Mistä pitäisi puhua kun puhutaan turvallisuudesta?
Tämä oli Turussa 10.9.2018 pidetyn Vapaus valita toisin yhdistyksen seminaarin
ensimmäinen kysymys, jonka esitti tilaisuuden moderaattori, turkulainen
kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin.
Vastaus siihen riippuu ihmisen katsantokannasta ja omasta senhetkisestä
tilanteesta.
Markku Jokisipilä, Turun Yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja otti esille sen, mikä monelle suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen turvallisuusuhista: Venäjä. Turvallisuusuhka Venäjän taholta ei kuitenkaan välttämättä ole sotilaallinen.
Esimerkiksi vuonna 2015 Venäjältä Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat saivat
lyhyessä ajassa aiheutettua melkoista hämminkiä. Suurena valtiona Venäjä pystyy
jopa pienillä toimilla saamaan aikaan suhteettoman suurta vahinkoa.
Kansanedustaja Pekka Haavisto,
joka vuonna 2015 oli Ulkoasiainvaliokunnan jäsen, kertoi tapahtuman ajoilta
mieleen jääneestä keskustelusta. Rajavartiolaitoksen porukka oli huolissaan
Venäjältä tulevista turvapaikanhakijoista ja siihen Haavisto oli tokaissut
”miksi ette laita puomia siihen rajalle”. Puomi oli kuulemma laskettu muutamaa
päivää myöhemmin.
Haavisto pohti myös mihin vedetään raja kun halutaan puhua turvallisuudesta.
On tutkittu, että Ruotsissa ihmisiä putoaa vähemmän keittiöjakkaroilta kuin
Suomessa, mikä sekin on jonkin sortin turvallisuusuhka, mutta laajasti
ajatellen voitaisiin määritellä, että suurimmat uhat turvallisuudelle ovat
pakolaisuus, ihmisoikeuksien polkeminen ja ympäristöuhat.
Suurimmat uhat turvallisuudelle: ihmisoikeuksien polkeminen, pakolaisuus, ympäristöuhat
Kansanedustaja Erkki Tuomioja jatkoi todeten, että nykyinen kestämätön kehitys johtaa ihmiskunnan tuhoon. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on erittäin suuri ongelma, jonka seurauksia emme tule aina edes ajatelleeksi. Meneillään on kuudes sukupuutto ja lajeja katoaa ihmisen toiminnan seurauksena tuhatkertaisesti verrattuna tilanteeseen, jossa ei olisi ihmisen vaikutusta.
Ilmastonmuutos aiheuttaa aavikoitumista jolloin elinkelpoinen tila
maapallolla vähenee. Se johtaa ihmisten hakeutumisen parempiin olosuhteisiin ja
pahimmassa tapauksessa tilanne voi johtaa hallitsemattomaan kaaokseen
niukkenevista luonnonvaroista ja jopa sotilaallisiin konflikteihin. Esim.
Darfurin sodan sanotaan olevan maailman ensimmäinen ilmastosota. Nämä kaikki
olemassa olevat uhat ovat sellaisia, että ne vaatisivat laajaa monenkeskeistä
yhteistyötä ja sellaiseen on vielä pitkä matka.
Tarvitaan laajaa monenkeskistä pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä
Vaikka meillä on kansainväliset ilmastosopimukset, mm. Kioton ja Pariisin sopimukset, ne ovat riittämättömiä pysäyttämään ilmastonmuutosta, korkeintaan ne voivat hidastaa sitä. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen on asia, jolla olisi pitkäaikaista hyötyä. Perinteisellä voimankäytöllä ei sellaisia hyötyjä enää ole saatavaissa.
On vielä kuitenkin johtajia, kenraaleja ja poliitikkoja, jotka käyttävät
sotaisaa retoriikkaa ja uskovat että sotilaallisella voimalla voisi saavuttaa
merkittäviä etuja muiden kustannuksella. Ei voi. Sotilaallinen voimankäyttö ei
tuota kenellekään kestävää pysyvää etua, vain hetkellistä voimantunnetta. Esim.
