Turvallisuupolitiikka on muutakin kuin asevarustelua: Vapaus valita toisin Turun seminaari

Mistä pitäisi puhua kun puhutaan turvallisuudesta?

Tämä oli Turussa 10.9.2018 pidetyn Vapaus valita toisin yhdistyksen seminaarin ensimmäinen kysymys, jonka esitti tilaisuuden moderaattori, turkulainen kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin. Vastaus siihen riippuu ihmisen katsantokannasta ja omasta senhetkisestä tilanteesta.

Markku Jokisipilä, Turun Yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja otti esille sen, mikä monelle suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen turvallisuusuhista: Venäjä. Turvallisuusuhka Venäjän taholta ei kuitenkaan välttämättä ole sotilaallinen. 

Esimerkiksi vuonna 2015 Venäjältä Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat saivat lyhyessä ajassa aiheutettua melkoista hämminkiä. Suurena valtiona Venäjä pystyy jopa pienillä toimilla saamaan aikaan suhteettoman suurta vahinkoa.

Kansanedustaja Pekka Haavisto, joka vuonna 2015 oli Ulkoasiainvaliokunnan jäsen, kertoi tapahtuman ajoilta mieleen jääneestä keskustelusta. Rajavartiolaitoksen porukka oli huolissaan Venäjältä tulevista turvapaikanhakijoista ja siihen Haavisto oli tokaissut ”miksi ette laita puomia siihen rajalle”. Puomi oli kuulemma laskettu muutamaa päivää myöhemmin.

Haavisto pohti myös mihin vedetään raja kun halutaan puhua turvallisuudesta. On tutkittu, että Ruotsissa ihmisiä putoaa vähemmän keittiöjakkaroilta kuin Suomessa, mikä sekin on jonkin sortin turvallisuusuhka, mutta laajasti ajatellen voitaisiin määritellä, että suurimmat uhat turvallisuudelle ovat pakolaisuus, ihmisoikeuksien polkeminen ja ympäristöuhat.

Suurimmat uhat turvallisuudelle: ihmisoikeuksien polkeminen, pakolaisuus, ympäristöuhat

Kansanedustaja Erkki Tuomioja jatkoi todeten, että nykyinen kestämätön kehitys johtaa ihmiskunnan tuhoon. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on erittäin suuri ongelma, jonka seurauksia emme tule aina edes ajatelleeksi. Meneillään on kuudes sukupuutto ja lajeja katoaa ihmisen toiminnan seurauksena tuhatkertaisesti verrattuna tilanteeseen, jossa ei olisi ihmisen vaikutusta.

Ilmastonmuutos aiheuttaa aavikoitumista jolloin elinkelpoinen tila maapallolla vähenee. Se johtaa ihmisten hakeutumisen parempiin olosuhteisiin ja pahimmassa tapauksessa tilanne voi johtaa hallitsemattomaan kaaokseen niukkenevista luonnonvaroista ja jopa sotilaallisiin konflikteihin. Esim. Darfurin sodan sanotaan olevan maailman ensimmäinen ilmastosota. Nämä kaikki olemassa olevat uhat ovat sellaisia, että ne vaatisivat laajaa monenkeskeistä yhteistyötä ja sellaiseen on vielä pitkä matka.

Tarvitaan laajaa monenkeskistä pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä

Vaikka meillä on kansainväliset ilmastosopimukset, mm. Kioton ja Pariisin sopimukset, ne ovat riittämättömiä pysäyttämään ilmastonmuutosta, korkeintaan ne voivat hidastaa sitä. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen on asia, jolla olisi pitkäaikaista hyötyä. Perinteisellä voimankäytöllä ei sellaisia hyötyjä enää ole saatavaissa.

On vielä kuitenkin johtajia, kenraaleja ja poliitikkoja, jotka käyttävät sotaisaa retoriikkaa ja uskovat että sotilaallisella voimalla voisi saavuttaa merkittäviä etuja muiden kustannuksella. Ei voi. Sotilaallinen voimankäyttö ei tuota kenellekään kestävää pysyvää etua, vain hetkellistä voimantunnetta. Esim. Krimin valtaus lisäsi Putinin suosiota hetkellisesti, mutta ei tuottanut mitään hyvää tavalliselle venäläiselle. Se ei kuitenkaan sulje pois, etteikö pitäisi varautua perinteiseen voimapolitiikan käyttöön, mutta pitää ymmärtää, että sotilaallinen uhka ei ole suurin uhkamme. Pitäisi pystyä osoittamaan, että voimapolitiikalla ei saavuteta mitään kestäviä etuja.

Ilmastopakolaisuutta ei mikään valtio ei pysty yksinään ratkomaan

Jokisipilä korosti myös kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä. Mikään valtio ei pysty yksinään ratkaisemaan edessä olevia ongelmia, siksi yhteistyö on ehdoton edellytys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ilmastopakolaisuus on yksi suurimmista kysymyksistä ja mikäli emme pysty tarttumaan ilmasto-ongelmiin ja krooniseen poliittiseen epävakauteen, erityisesti Afrikassa ja Lähi-Idässä, eivät ongelmat katoa minnekään, päinvastoin, ne kasvavat.

Jokisipilän mukaan vuoden 2015 pakolaisvirta Eurooppaan oli vain alkusoittoa sen rinnalla mitä tulemme näkemään, jos emme tartu ponnekkaasti käsillä olevien ongelmien alkulähteisiin emmekä hoitaisi ainoastaan seurauksia. Meidän pitäisi myös ymmärtää laajentaa turvallisuusnäkökulmaamme niin, ettemme keskittyisi ainoastaan sotilaallisiin uhkakuviin.

Globalisaatio on tuonut esiin sen, kuinka surkean pieni yksi kansallisvaltio, tai jopa EU, on maailmanlaajuisten uhkakuvien edessä. Maailmalla on havaittavissa trendi, jossa korostetaan omia kansallisia vahvuuksia ja halutaan käpertyä sisäänpäin sen sijaan, että lähdettäisiin laajaan yhteistyöhön. Halutaan ikään kuin palata ajassa taaksepäin.

