenkin lisävalaistusta nykyisen kriisin taustoihin. Fischerin mukaan EU:n olemassaolo on aidosti uhattuna. Hänen mukaansa Saksalla ja Ranskalla on ratkaistavanaan periaateongelma, josta kansan enemmistö on eri mieltä. ”Tämä ei voi kuitenkaan olla mikään este (…). Euroopan unionia ei ole rakennettu kyselyille ja enemmistönäkemyksille (…). Sen ovat rakentaneet valtiomiehet, jotka eivät piitanneet omasta suosiostaan (…).”

Näihin Fischerin sanoihin kiteytyy mielestäni EU:n legitimiteettikriisin ydin. Vuosikymmenien ajan Euroopan yhteisöä on rakennettu yhä tiiviimmän yhteistyön suuntaan ilman että eurooppalaiset äänestäjät olisivat kokeneet hanketta omakseen. Valtaosa EU:n äänestäjistä on seurannut passiivisesti tapahtumien kehitystä ilman että he olisivat kokeneet minkäänlaista omistajuutta Brysselissä tehtyihin päätöksiin. Ongelmaa ei ollut niin kauan kun näiden päätösten koettiin parantavan kansalaisten elämänlaatua. Kriisi alkoi kärjistyä vasta kun tilanne EU:n jäsenmaissa alkoi heiketä eikä kasautuviin ongelmiin löytynyt enää kollektiivisia ratkaisuja.

Kuten Fischer aivan oikein toteaa, kyse ei ole niinkään ongelmien suuruudesta kuin EU:n sisäisen päätöksenteon dramaattisesta heikkenemisestä, minkä seurauksena yhteisymmärryksen löytyminen on ollut monissa tapauksissa ylivoimaista. Fischerin ehdotus tilanteen korjaamiseksi on kuitenkin yllättävä: euroryhmän tulisi hänen mukaansa luoda poliittisesti yhdentynyt ydin, joka pystyisi paremmin vastaamaan yhteisön sisäisiin ja ulkoisiin haasteisiin.

Legitimiteettivajeen ratkaisemiseksi Fischer suosittelee EU:n rakentamista Sveitsin liittovaltiomallin mukaisesti. Hän näkee Sveitsissä ”hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä, jopa rinnakkaisuutta nyky-EU:n perustuslaillisten ongelmien kanssa”. Fischerin mukaan se voisi tarjota tiekartan eurooppalaiselle demokratialle, joka edustaisi EU:hun osallistuvien kansojen ja niiden yhteisten etujen summaa.

Tavoitteen saavuttamiseksi Fischer ehdottaa erillisen parlamentaarisen edustuston eli eurokamarin muodostamista, jossa olisi kansallisten parlamenttien suhteellinen edustus. Kamari olisi vastuussa budjetti-, finanssi- ja talouskysymyksistä, subsidiariteettiasioista sekä eurooppalaisista perustuslaillisista kysymyksistä. Euroopan parlamentti jatkaisi sen rinnalla, jolloin EU:hun syntyisi kahden kamarin todellisuus. Tällainen suvereniteetin siirto edellyttäisi kaikkien eurokamariin osallistuvien maiden kansanäänestystä, jonka aiheena olisi eurooppalaisen liittovaltion perustaminen.

Fischerin ajatuksia lukiessa herää kysymys onko kirjoittaja tietoinen Euroopan tapahtumien viimeaikaisesta kehityksestä. Selitys löytyy kirjan ensimmäisiltä sivuilta: Fischer julkaisi kirjansa kesällä 2014, jolloin päällimmäisiä huolenaiheita olivat Ukrainan tapahtumat ja euroryhmää järkyttänyt finanssikriisi. Syyrian sodan laukaisema pakolaiskriisi oli kuitenkin vasta alkamassa eikä sen synnyttämästä poliittisesta maanjäristyksestä ollut vielä tietoakaan.

Tänä päivänä tällaisten ajatusten esittäminen tuntuu kaukaa haetulta. Aikana, jolloin Iso-Britannia uhkaa erota unionista ja Visegrad-maat kokoavat voimia EU:n yhteisvastuuperiaatteita vastaan, Euroopan liittovaltiota koskevan kansanäänestyksen järjestäminen kuulostaa naurettavalta. Mikä siis ratkaisuksi?

Vapaus valita toinen ry. on koonnut maan parhaat voimat etsimään vastausta Euroopan unionin kohtalonkysymykseen. Kesällä 2016 julkaistava kirja pyrkii valaisemaan Euroopan ongelmien historiallisia, poliittisia ja valtiosääntöön perustuvia taustoja. Niiden avulla löytyy toivottavasti myös avaimia nykyisen pattitilanteen ratkaisemiseksi.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n varapuheenjohtaja. Hän toimi Euroopan parlamentin palveluksessa 1995-2002.