Krimin valtaus lisäsi Putinin suosiota hetkellisesti, mutta ei tuottanut mitään
hyvää tavalliselle venäläiselle. Se ei kuitenkaan sulje pois, etteikö pitäisi
varautua perinteiseen voimapolitiikan käyttöön, mutta pitää ymmärtää, että
sotilaallinen uhka ei ole suurin uhkamme. Pitäisi pystyä osoittamaan, että
voimapolitiikalla ei saavuteta mitään kestäviä etuja.
Ilmastopakolaisuutta ei mikään valtio ei pysty yksinään ratkomaan
Jokisipilä korosti myös kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä. Mikään valtio ei pysty yksinään ratkaisemaan edessä olevia ongelmia, siksi yhteistyö on ehdoton edellytys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ilmastopakolaisuus on yksi suurimmista kysymyksistä ja mikäli emme pysty tarttumaan ilmasto-ongelmiin ja krooniseen poliittiseen epävakauteen, erityisesti Afrikassa ja Lähi-Idässä, eivät ongelmat katoa minnekään, päinvastoin, ne kasvavat.
Jokisipilän mukaan vuoden 2015 pakolaisvirta Eurooppaan oli vain
alkusoittoa sen rinnalla mitä tulemme näkemään, jos emme tartu ponnekkaasti
käsillä olevien ongelmien alkulähteisiin emmekä hoitaisi ainoastaan seurauksia.
Meidän pitäisi myös ymmärtää laajentaa turvallisuusnäkökulmaamme niin, ettemme keskittyisi
ainoastaan sotilaallisiin uhkakuviin.
Globalisaatio on tuonut esiin sen, kuinka surkean pieni yksi
kansallisvaltio, tai jopa EU, on maailmanlaajuisten uhkakuvien edessä.
Maailmalla on havaittavissa trendi, jossa korostetaan omia kansallisia
vahvuuksia ja halutaan käpertyä sisäänpäin sen sijaan, että lähdettäisiin
laajaan yhteistyöhön. Halutaan ikään kuin palata ajassa taaksepäin.
Afrikan väestöräjähdys ja ilmastopakolaisuus
Haavisto oli puhunut aiemmassa tilaisuudessa Afrikasta ja hieman epätavallisesta näkökulmasta eli millainen on Eurooppa afrikkalaisten silmin. Afrikassa on trendejä, joista meidän pitää olla huolissaan, suurin niistä on tietysti ilmastonmuutos, joka koettelee Afrikkaa tyystin eri tavalla kuin vaikkapa Suomea. Ihmiset joutuvat lähtemään pois elinkelvottomalta kotiseudultaan hakemaan parempaa elämää muualta.
Toinen huolenaihe on Afrikan valtava väestönkasvu. Väkimäärän ennustetaan lisääntyvän
tämän päivän miljardista neljään miljardiin vuoteen 2100 mennessä.
Väestöräjähdys tuo väistämättä ongelmia esim. koulutuksen ja työpaikkojen
tarjonnassa. Niiden puute aiheuttaa kaupungistumista, slummiutumista ja
sosiaalista kurjuutta. Epätoivoiset ihmiset hakevat turvaa sieltä mistä saavat
ja usein turvaa antavat äärijärjestöt.
Seurauksena radikalisoitumista
Radikalisoituminen on usein olosuhteiden pakosta johtuva seuraus ja tämä heijastuu myös Afrikan ulkopuolelle. Marginalisaatio eli yksilön tai ryhmän työntäminen reunoille pois yhteiskunnan ytimestä, on yleismaailmallinen ilmiö ja kasvava ongelma myös Afrikassa. Esim. Keski-Afrikan tasavallassa sanotaan, että tsadilaiset ovat olleet täällä vasta sata vuotta, menkööt kotiinsa. Mikä siis on se aika, jolloin ihmisen katsotaan olevan oikeutettu kansalaisuuteen maassa, jossa hän, hänen vanhempansa ja jopa isovanhempansa ovat syntyneet?
Samanlaista ihmisten kastijakoa ja suoranaista rasismia tapahtuu
muuallakin, viimeisimpänä maailman tietoon on tullut rohingya-vähemmistön
kohtelu Myanmarissa. Siksi olisi tärkeää pureutua ongelmien alkuläheisiin ja
auttaa näitä maita esim. kehitysyhteistyörahoitusta kasvattamalla, nyt sitä on
sen sijaan vähennetty. Rauhoittamalla tilannetta köyhissä maissa, rauhoitamme
sitä myös Euroopassa.