Afrikan väestöräjähdys ja ilmastopakolaisuus

Haavisto oli puhunut aiemmassa tilaisuudessa Afrikasta ja hieman epätavallisesta näkökulmasta eli millainen on Eurooppa afrikkalaisten silmin. Afrikassa on trendejä, joista meidän pitää olla huolissaan, suurin niistä on tietysti ilmastonmuutos, joka koettelee Afrikkaa tyystin eri tavalla kuin vaikkapa Suomea. Ihmiset joutuvat lähtemään pois elinkelvottomalta kotiseudultaan hakemaan parempaa elämää muualta.

Toinen huolenaihe on Afrikan valtava väestönkasvu. Väkimäärän ennustetaan lisääntyvän tämän päivän miljardista neljään miljardiin vuoteen 2100 mennessä. Väestöräjähdys tuo väistämättä ongelmia esim. koulutuksen ja työpaikkojen tarjonnassa. Niiden puute aiheuttaa kaupungistumista, slummiutumista ja sosiaalista kurjuutta. Epätoivoiset ihmiset hakevat turvaa sieltä mistä saavat ja usein turvaa antavat äärijärjestöt.

Seurauksena radikalisoitumista

Radikalisoituminen on usein olosuhteiden pakosta johtuva seuraus ja tämä heijastuu myös Afrikan ulkopuolelle. Marginalisaatio eli yksilön tai ryhmän työntäminen reunoille pois yhteiskunnan ytimestä, on yleismaailmallinen ilmiö ja kasvava ongelma myös Afrikassa. Esim. Keski-Afrikan tasavallassa sanotaan, että tsadilaiset ovat olleet täällä vasta sata vuotta, menkööt kotiinsa. Mikä siis on se aika, jolloin ihmisen katsotaan olevan oikeutettu kansalaisuuteen maassa, jossa hän, hänen vanhempansa ja jopa isovanhempansa ovat syntyneet?

Samanlaista ihmisten kastijakoa ja suoranaista rasismia tapahtuu muuallakin, viimeisimpänä maailman tietoon on tullut rohingya-vähemmistön kohtelu Myanmarissa. Siksi olisi tärkeää pureutua ongelmien alkuläheisiin ja auttaa näitä maita esim. kehitysyhteistyörahoitusta kasvattamalla, nyt sitä on sen sijaan vähennetty. Rauhoittamalla tilannetta köyhissä maissa, rauhoitamme sitä myös Euroopassa.

Sotilaallisen konfliktin hyödyt?

Haavisto oli eri mieltä Tuomiojan kanssa siitä, saako sotilaallisella konfliktilla hyötyjä. Hyötyjä ei hänen mukaansa pitäisi aina mitata vain taloudellisten hyötyjen näkökulmasta, sillä henkiset hyödyt kuten arvot, kunnia, kasvojen säilyttäminen ja omasta mielestä oikeassa oleminen ovat myös tärkeitä. Venäjällä valloittaja on perinteisesti saanut nimensä perään sanan ”Suuri” ja se ehkä viehättää myös Putinia.

Tuomioja muistutti yhdestä turvallisuusuhasta, joka kannattaa pitää mielessä eli joukkotuhoaseet. Ydinaseriisunta ei ole kehittynyt juuri mihinkään, koska ydinasevaltiot haluavat pitää kiinni aseistaan. Yksi edistysaskel on kuitenkin saavutettu eli täydellinen ydinasekieltosopimus, jonka on allekirjoittanut 80 maata ja sopimuksen uskotaan tulevan voimaan jossain vaiheessa. Kiellon seurauksena aseiden määrä ei ole vähentynyt, mutta se antaa tärkeän signaalin siitä, että ihmiset haluavat ydinaseettoman maailman.

Ydinasekieltosopimuksessa Suomi ei ole mukana

Suomi ei toistaiseksi ole näiden allekirjoittajien mukana. Virallisen selityksen mukaan se on ristiriidassa ydinsulkusopimuksen kanssa, epävirallinen kysymys on se, haluaako Suomi pitää portin auki Natoon. Sopimuksen allekirjoituksen pelätään heikentävän tätä mahdollisuutta. USA on jo painostanut esim. Ruotsia, jotta se ei liittyisi sopimuksen puoltajiin, mikä on erikoista varsinkin, kun Ruotsi oli itse mukana neuvottelemassa tätä sopimusta.

Tuomioja muistutti, että oli liittoutumisesta mitä mieltä tahansa, on jokseenkin typerää laskea maan puolustaminen ydinaseiden varaan, olivat ne sitten omia tai jonkun muun valtion. Ydinsodassa ei ole muita kuin häviäjiä.

Itämeren valtioiden rajat säilyvät avoimina

Jokisipilä otti kantaa yleisökysymykseen eli Itämeren rajojen mahdolliseen sulkemiseen. Hän ei usko siihen mentävän eikä myöskään usko EU:n pääsevän kovinkaan helposti yksimielisyyteen pakolaispolitiikasta. Hän korosti, että vaikka ilmastonmuutosta ei tulisikaan, niin valtava väestönkasvu aiheuttaa painetta ihmisten siirtymisestä Afrikasta muualle ja EU ei välttämättä selviä tästä yksin. Rajojen sulkeminen on taas seurausten, ei syiden hoitamista.

Tuomioja otti kantaa rajojen sulkemisen taloudellisiin vaikutuksiin. Hän myös muistutti, että pakolaisuus ei välttämättä ole se suurin ongelma, jonka joudumme ilmastonmuutoksen myötä kohtaamaan. Tämä kesä näytti jo sen, miten ihminen on voimaton luonnonoikkujen edessä. Ns. poikkeukselliset sääilmiöt kuten myrskyt, tuulet ja kuivuuskaudet johtavat nekin turvallisuuden heikkenemiseen.

