Energiamurros kaipaa hiilitaseen käyttöönottoa

Energia-, ympäristö- ja kestävyyskysymyksiin erikoistunut Aki Suokko ja useita energia-alan kirjoja laatinut tietokirjailija Rauli Partanen ovat tuottaneet kunnianhimoisen teoksen talouden, energian ja ympäristön riippuvuussuhteista (Energian aika – avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen).

Kirjassa käydään läpi halvan ja helposti saatavan energian merkitys teollisessa vallankumouksessa ja inhimillisen hyvinvoinnin edistämisessä. Fossiilisten polttoaineiden läpimurron myötä talousjärjestelmän puutteet ovat alkaneet kuitenkin paljastua: talouskasvun seurauksena kasvaneet päästöt ovat aiheuttaneet kestämättömiä paineita elinympäristölle. Johtopäätös on kaikkien tiedossa: ellemme pysäytä tätä kehitystä, se pysäyttää meidät varmasti.

Kirjoittajat käyvät kiitettävästi läpi nykyiseen energiariippuvuuteen liittyviä haasteita. Yli 80 prosentin riippuvuutta kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta ei muuteta parissa vuodessa saati vuosikymmenessä. Ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä on kyse massiivisesta urakasta, jonka torjuntaan tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä vaihtoehtoja, mukaan lukien ydinvoimaa.

Uusiutuviin energiamuotoihin vihkiytyneille voi tulla järkytyksenä tieto, että näiden sinänsä kannatettavien energiamuotojen potentiaali ei riitä alkuunkaan kattamaan fossiilisten energialähteiden kapasiteettia. Jotenkin tämä energiamäärä on kuitenkin kyettävä korvaamaan – ja mieluiten päästöttömästi, mikäli aiomme pitää tämän planeetan elinkelpoisena.

Vaikka uusiutuvien läpimurrosta on kirjoitettu paljon, tosiasia on että fossiilisen energian käyttö on edelleen kasvanut. Jopa Norjan kaltaisessa maassa, jossa on voimallisesti edistetty sähköautojen käyttöönottoa, bensiinin kulutus on yhä lisääntynyt.

Suokon ja Partasen mukaan puhtaan energian (uusiutuvat ja ydinvoima) yhteenlaskettu osuus maailmassa on 2000-luvulla noussut 13 prosentista 14 prosenttiin. Selvää on ettei fossiilisten yli 85 prosentin osuutta kurota umpeen ilman merkittäviä muutoksia toimintatavoissa.

Kirjoittajat käyvät läpi tukun eri vaihtoehtoja alkaen nettoenergiakäsitteestä (EROEI) talousjärjestelmän tarkistamiseen. Osa näistä ehdotuksista voi olla vaikeita sisäistää jopa yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneelle lukijalle.

                                            

Toistakymmentä vuotta ympäristöasioita seuranneena olen vakuuttunut että vain selkeillä ja yksinkertaisilla ratkaisuilla on menestymisen mahdollisuuksia tässä aikataulussa.

Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tuskin löydetään sopua menettelytavoista, jotka asettavat kohtuuttomia rasitteita kehittyville talouksille. Energiamurroksen läpivieminen edellyttää järjestelyä, jossa kansakunnat kokevat saavansa aidosti hyötyä elintason siitä liikaa kärsimättä.

Biofyysisen elinympäristön ehdoilla toimiva kohtuutalous voi todennäköisesti toteutua vain jos jatkossa kaikissa keskeisissä toimenpiteissä arvioidaan niiden vaikutukset ilmastoon. Hiilitaseen käyttöönotto lainsäädäntötyössä on verraten yksinkertainen ratkaisu, jota tulisi täydentää saastuttaja maksaa -periaatteella, ympäristöohjaavalla verotuksella sekä elinkaariajattelun käyttöönotolla julkisissa hankinnoissa ja investoinneissa. Samalla haitallisista tuista tulisi asteittain luopua.

Nähtäväksi jää löytyykö uudistuksiin poliittista tahtoa. Aikaa on rajallisesti. Suokon ja Partasen kirja tarjoaa kuitenkin hyvän perustan tahtotilan edistämiseksi.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on VVT:n puheenjohtaja.