Sotilaallisen konfliktin hyödyt?
Haavisto oli eri mieltä Tuomiojan kanssa siitä, saako sotilaallisella konfliktilla hyötyjä. Hyötyjä ei hänen mukaansa pitäisi aina mitata vain taloudellisten hyötyjen näkökulmasta, sillä henkiset hyödyt kuten arvot, kunnia, kasvojen säilyttäminen ja omasta mielestä oikeassa oleminen ovat myös tärkeitä. Venäjällä valloittaja on perinteisesti saanut nimensä perään sanan ”Suuri” ja se ehkä viehättää myös Putinia.
Tuomioja muistutti yhdestä turvallisuusuhasta, joka kannattaa pitää
mielessä eli joukkotuhoaseet. Ydinaseriisunta ei ole kehittynyt juuri
mihinkään, koska ydinasevaltiot haluavat pitää kiinni aseistaan. Yksi
edistysaskel on kuitenkin saavutettu eli täydellinen ydinasekieltosopimus,
jonka on allekirjoittanut 80 maata ja sopimuksen uskotaan tulevan voimaan
jossain vaiheessa. Kiellon seurauksena aseiden määrä ei ole vähentynyt, mutta
se antaa tärkeän signaalin siitä, että ihmiset haluavat ydinaseettoman
maailman.
Ydinasekieltosopimuksessa Suomi ei ole mukana
Suomi ei toistaiseksi ole näiden allekirjoittajien mukana. Virallisen selityksen mukaan se on ristiriidassa ydinsulkusopimuksen kanssa, epävirallinen kysymys on se, haluaako Suomi pitää portin auki Natoon. Sopimuksen allekirjoituksen pelätään heikentävän tätä mahdollisuutta. USA on jo painostanut esim. Ruotsia, jotta se ei liittyisi sopimuksen puoltajiin, mikä on erikoista varsinkin, kun Ruotsi oli itse mukana neuvottelemassa tätä sopimusta.
Tuomioja muistutti, että oli liittoutumisesta mitä mieltä tahansa, on
jokseenkin typerää laskea maan puolustaminen ydinaseiden varaan, olivat ne
sitten omia tai jonkun muun valtion. Ydinsodassa ei ole muita kuin häviäjiä.
Itämeren valtioiden rajat säilyvät avoimina
Jokisipilä otti kantaa yleisökysymykseen eli Itämeren rajojen mahdolliseen sulkemiseen. Hän ei usko siihen mentävän eikä myöskään usko EU:n pääsevän kovinkaan helposti yksimielisyyteen pakolaispolitiikasta. Hän korosti, että vaikka ilmastonmuutosta ei tulisikaan, niin valtava väestönkasvu aiheuttaa painetta ihmisten siirtymisestä Afrikasta muualle ja EU ei välttämättä selviä tästä yksin. Rajojen sulkeminen on taas seurausten, ei syiden hoitamista.
Tuomioja otti kantaa rajojen sulkemisen taloudellisiin vaikutuksiin. Hän
myös muistutti, että pakolaisuus ei välttämättä ole se suurin ongelma, jonka
joudumme ilmastonmuutoksen myötä kohtaamaan. Tämä kesä näytti jo sen, miten
ihminen on voimaton luonnonoikkujen edessä. Ns. poikkeukselliset sääilmiöt
kuten myrskyt, tuulet ja kuivuuskaudet johtavat nekin turvallisuuden
heikkenemiseen.
Haavisto otti omalta osaltaan kantaa Euroopan rajojen sulkemiseen.
Esimerkkinä hän mainitsi Puolan, Unkarin ja Italian, jotka antavat omalla
esimerkillään ymmärtää, että emme sittenkään ole samassa veneessä. Tilanteet
vaihtelevat ja poikkeustilanteisiin pitää pystyä reagoimaan. Vuonna 2015
Venäjän yli tulevat turvapaikanhakijat aiheuttivat juuri tällaisen
poikkeustilanteen, jonka Haavisto katsoo olleen junailtu jollain tavalla, koska
Venäjä halusi testata Suomen rajan toimivuutta.