Haavisto otti omalta osaltaan kantaa Euroopan rajojen sulkemiseen. Esimerkkinä hän mainitsi Puolan, Unkarin ja Italian, jotka antavat omalla esimerkillään ymmärtää, että emme sittenkään ole samassa veneessä. Tilanteet vaihtelevat ja poikkeustilanteisiin pitää pystyä reagoimaan. Vuonna 2015 Venäjän yli tulevat turvapaikanhakijat aiheuttivat juuri tällaisen poikkeustilanteen, jonka Haavisto katsoo olleen junailtu jollain tavalla, koska Venäjä halusi testata Suomen rajan toimivuutta.

Hänen mielestään Venäjä on kyllin vauras maa pitämään huolta niistä pakolaisista, joita maassa on, Suomeen niitä ei tarvitse lähettää. Poikkeuksiakin tietysti on eli jos maahan pyrkii tsetseenejä, seksuaalivähemmistöön kuuluvia tai jehovantodistajia, on heidän turvallisuusasiansa käsiteltävä asiaankuuluvalla tavalla.

Uhkana ihmisten syrjäytymiskehitys - elämisen edellytysten puute ja tulevaisuuden näköalattomuus

Sisäisistä uhista puhuttaessa Tuomioja mainitsi, että poliisilla on siitä oma vankka mielipiteensä ja jo vuosien ajan on kerrottu, että suurin sisäinen turvallisuusuhka maassamme ovat nuoret syrjäytyneet miehet. Suomalaiset poliisit saivat myös kehuja, sillä Tuomioja totesi suomalaisen poliisin olevan keskimäärin fiksu.

Jokisipilä muistutti, että menestyneen yhteiskunnan tuntomerkit eli toimiva oikeusvaltio, luottamus kanssaihmisiin ja valtiollisiin instituutioihin sekä sosiaalisen nousun väylien mahdollisuus olisivat mahtavia vientituotteita, mikäli niitä pystyttäisiin esim. Lähi-Itään viemään. Oikeusvaltiokehitys on kuitenkin huolestuttava jopa osassa EU-maita.

Luottamus valtiollisiin instituutioihin on joissain maissa täysin kuralla ja jos sosiaalisen nousun väylät on tukittu, tulemme näkemään yhä enemmän Eurooppaan pyrkijöitä. Niitä, joilla ei ole omassa maassaan minkäänlaista positiivista tulevaisuutta näköpiirissä. Afrikassa jo hyvin monella on älypuhelin, joten he näkevät helposti ja nopeasti miltä elämä Euroopassa näyttää. Tämä toimii työntötekijänä parempaa elämää etsiville.

Ihmisten liikkuvuus on myös voimavara

Tuomioja muistutti, että muuttoliikkeet ovat aina olleet olemassa, toive paremmasta elämästä ajoi kymmeniä tuhansia suomalaisia aikoinaan esim. Amerikkaan. Nyt maailmassa on noihin aikoihin verrattuna kymmenkertainen määrä ihmisiä, liikkuminen on helppoa ja nopeaa ja kun vielä tieto kulkee reaaliajassa, on aiemmin luonnolliseksi koettu ihmiskunnan kehitys muodostunut asiaksi, joihin valtioiden pitäisi puuttua ja sopia yhteiset pelisäännöt ihmisten liikkuvuudelle. 

Tuomioja halusi muistuttaa, että ihmisten liikkuvuus on ollut myös suunnaton voimavara ja ilman sitä mekin eläisimme varsin ankeissa olosuhteissa.

Parantavatko markkinat maailman - sääntelyn tarve?

Yleisöstä kysyttiin yritysten vaikutusta ympäristöön. Elina Sandelin kiteytti kysymyksen lyhyesti: Parantavatko markkinat maailman. Tuomiojan mielestä jokainen yritys ja jokainen yksilö on vapaa valitsemaan toimiiko ympäristöä kunnioittavalla tavalla vai jättääkö ongelmat muiden hoidettavaksi.

On kuitenkin asioita, jotka pitää hoitaa kansainvälisillä säännöksillä. Mutta voi toimia myös yleisten sääntöjen vastaisesti, silti lakien mukaan. USA:ssa monet paikallisyhteisöt, osavaltiot ja kunnat ovat Trumpin ilmastosopimuksista irtautumisesta huolimatta lähteneet etsimään ympäristöystävällisempiä keinoja esim. energiantuotantoon, eikä valtiovalta voi niitä estää.

Kestävä hyvä elämäntapa?

Jokisipilä kritisoi tapaamme pitää materiaaliseen kulutukseen perustuvaa elämäntapaa ihanteena. Jos maailman kaikki 7,5 miljardia ihmistä saisivat saman elintason mikä meillä on, olisi se maapallon kannalta kestämätöntä. Sitä kaikki kuitenkin tavoittelevat.

Voisiko yrityksillä olla tässä rooli kääntää näkemyksemme siitä millaista on hyvä elämä? Löytyisikö sellainen yritys, joka pystyisi myymään ajatuksen siitä, että juuri ympäristöä vähemmän kuormittava elämäntapa olisikin tavoiteltavaa?

Tuomioja totesi, että köyhien maiden ihmiset voivat saavuttaa korkeamman elintason paljon pienemmällä saastuttamisella, millä me olemme sen saaneet. Meillä on ollut radiot, stereot, telkkarit, lankapuhelimet ja laskukoneet. Nyt isoja laitemöhkäleitä ei tarvita, älykännykällä voi hoitaa melkein kaikki em. laitteiden toiminnot. Kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan myös huomattavan paljon vähemmän energiaa mitä tarvittiin 50 vuotta sitten. Silloin 1 %:n kasvun saavuttamiseen tarvittiin 4 %:n lisäys energiankulutukseen, tänä päivänä 1 %:n kasvu saadaan aikaan 0,25 %:n energiankasvulla.

Haavisto oli aikanaan ympäristöministerinä ja ilmastoneuvotteluissa valtioiden eri kannat tulivat aina hyvin esiin. USA:n mielestä valtioiden ei pitäisi puuttua asiaan, sillä eiväthän valtiot saastuta vaan yritykset. Intia taas ehdotti mallia, jossa kaikille ihmisille jaettaisiin päästökiintiö ja jos sitä ei käytä, sen voisi myydä eteenpäin. Teollisuusmaat eivät tietenkään tällaiseen malliin suostuneet.

Ympäristölle parempia ratkaisuja: yritysten, ihmisten vastuullisuutta ja valtioiden sääntelyä

Suomessa ST1, Neste ja Kone ovat lähteneet kirittämään päätöksentekijöitä aloittamalla itse ympäristölle parempien ratkaisujen kehittämisen. Aikoinaan Afrikan ns. veritimanteista nousi niin suuri kohu, että yritykset itse lähtivät hakemaan kestävämpiä ratkaisuja timanttien tuotantoon. Yrityksilläkin on siis oma roolinsa ja omalla toiminnallaan ne voivat vähentää ympäristökuormaa sekä parantaa työntekijöiden olosuhteita.

Tuomiojan mielestä Suomi pystyy lainsäädännöllä puuttumaan ympäristövaikutuksiin. Ongelma on se, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että ilmastonmuutosta on hillittävä ja sitten seuraavassa lauseessa tulee se mutta; ympäristöä on suojeltava, mutta kohtuuhintaisen energian saanti on turvattava. Nämä kaksi asiaa eivät Tuomiojan mukaan oikein kulje käsi kädessä.

Haaviston mukaan valtion pitäisi myös kohdentaa energiatukensa eri tavalla. Nyt fossiilisia polttoaineita tuetaan enemmän mitä valtio käyttää uusiutuviin energiamuotoihin. Uudet innovaatiot voivat myös olla suurena apuna. Esim. Ilkka Herlin tutkii Paraisilla koetilallaan pellon ja metsän maaperän kykyä sitoa enemmän hiiltä ja Suomesta voisikin Haaviston mukaan tulla uusi hiilensidonnan maailmamestari.

Vastuumme kehitysyhteistyöstä - uusia rahoitusmekanismeja

Sandelin kysyi kansanedustajilta kehitysyhteistyörahasta, jonka määrä pitäisi olla 0,7 % BKT:sta. Tämä hallitus on pienentänyt kehitysyhteistyörahojen määrää. Tuomiojan mielestä onkin perin kummallista, että samaan aikaan kun rahoitusta vähennetään, vaaditaan että ihmisiä pitäisi auttaa siellä mistä he lähtevät. Jokisipilä yhtyi tähän näkemykseen. Haaviston ollessa kehitysyhteistyöministerinä rahoituksessa päästiin yli 0,6 %:n. Se johtui siitä, että hallituskauden alussa päätettiin, että päästöhuutokauppatulot käytetään sataprosenttisesti kehitysyhteistyörahoihin.

Hän ehdottikin, että tuleva hallitus rakentaisi uuden rahoitusmekanismin, esim. keräämällä lentopolttoaineveroa ja ohjaamalla ne varat suoraan kehitysyhteistyöhön. Näin kukaan ei pääsisi valittamaan, että raha olisi itseltä pois.

Jokisipilä totesi, että poliittinen hinta kehitysyhteistyörahojen alentamisesta on kovin pieni. Se on asia, joka ei suututa ihmisiä, eikä poliittinen ura siitä vaarannu. Ihmisiä kiinnostaa eniten oma elinpiirinsä ja niitä koskevat päätökset ja siksi monesti on vaikeaa tehdä näkyväksi se, miksi kehitysyhteistyörahojen maksaminen on tärkeää.

Myös ilmastonmuutos on niin iso asia, että se ei konkretisoidu tavalliselle äänestäjälle, joten sen puolustaminen ei ole vaaliehdokkaalle kovinkaan hedelmällistä, jos miettii äänisaalistaan tulevissa vaaleissa.

Tuomiojan mukaan Jokisipilän näkemys on kovin pessimistinen, sillä ennätyslämmin kesä ja Ruotsin metsäpalot herättivät ihmiset huomaamaan, että ilmastonmuutospuheilla saattaa sittenkin olla katetta ja jotain ehkä on tapahtumassa.

Kirjoittajan kommentti - tarvitaan tekoja, jokaiselta

Jotain on varmasti tapahtumassa, mutta mitä. Vain osaan voimme itse vaikuttaa. 

Keskusteluissa tuli selkeästi esille, että ilmastonmuutos on suurin turvallisuusuhka ja on sanomattakin selvää, että ilman elinkelpoista ympäristöä on jokseenkin hyödytöntä miettiä tulevia talousennusteita.

Meille sanotaan aina: mieti mitä voisit itse tehdä. Parempi olisi sanoa: älä enää mieti, vaan tee.

Kaikki ne keinot, jotka vähentävät ympäristön saastumista, voivat vähentää konflikteja ja siten myös pakolaisuutta. Suosimalla laatua, ei määrää, annamme tukemme yrityksille, jotka huolehtivat ympäristöstä ja maksavat työntekijöille kohtuullista palkkaa.

Vauraammassa valtiossa lapset saavat koulutusta, ajan saatossa tieto korvaa uskomukset ja taas olemme vähentäneet konfliktien ja pakolaisten määrää. Jokaiselle pitäisi olla kristallinkirkasta, että asunnon lämpötilaa kannattaa vähentää vaikka vain asteella, lyhyet matkat kannattaa kävellä tai pyöräillä ja kasvisruokaa voi popsia huoletta useammin, ei ihminen siihen yhteen lihattomaan ateriaan näänny.