Hänen mielestään Venäjä on kyllin vauras maa pitämään huolta niistä
pakolaisista, joita maassa on, Suomeen niitä ei tarvitse lähettää.
Poikkeuksiakin tietysti on eli jos maahan pyrkii tsetseenejä,
seksuaalivähemmistöön kuuluvia tai jehovantodistajia, on heidän turvallisuusasiansa
käsiteltävä asiaankuuluvalla tavalla.
Uhkana ihmisten syrjäytymiskehitys - elämisen edellytysten puute ja tulevaisuuden näköalattomuus
Sisäisistä uhista puhuttaessa Tuomioja mainitsi, että poliisilla on siitä oma vankka mielipiteensä ja jo vuosien ajan on kerrottu, että suurin sisäinen turvallisuusuhka maassamme ovat nuoret syrjäytyneet miehet. Suomalaiset poliisit saivat myös kehuja, sillä Tuomioja totesi suomalaisen poliisin olevan keskimäärin fiksu.
Jokisipilä muistutti, että menestyneen yhteiskunnan tuntomerkit eli toimiva
oikeusvaltio, luottamus kanssaihmisiin ja valtiollisiin instituutioihin sekä
sosiaalisen nousun väylien mahdollisuus olisivat mahtavia vientituotteita,
mikäli niitä pystyttäisiin esim. Lähi-Itään viemään. Oikeusvaltiokehitys on kuitenkin
huolestuttava jopa osassa EU-maita.
Luottamus valtiollisiin instituutioihin on joissain maissa täysin kuralla
ja jos sosiaalisen nousun väylät on tukittu, tulemme näkemään yhä enemmän
Eurooppaan pyrkijöitä. Niitä, joilla ei ole omassa maassaan minkäänlaista
positiivista tulevaisuutta näköpiirissä. Afrikassa jo hyvin monella on
älypuhelin, joten he näkevät helposti ja nopeasti miltä elämä Euroopassa
näyttää. Tämä toimii työntötekijänä parempaa elämää etsiville.
Ihmisten liikkuvuus on myös voimavara
Tuomioja muistutti, että muuttoliikkeet ovat aina olleet olemassa, toive paremmasta elämästä ajoi kymmeniä tuhansia suomalaisia aikoinaan esim. Amerikkaan. Nyt maailmassa on noihin aikoihin verrattuna kymmenkertainen määrä ihmisiä, liikkuminen on helppoa ja nopeaa ja kun vielä tieto kulkee reaaliajassa, on aiemmin luonnolliseksi koettu ihmiskunnan kehitys muodostunut asiaksi, joihin valtioiden pitäisi puuttua ja sopia yhteiset pelisäännöt ihmisten liikkuvuudelle.
Tuomioja halusi muistuttaa, että ihmisten liikkuvuus on ollut
myös suunnaton voimavara ja ilman sitä mekin eläisimme varsin ankeissa
olosuhteissa.
Parantavatko markkinat maailman - sääntelyn tarve?
Yleisöstä kysyttiin yritysten vaikutusta ympäristöön. Elina Sandelin kiteytti kysymyksen lyhyesti: Parantavatko markkinat maailman. Tuomiojan mielestä jokainen yritys ja jokainen yksilö on vapaa valitsemaan toimiiko ympäristöä kunnioittavalla tavalla vai jättääkö ongelmat muiden hoidettavaksi.
On kuitenkin asioita, jotka pitää hoitaa kansainvälisillä säännöksillä. Mutta
voi toimia myös yleisten sääntöjen vastaisesti, silti lakien mukaan. USA:ssa
monet paikallisyhteisöt, osavaltiot ja kunnat ovat Trumpin ilmastosopimuksista
irtautumisesta huolimatta lähteneet etsimään ympäristöystävällisempiä keinoja
esim. energiantuotantoon, eikä valtiovalta voi niitä estää.
Kestävä hyvä elämäntapa?
Jokisipilä kritisoi tapaamme pitää materiaaliseen kulutukseen perustuvaa elämäntapaa ihanteena. Jos maailman kaikki 7,5 miljardia ihmistä saisivat saman elintason mikä meillä on, olisi se maapallon kannalta kestämätöntä. Sitä kaikki kuitenkin tavoittelevat.
Voisiko yrityksillä olla tässä rooli kääntää näkemyksemme siitä millaista
on hyvä elämä? Löytyisikö sellainen yritys, joka pystyisi myymään ajatuksen
siitä, että juuri ympäristöä vähemmän kuormittava elämäntapa olisikin
tavoiteltavaa?
Tuomioja totesi, että köyhien maiden ihmiset voivat saavuttaa korkeamman
elintason paljon pienemmällä saastuttamisella, millä me olemme sen saaneet.
Meillä on ollut radiot, stereot, telkkarit, lankapuhelimet ja laskukoneet. Nyt isoja
laitemöhkäleitä ei tarvita, älykännykällä voi hoitaa melkein kaikki em.
laitteiden toiminnot. Kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan myös huomattavan paljon
vähemmän energiaa mitä tarvittiin 50 vuotta sitten. Silloin 1 %:n kasvun
saavuttamiseen tarvittiin 4 %:n lisäys energiankulutukseen, tänä päivänä 1 %:n
kasvu saadaan aikaan 0,25 %:n energiankasvulla.
Haavisto oli aikanaan ympäristöministerinä ja ilmastoneuvotteluissa
valtioiden eri kannat tulivat aina hyvin esiin. USA:n mielestä valtioiden ei
pitäisi puuttua asiaan, sillä eiväthän valtiot saastuta vaan yritykset. Intia
taas ehdotti mallia, jossa kaikille ihmisille jaettaisiin päästökiintiö ja jos
sitä ei käytä, sen voisi myydä eteenpäin. Teollisuusmaat eivät tietenkään
tällaiseen malliin suostuneet.
Ympäristölle parempia ratkaisuja: yritysten, ihmisten vastuullisuutta ja valtioiden sääntelyä
Suomessa ST1, Neste ja Kone ovat lähteneet kirittämään päätöksentekijöitä aloittamalla itse ympäristölle parempien ratkaisujen kehittämisen. Aikoinaan Afrikan ns. veritimanteista nousi niin suuri kohu, että yritykset itse lähtivät hakemaan kestävämpiä ratkaisuja timanttien tuotantoon. Yrityksilläkin on siis oma roolinsa ja omalla toiminnallaan ne voivat vähentää ympäristökuormaa sekä parantaa työntekijöiden olosuhteita.
Tuomiojan mielestä Suomi pystyy lainsäädännöllä puuttumaan
ympäristövaikutuksiin. Ongelma on se, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että
ilmastonmuutosta on hillittävä ja sitten seuraavassa lauseessa tulee se mutta;
ympäristöä on suojeltava, mutta kohtuuhintaisen energian saanti on turvattava.
Nämä kaksi asiaa eivät Tuomiojan mukaan oikein kulje käsi kädessä.
Haaviston mukaan valtion pitäisi myös kohdentaa energiatukensa eri tavalla.
Nyt fossiilisia polttoaineita tuetaan enemmän mitä valtio käyttää uusiutuviin
energiamuotoihin. Uudet innovaatiot voivat myös olla suurena apuna. Esim. Ilkka
Herlin tutkii Paraisilla koetilallaan pellon ja metsän maaperän kykyä sitoa
enemmän hiiltä ja Suomesta voisikin Haaviston mukaan tulla uusi hiilensidonnan
maailmamestari.
Vastuumme kehitysyhteistyöstä - uusia rahoitusmekanismeja
Sandelin kysyi kansanedustajilta kehitysyhteistyörahasta, jonka määrä pitäisi olla 0,7 % BKT:sta. Tämä hallitus on pienentänyt kehitysyhteistyörahojen määrää. Tuomiojan mielestä onkin perin kummallista, että samaan aikaan kun rahoitusta vähennetään, vaaditaan että ihmisiä pitäisi auttaa siellä mistä he lähtevät. Jokisipilä yhtyi tähän näkemykseen. Haaviston ollessa kehitysyhteistyöministerinä rahoituksessa päästiin yli 0,6 %:n. Se johtui siitä, että hallituskauden alussa päätettiin, että päästöhuutokauppatulot käytetään sataprosenttisesti kehitysyhteistyörahoihin.