Ja lopuksi kannattaa muistaa, että pelko on pään sisällä oleva mielentila. Pelkäämme asioita, joiden todennäköisyys on häviävän pieni. Siihen liittyen Pekka Haaviston muisto 70-luvulta:

”Olimme ystävän kanssa interraililla 70-luvulla. Erityisesti jäivät mieleen juna-asemat Saksassa. Siellä seiniä koristivat etsintäkuulutettujen terroristiepäilyjen kasvokuvat, joihin osan päälle oli vedetty punainen rasti. Se tarkoitti, että epäilty oli saatu kiinni tai hän oli kuollut. Terroristijahtia on ollut aiemminkin ja se oli näkyvää ainakin Keski-Euroopassa. Terrorismi ei ole uusi tämän päivän ilmiö.”

Aiemmin siis terroristeja jahdattiin enemmänkin lännenfilmeistä tutuilla ”WANTED, dead or alive” –tyyppisillä julisteilla, nykyään keinot ovat toiset. Tilastollisesti elämme auvoista aikaa 70- ja 80-lukujen terrorismiin verrattuna. Silloin Euroopassa kuoli vuosittain satoja ihmisiä terroritekojen seurauksena, viime vuosikymmeninä luku on laskenut dramaattisesti. Meillä on siis vielä toivoa paremmasta maailmasta, kunhan ymmärrämme pitää siitä hyvää huolta.

Kristiina Kytöviita on Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen varajäsen Turun seudulta

Tilaisuuden ohjelma.

Miksi ihmiset etsivät Euroopasta uutta kotia? VVT:n blogissa Erkki Tuomioja

Ihmiskunnan historia on ollut suurten muuttoliikkeiden historiaa. Suvereenien valtioiden määrittämien rajojen maailma luotiin vasta Westfalenin rauhassa 1648, mutta se koski hallitsijoiden vallan maantieteellisiä rajoja, eikä juurikaan estänyt liikkuvuutta.

Vapaa liikkuvuus Euroopassa oli tosiasia vuoteen 1914 saakka, ihmiset saattoivat matkustaa ilman passeja ja viisumeja. Siihen aikaan maailman väkiluku oli kuitenkin vasta 1,8 miljardia, ja vaikka siirtomaavallat olivat 1800-luvun loppuun mennessä jakaneet maapallon ja värittäneet kartat omilla väreillään, oli maailmassa kuitenkin siihen saakka ollut nykynäkökulmasta jokseenkin asuttamattomia alueita ja suuret kansakuntia muodostavat muuttoliikkeet olivat olleet mahdollisia, vaikka usein tapahtuivat alkuperäiskansojen kustannuksella, kuten Australian ja Pohjois-Amerikan asuttamisessa.

Taustaa: väestönkasvu maailmassa 1945 > 2015   2,3 mrd > 7.3 mrd

Kuva 1

Tämän kuvan haluan näyttää merkittävimpänä taustasyynä niille asioilla, joista tänään puhumme.  Väestönkasvu on tärkein syy siihen, miksi me tänään elämme peruuttamattomasti kasvavan keskinäisen riippuvuuden maailmassa. Globalisaationkin nimellä tunnettu keskinäisriippuvuus ajaa maita ja kansakuntia yhteen sekä hyvässä että pahassa, piti siitä tai ei. Siitä ei myöskään yksikään maa pääse eroon, oli kyseessä sitten ydinasein varustettu supervalta tai kääpiökokoinen saarivaltio.

Rajat avautuvat ja niin pääomat, tavarat, palvelut kuin ihmisetkin liikkuvat niiden ylitse koko ajan aikaisempaa helpommin ja suuremmin määrin.

Pakolaisuus muuttoliikkeiden syynä

Pakolaisuus muuttoliikkeiden syynä on ikivanha asia, mutta pakolaisten erottaminen muista muuttoliikkeisiin osallistujista on kohtuullisen uusi ja vasta toisen maailmansodan jälkeen kv. sopimuksilla säädelty asia. Juutalaisten syrjintä ja vaino Euroopassa on ollut lähes arkipäivää ennen toista maailmansotaa, mutta senkaltaista systemaattista joukkotuhoa kuin Natsi-Saksa heihin (ja romaneihin ja muihin vähempiarvoiseksi luokiteltuihin ihmisryhmiin) sodan aikana kohdensi ei oltu nähty eikä siihen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta muualla osattu tai haluttu ajoissa reagoida. Esim. Suomi piti käytännössä ovensa suljettuina juutalaispakolaisilta 30-luvulla. Ruotsi ei ollut alussa paljoa humaanimpi, mutta auttoi pakoon ja otti vastaan lähes koko Tanskan juutalaisväestön vuonna 1943.

Sodan jälkeen Eurooppa oli täynnä pakolaisia. Keskitys- ja tuhoamisleireiltä vapautettujen juutalaisten lisäksi uutta kotia joutuivat nyt vuorostaan hakemaan toistakymmentä miljoonaa itäalueilta karkoitettua saksalaista sekä myös muutama miljoona muiden kansallisuuksien edustajia, kuten ukrainalaisia, serbejä ja karjalaisia evakkoja Suomessa.  Ruotsissakin paluuta Suomeen odotti vielä tuhansia Lapin sotaa paenneita Lapin asukkaita.

Vielä kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen liki puoli miljoonaa pakolaista Euroopassa oli edelleen leirimajoituksessa. Tämä oli tilanne kun YK:n jäsenvaltiot kokoontuivat Genevessä laatimaan edelleen pakolaisten statusta ja kohtaloa määrittävän pakolaiskonvention vuonna 1951. Se perustui kolme vuotta aiemmin hyväksyttyyn ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen jossa oikeus turvapaikan hakuun on mukana. Pakolaiskonventio koski alun perin turvapaikkaoikeutta vain  Euroopassa ja laajeni maailmanlaajuiseksi vuonna 1967, jolloin kuitenkin joukko alkuperäisiä allekirjoittajavaltioita jätti sen edelleen voimaan vain Eurooppaa koskevin rajoituksin. Tällainen maa on mm. Turkki, kun taas mm. Jordania, Libanon ja Saudi-Arabia puuttuvat kokonaan sopimuksen n. 145 ratifioineen maan joukosta.

Kuva 2

Pakolaisten lukumäärä maailmassa on tänään UNHCR:n mukaan n. 20 miljoonaa. Tähän lukuun eivät vielä sisälly maansisäiset kodeistaan lähtemään joutuneet pakolaiset, joita on noin 40 miljoonaa maailmassa, yksin Syyriassa heitä on yli 7,5 miljoonaa.

Yli puolet pakolaisista on lähtöisin Afganistanista ja Syyriasta.  Syyrian pakolaisista yli kaksi kolmasosaa on kolmessa maassa, n. 1,5 miljoonaa on Turkissa, n. 1,2 miljoonaa Libanonissa ja n. 600 000 Jordaniassa. Nyt Eurooppaan hakeutuvista pakolaisista valtaosa on näistä kahdesta maasta sekä Irakista lähtöisin.

Pakolaisten suurin määrä ja osuus ei siis suinkaan ole Euroopassa, kuten osoittavat nämä taulukot. Suurten vastaanottajien joukkoon on eurooppalaisista maista päässyt mukaan vain Ruotsi:

 Kuva 3

Kuva 4

Kaikki kolme Eurooppaan suuntautuvan pakolaisuuden suurinta lähtömaata ovat sotatoimialueita. Afganistanissa ja Syyriassa on taisteltu pitkään ja sotatoimet näyttävät vain kiihtyneen. Kaikkiin näihin sotiin ovat osallisia ja siten myös pakolaisuudesta osavastuussa suoraan tai epäsuorasti myös Yhdysvallat ja  useimmat Euroopan maat.

Turvapaikka Euroopasta

Miksi juuri nyt yritykset hakea turvapaikkaa Euroopassa ovat nousseet tällaisiin mittasuhteisiin , että yksin Saksaan odotetaan mahdollisesti jopa 1 000 000 ja Suomeenkin ehkä jopa kolmekymmentä tuhatta turvapaikanhakijaa? Komission uusimman arvion mukaan EU:hun olisi v. 2016 hakeutumassa 1,5 miljoonaa maahantulijaa.

Sotatoimien kiihtyminen on yksi syy tähän. Kiihtyviin sotatoimiin kuuluvat myös Pariisin terrori-iskut, sillä terrori-iskujen kohteet ja uhrit ovat yli 95 prosenttisesti muualla kuin Euroopassa. Pariisista ei silti lähde pakolaisia, mutta kylläkin Bagdadista ja Kabulista ja muista kaupungeista joissa räjäytykset ja pommit ovat jokapäiväistä todellisuutta ja joissa viranomaiset eivät pysty eivätkä aina haluakaan suojella kaikkia kansalaisia.

Toinen syy on pakolaisten aseman jatkuva heikentyminen heitä eniten vastaanottaneissa naapurimaissa, joissa erityisesti Libanonin ja Jordanian kyky ja halu huolehtia pakolaisista ehtyy.

Kolmas voi olla tietty yhtaikaisen reaktion laukeaminen, jonka taustalla voi yhtäällä olla sosiaalisessa mediassa nopeasti levinnyt tieto että Saksassa ja Suomessa ollaan valmiita vastaanottamaan pakolaisia, mutta yhtä lailla paniikinomainen ajatus, että nyt on päästävä Eurooppaan ja turvaan ennen kuin Eurooppa sittenkin taas saa suljettua ovensa.

Tällaisiin ihmismääriin sisältyy tietysti hyvin eritaustaista väkeä. Suuriin lukuihin mahtuu mukaan myös rikollisia, onnenonkijoita, huijareita ja myös kourallinen pahoissa aikeissa liikkeelle lähtenyt terroristikin. Suomessa heistä ei ole havaintoja, mutta mahdollisuus on täälläkin olemassa ja heidät on kyettävä identifioimaan ja palauttamaan. Viranomaistiedottamisessa on oltava tarkkana. Kun Supo tiedotustilaisuudessaan totesi aivan oikein, että joukossa saattaa olla terroristikytköksiä omaavia henkilöitä, niin mediassa tämä tietenkin uutisointiin ikään kuin varmana faktana

Valtaosa turvapaikan hakijoista on kuitenkin yksiselitteisesti ihmisiä,  jotka ovat sopimusten mukaisesti turvapaikan tarpeessa ja suojeluun oikeutettuja, ja noin puolet heistä myös turvapaikan saa koko ajan tiukentuneen seulonnan jälkeen. Sekin on sanottava, ettei kielteisen päätöksen saaneistakaan kuin pieni osa ole sellaisia, jotka pitäisi ehdottomasti torjua sen vuoksi että muodostaisivat vaaran vastaanottajamaalle.

Pakolaiset eivät siis ole työperäisiä maahanmuuttajia, mutta hekin ovat ihmisiä, jotka kotoutuksen onnistuessa tulevat antamaan rakentavan panoksensa vastaanottajamaan talouden ja kehityksen vahvistamiseksi, kuten hyvin hallitussa ja hoidetussa maahanmuuttopolitiikassa yleensä. Valtaosa pakolaisista kuitenkin toivoo vielä voivansa palata koteihinsa ja jälleenrakentamaan maataan heti kun se on turvallisesti mahdollista.

Pakolaisuus Euroopan unionin kriisinä

Pakolaiskriisi on jälleen myös Euroopan unionin kriisi. Schengen-alueen Dublinin sopimuksen mukaan pakolaisen turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä maassa jonne hän ensimmäiseksi EU-alueella saapuu ja hänet olisi siihen maahan myös palautettava.  Säännöstöä ei ole parhaimmillaankaan aina noudatettu ja sen toimivuutta on kritisoitu, mutta tänä vuonna se on jo lähes kokonaan romahtanut.

Vaikka viime kesästä alkaen uutisointi ja kuvat kertovat Saksaan, Ruotsiin ja Suomeen pyrkivistä turvapaikanhakijoista, on muistettava, että raskaimman taakan pakolaisten ja laittomien maahanpyrkijöiden vastaanottamisesta ovat kantaneet eteläisen Euroopan EU-maat, Italia, Kreikka, Malta ja Espanja.

Siten jo ennen tämän kesän pakolaiskriisin kärjistymistä ovat nämä eteläisen Euroopan maat vaatineet EU:lta toimia vastuun jakamiseksi, ja nyt näiden uusjakoa ja yhteisvastuunkantoa vaativien maiden joukkoon ovat liittyneet mm. Saksa, Ranska ja Ruotsi. Vastustajiin ovat jääneet Itä-Euroopan maat, joista erityisesti Unkarin toimet ja asennoituminen ovat häpeäksi koko Euroopalle.

Kysymys kuuluukin nyt, mihin ryhmään Suomi on itsensä asemoinut. Tyhjän äänestäminen eli komission vastuunjakoesityksen vastustaminen kesällä asemoi meidät ikävälla tavalla väärään  ryhmään. Kyse on sekä toimivien yhteisten ratkaisujen tarpeesta, mutta myös solidaarisuudesta.

EU:sa yhteisen, sisäisesti ja ulkoisesti oikeudenmukaisen, solidaarisen ja kestävän linjan hakeminen jatkuu edelleen. Sellaisesta sopiminen on myös Suomen etu, kuten monille solidaarisuuden tähän asti torjuneillekin on alkanut valjeta.

Akuutin kriisin hoitaminen inhimillisellä ja pakolaisten turvapaikan tarvetta kunnioittavalla tavalla on nyt Euroopan päällimmäinen tehtävä, samoin kaikin tavoin sen estäminen, etteivät traagiset hukkumiset ja tukehtumiset säälittömien ihmissalakuljettajien käsissä enää jatkuisi. Jälkimmäinen edellyttää myös yhteisiä raja- ja merivalvonnan tehostamistoimia, jota tarkoittavaan operaatioon Välimerellä Suomikin osallistuu.

Yhtä selvää on, että laitonta salakuljetusta ei saada estettyä ellei ihmisille ole tarjolla laillisia ja turvallisia mahdollisuuksia hakeutua Eurooppaan. Yksi mahdollisuus tähän on ns. humanitääristen viisumeiden käyttöönotto EU:ssa.

Tämä edellyttää myös EU:n tehokasta yhteistyötä pakolaisten lähtömaiden naapurien kanssa, joiden kestokyvyn rajat pakolaisten vastaanottajina ovat moninkertaisesti koeteltuna Euroopan maihin verrattuna. Ajatukset kolmansiin maihin perustettavista pakolaisten vastaanottokeskuksista ja leireistä eivät ole toteutettavissa ilman näiden maiden suostumusta ja hyvää  yhteistyötä niiden kanssa ja luonnollisesti kaikkien tästä EU:n rajallisesta vastaanottohalusta aiheutuneiden kustannusten korvaamista.

Totta kai tätä pitää koettaa edistää, mutta on surkeata kuunnella miten innostuneimpia ongelman palauttamisesta köyhemmille ja jo nyt raskaimman taakan kantaneille maille ovat juuri ne tahot, jotka innokkaimmin ovat vaatineet Suomen nyt toteuttaman kehitysyhteistyön ja kansainvälisen kriisinhallinnan leikkauksia.

Leirit eivät ylipäätään ole kenenkään koteja, vaan aina tilapäismajoitus, joka joidenkin osalta on voinut jatkua vuosikausia. Siksi on perusteltua laajentaa myös sitä miten EU maat Suomi mukaan lukien ottavat vastaan kiintiöpakolaisia, jotka valitaan vammaisista, erityishoitoa vaativista ja muista kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista pakolaisista.

Ajatus että pakolaisia ryhdyttäisiin valikoimaan uskonnollisin, etnisin tms. perustein on torjuttava kuten muun muassa arkkipiispa Mäkinen on erittäin selvästi tehnyt. Pidän hyvin arvokkaana ja tärkeänä sitä, miten Suomen kirkon korkein johto on ottanut kantaa pakolaiskriisiin ja torjunut uskontokortin käytön suuntaan tai toiseen.


Ei ole syytä nostaa yhtään uskonnollista ryhmää syytösten sen enempää kuin uhriutumisen kohteeksi. Suomessakin väitetään että kristityt olisivat erityisen uhattu ryhmänä maailman konflikteissa. Näin kiistatta on jollain alueilla esim. lähi-idässä, joissa he ovat vähemmistönä, mutta tällöin yhtä lailla vaaranalaisessa asemassa ovat yleensä muutkin laajaan muslimiväestöön kuuluvat uskonnolliset tai etniset vähemmistöryhmät.

Konflikteissa eniten uhanalaisia ovat muslimit, joita tappavat ennen muuta toiset muslimit, mutta myös juutalaiset Palestiinassa, hindut Intiassa ja buddhalaiset Myanmarissa. Kuitenkin jokainen elämä on aivan yhtä lailla suojelun tarpeessa ja siihen oikeutettu oli kyseessä mikä uskontokunta tahansa tai sitten ateisti. Kaikkien uskontokuntien historiaan ja nykypäivään on liittynyt terrorismia, unohtamatta sitä että ateistitkin ovat sitä voineet käyttää, eikä se kenenkään käyttämänä ole koskaan hyväksyttävää.

Tärkeintä ja samalla myös vaikeinta on toimia niiden konfliktien, sotien ja ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi, jotka ajavat ihmisiä pakolaisiksi heidän etnisestä tai uskonnollisesta taustastaan riippumatta.

Samalla on ymmärrettävä, ettei edes kaikkien nyt käynnissä olevien sotien lopettaminen tule pakolaisuutta eikä muuttohalukkuutta lopettamaan. Entistä vaikeammaksi tulee myös sotaa ja vainoa pakenevien erottaminen ns. elintasopakolaisista. Jälkimmäinen käsite on sinänsä väärin leimaava. Vaikka Suomesta lähti esim. 1918 ja 1944 ns. aitoja pakolaisia ovat toista sataa vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan ja viisikymmentä vuotta sitten Ruotsiin lähteneet sadat tuhannet suomalaiset juuri näitä tällaisia paremman toimeentulon tarpeessa olleita ns. elintasopakolaisia.

Muuttopaineiden taustalla myös ilmastomuutos

Ilmastomuutoksen eteneminen tulee joka tapauksessa ylläpitämään ja lisäämään muuttopaineita. Pahimmillaan se tarkoittaa tarvetta niiden niiden pienten saarivaltioiden koko väestön uudelleensijoittamista, jotka valtamerien pinnannousu uhkaa kokonaan jättää alleen, mutta myös aavikoituminen ja muut heikkenevät ympäristöolosuhteet pakottavat ihmisiä hakeutumaan elinkelpoisimmille alueille.

Vaikka väestökasvu tullee jatkamaan tasaantumistaan tiedämme, että maailman väkiluku nousee ainakin yhdeksään tai kymmeneen miljardiin ennen kuin se voi tasaantua. Tämä ja kaikki muut keskinäisriippuvuuden kasvua tarkoittavat asiat merkitsevät sitä, että tulevaisuuden maailmassa kaikki maailman valtiot tulevat olemaan enenevässä määrin monikulttuurisia, monietnisiä ja moniuskonnollisia.

Vaihdannan lisääntyminen ja työnjaon syventyminen, johon ihmisten kasvava liikkuvuus liittyy, on lisännyt vaurautta ja hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Rajojen pysyvä sulkeminen taloudellisen tai kulttuurin omavaraisuuden tavoittelemisen merkeissä vain köyhdyttää kaikkia sekä taloudellisesti että henkisesti. Tämän peruuttamattomuuden ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen on vakauden, rauhan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden avainkysymys.

Tässä onnistumme vain, jos tämän monikulttuurisuuden yhdistävänä tekijänä on kaikkien sitoutuminen ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistukseen. Sen keskeisiä periaatteita ihmisten tasavertaisuudesta naisten ja miesten kesken tai miltään muiltakaan osin ei voi loukata millään kulttuurirelativismilla. Siksi vaatimus jonka mukaan maassa on elettävä maan tavoin ei kestä, vaan oikea vaatimus on, että kaikkialla maailmassa on elettävä ihmisiksi.

Monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen ei tietenkään ole aina helppoa eikä ongelmatonta. Epäonnistumisista on myös paljon esimerkkejä. Niistä täytyy ja voidaan oppia. Sata vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan ja 60-luvulla Ruotsiin lähteneet suomalaiset maastamuuttajat saivat aikanaan kohdata monia ennakkoluuloja ja vaikeuksia. Maahanmuuttajien kotouttamisessa on meilläkin paljon puutteita ja parannettavaa.

Suomen pakolaistyöllä vahva perinne

Suomen pakolaistyöllä on kuitenkin vahva perinne vaikka tämän mittaluokan haastetta emme ole aiemmin kohdanneet. Hyvin hoidettuna humanitaarinen maahanmuutto on Suomelle mahdollisuus, heikommin hoidettuna se muodostaa syrjäytymisen ja yhteiskunnan eriytymisen uhkakuvia.

Tämän päivän keskustelun aiheena on se, miten pakolaisten vastaanottoa voidaan ja tulisi kehittää. Maahanmuutto, mukaan lukien humanitaarinen maahanmuutto, koskettaa koko yhteiskuntaa ja kaikkia sen palveluita.

Kyse on tässäkin tasa-arvosta ja sen mukaisesta kohtelusta. Jos se millä tahansa perusteella evätään ei ole ihme, jos näin kohdeltujen ihmisten joukossa, olivat he sitten pakolaisia, maahanmuuttajia tai kantaväestöä, esiintyy myös enemmän kielteistä häiriökäyttäytymistä ja rikoksia kuin edellytykset elämän hallintaan saaneiden ihmisten keskuudessa.

Suomalainen yhteiskunta elää tällä hetkellä vaihetta, jossa eriarvoisuuden kasvu on valitettavan totta. Eriarvoistuminen voi kohdentua erityisen vahvasti maahanmuuttajiin ja johtaa pahimmillaan syrjäytymisen kierteeseen. Tämä tekee erityisen haasteelliseksi sen, miten hoidamme nyt meihin kohdistuvan pakolaisten liki räjähdyksenomaisen kasvun, eikä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa voi siksi tarkastella erillään yleisestä talous- ja yhteiskuntapolitiikasta. Jos politiikka muutoin johtaa siihen että suomalaiset työttömät ja pienituloiset tuntavat asemansa edelleen heikkenevän, heidät on myös helpompi saada uskomaan että  maahantulijat olisivat tähän syyllisiä, vaikka niin ei tietenkään ole.

Pakolaisten kotoutumisen tukeminen on monialaista toimintaa. Myös kansalaisjärjestöjä tulee kuulla ja ottaa entistä vahvemmin mukaan tähän työhön. Kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta maahanmuuttoasioissa ja sitä ilahduttavan runsasta vapaaehtoista auttamishalua, jota suomalaiset ovat viime viikkoina osoittaneet, tarvitaan niin maahanmuuttopolitiikan kehittämisessä kuin arjen toiminnassa pakolaisten kotoutumisen tukemiseksi.

Maahanmuuttajien ja pakolaisten kotouttamisesta on myös muualla toteutettuja hyviä käytäntöjä ja onnistumisia, joista voidaan oppia ja niiden kautta nähdä, minkälainen suunnaton etu ja rikkaus monikulttuurisuus parhaimmillaan on. Suomi olisi monessa suhteessa paljon köyhempi ilman elävää kaksikielisyyttämme, argentiinalaista tangoa tai joukkuepelien tasoa nostaneita maahamme kulkeutuneita ihmisiä ja vaikutteita ja kaikkia niitä monikulttuurisuuden ilmentymiä, jotka meitä ja historiaamme ovat muokanneet.

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen ulkoministeri. Kirjoitus perustuu Humanismin päivillä 22.11.2015 pidettyyn esitelmään.