Hän ehdottikin, että tuleva hallitus rakentaisi uuden rahoitusmekanismin,
esim. keräämällä lentopolttoaineveroa ja ohjaamalla ne varat suoraan
kehitysyhteistyöhön. Näin kukaan ei pääsisi valittamaan, että raha olisi
itseltä pois.
Jokisipilä totesi, että poliittinen hinta kehitysyhteistyörahojen
alentamisesta on kovin pieni. Se on asia, joka ei suututa ihmisiä, eikä
poliittinen ura siitä vaarannu. Ihmisiä kiinnostaa eniten oma elinpiirinsä ja niitä
koskevat päätökset ja siksi monesti on vaikeaa tehdä näkyväksi se, miksi
kehitysyhteistyörahojen maksaminen on tärkeää.
Myös ilmastonmuutos on niin iso asia, että se ei konkretisoidu tavalliselle
äänestäjälle, joten sen puolustaminen ei ole vaaliehdokkaalle kovinkaan
hedelmällistä, jos miettii äänisaalistaan tulevissa vaaleissa.
Tuomiojan mukaan Jokisipilän näkemys on kovin pessimistinen, sillä ennätyslämmin
kesä ja Ruotsin metsäpalot herättivät ihmiset huomaamaan, että ilmastonmuutospuheilla
saattaa sittenkin olla katetta ja jotain ehkä on tapahtumassa.
Kirjoittajan kommentti - tarvitaan tekoja, jokaiselta
Jotain on varmasti tapahtumassa, mutta mitä. Vain osaan voimme itse
vaikuttaa.
Keskusteluissa tuli selkeästi esille, että ilmastonmuutos on suurin
turvallisuusuhka ja on sanomattakin selvää, että ilman elinkelpoista ympäristöä
on jokseenkin hyödytöntä miettiä tulevia talousennusteita.
Meille sanotaan aina: mieti mitä voisit itse tehdä. Parempi olisi sanoa:
älä enää mieti, vaan tee.
Kaikki ne keinot, jotka vähentävät ympäristön saastumista, voivat vähentää
konflikteja ja siten myös pakolaisuutta. Suosimalla laatua, ei määrää, annamme
tukemme yrityksille, jotka huolehtivat ympäristöstä ja maksavat työntekijöille
kohtuullista palkkaa.
Vauraammassa valtiossa lapset saavat koulutusta, ajan saatossa tieto korvaa
uskomukset ja taas olemme vähentäneet konfliktien ja pakolaisten määrää.
Jokaiselle pitäisi olla kristallinkirkasta, että asunnon lämpötilaa kannattaa
vähentää vaikka vain asteella, lyhyet matkat kannattaa kävellä tai pyöräillä ja
kasvisruokaa voi popsia huoletta useammin, ei ihminen siihen yhteen lihattomaan
ateriaan näänny.
Ja lopuksi kannattaa muistaa, että pelko on pään sisällä oleva mielentila.
Pelkäämme asioita, joiden todennäköisyys on häviävän pieni. Siihen liittyen
Pekka Haaviston muisto 70-luvulta:
”Olimme ystävän kanssa interraililla 70-luvulla.
Erityisesti jäivät mieleen juna-asemat Saksassa. Siellä seiniä koristivat
etsintäkuulutettujen terroristiepäilyjen kasvokuvat, joihin osan päälle oli
vedetty punainen rasti. Se tarkoitti, että epäilty oli saatu kiinni tai hän oli
kuollut. Terroristijahtia on ollut aiemminkin ja se oli näkyvää ainakin Keski-Euroopassa.
Terrorismi ei ole uusi tämän päivän ilmiö.”
Aiemmin siis terroristeja jahdattiin enemmänkin
lännenfilmeistä tutuilla ”WANTED, dead or alive” –tyyppisillä julisteilla,
nykyään keinot ovat toiset. Tilastollisesti elämme auvoista aikaa 70- ja
80-lukujen terrorismiin verrattuna. Silloin Euroopassa kuoli vuosittain satoja
ihmisiä terroritekojen seurauksena, viime vuosikymmeninä luku on laskenut
dramaattisesti. Meillä on siis vielä toivoa paremmasta maailmasta, kunhan
ymmärrämme pitää siitä hyvää huolta.
Kristiina Kytöviita on Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen
varajäsen Turun seudulta
Tilaisuuden ohjelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti